Hoppa till innehåll

Terrorismin torjunnan ulkoiset ulottuvuudet

Päättynyt

Toteuttajat

Ulkopoliittinen instituutti

Rahoitussumma

79 759 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2019–1/2020

Hanke selvitti eri hallinnonaloilla tapahtuvaa terrorisminvastaista toimintaa Suomessa ja EU:ssa keskittyen toiminnan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ulottuvuuteen. Tutkimuksessa selvitettiin sitä, miten uhkakuvat ovat vaikuttaneet terrorismin vastaisten politiikkaohjelmien kehittymiseen, mitä välineitä on käytössä, miten eri hallinnonalat toimivat keskenenään, sekä miten käytetyt menetelmät toimivat. 

Tavoitteena oli tuottaa selkeä poikkihallinnollinen kartoitus käytetyistä keinoista, joka tukee poliittista päätöksentekoa ja lisää yleistä tietämystä terrorismin torjunnan moniulotteisesta luonteesta. Tutkimus pyrki myös osaltaan arvioimaan käytettyjen ulko- ja turvallisuuspoliittisten keinojen vaikutuksia. Hankkeen avulla on esimerkiksi helpompi arvioida meneillään olevien EU:n turvallisuusvirastojen ja -välineiden muutoksia ja integraatiokehitystä, sekä kolmansien maiden kanssa tehtävän yhteistyön mielekkyyttä.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksista kertovaan tiedotteeseen (30.1.2020)

Ota yhteyttä:

vanhempi tutkija Teemu Tammikko, Ulkopoliittinen instituutti, p. 050 316 79 96, etunimi.sukunimi(at)fiia.fi

Terrorismin uhka ja sen vastaiset toimet ulko- ja turvallisuuspolitiikassa

Yhteyshenkilö ministeriössä