Hoppa till innehåll

Verkostoyhteistyön aluemalli (VALUMA)

Päättynyt

Toteuttajat

MDI Public Oy, 4FRONT Oy, Nordregio

Rahoitussumma

150 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 6/2019–4/2020

Hankkeen päätavoitteena oli kartoittaa vaihtoehdot aluekehittämisen verkostoyhteistyön toimintamalleista ja rahoitusvaihtoehdoista sekä tuottaa ehdotuksia verkostoitumisen mahdollisuuksista kaupunki-, maaseutu- ja saaristopolitiikan yhteistyön ja kumppanuuden syventämiseksi. Tietoa tarvitaan, jotta alueiden verkostomaista sekä poikkihallinnollista, sektorirajat ylittävää kehittämistyötä voidaan tukea entistä osuvammin. Lisäksi hanke tukee hallituksen kansallisten alueiden kehittämisen painopisteiden ja instrumenttien valmistelua.

Päätavoite rakentui kolmesta osatavoitteesta. Ensimmäinen osatavoite oli selvittää, mitä aluekehittämisen verkostosta jo tiedetään. Toisena osatavoitteena oli selvittää aluetoimijoiden kiinnostus verkostomaiseen toimintatapaan ja sen teemoihin tai toimintamalleihin. Kolmantena osatavoitteena oli selvittää verkostojen tehtävä aluekehittämisen kokonaisuudessa. 

Tutustu hankkeen loppuraporttiin, tuloksista kertovaan tiedotteeseen sekä Policy Brief -katsaukseen (16.4.2020).

Ota yhteyttä:

Luova johtaja Janne Antikainen, MDI Public Oy, p. 040 764 1829, etunimi.sukunimi(at)mdi.fi

Alueiden välisen verkostoyhteistyön toimintamalli

Yhteyshenkilö ministeriössä