Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Vihapuhe vähentää päättäjien osallistumista julkiseen keskusteluun

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintasisäministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2019 11.59
Tiedote 501/2019

Kolmannes kuntapäättäjistä ja melkein puolet kansanedustajista tai heidän avustajistaan on ollut vihapuheen kohteena luottamus- tai virkatehtäviensä takia. Lisäksi kaksi kolmesta päättäjästä arvioi julkisessa keskustelussa esiintyvän vihapuheen lisääntyneen viime vuosina. Tulokset käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

”Vihapuheen taustalla voi olla impulsiivinen toiminta, mutta sitä käytetään myös tietoisesti poliittiseen painostukseen. Silloin tavoitteena on jonkun henkilön tai poliittisen näkemyksen vaientaminen”, sanoo tutkija Aleksi Knuutila. 

Tutkimuksessa ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” selvitettiin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttavan vihapuheen laajuutta, luonnetta ja vaikutuksia. Kyseessä oli ensimmäinen tutkimus Suomessa, jossa on kartoitettu vihapuheen vaikutuksia yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Tutkimusaineisto koostuu teemahaastatteluista (14 kpl), koneoppivien mallien avulla luokitelluista Twitter-keskusteluista sekä kuntiin ja eduskuntaan lähetetyn kyselyn vastauksista (N=1393). 

Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus. 

Poliittinen vastakkainasettelu on kärjistynyt 

Lisääntyvä vihapuhe heijastaa tutkimuksen mukaan poliittisen vastakkainasettelun kasvua Suomessa. Moni tutkimukseen osallistunut poliitikko koki puoluesidoksensa olevan syynä sille, että hän valikoituu vihapuheen kohteeksi. Vihapuheen tavoitteena ei ollut pelkästään puolueen ajamiin päätöksiin vaikuttaminen, vaan puoluejäsenyys itsessään nähtiin yksilöä leimaavana piirteenä, joka saattoi synnyttää vihapuhetta. 

Poliittinen vastakkainasettelu näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksessa tunnistettiin 200 Twitter-tiliä, jotka ovat vastuussa puolesta kaikista poliitikoille Twitterissä lähetetyistä vihamielisistä viesteistä. Nämä tilit ovat jakautuneet kahteen erilliseen ryhmittymään, jotka edustavat toisilleen vastakkaisia ideologisia suuntauksia. Suurin (noin 75 %) osa vihamielisestä viestinnästä on peräisin maahanmuuttovastaisesta ryhmittymästä. 

Osana tutkimusta julkaistaan myös lista niistä 60:stä poliitikosta, joille lähetettiin Twitterissä suuri määrä vihamielisiä viestejä vuoden 2019 vaalien aikaan. 

Vihapuhe vaikuttaa päätöksentekoon vaientamalla kohteensa 

Vihapuhetta kokeneet kertovat sen vaikuttaneen toimintaansa melko vahvasti. Puolet kuntapäättäjistä kertoi sen vähentäneen heidän luottamustaan tuntemattomiin ihmisiin, ja 42 prosentin kohdalla halu osallistua julkiseen keskusteluun oli vähentynyt. Usea tutkimukseen osallistunut kertoi jättäneensä tai jättävänsä politiikan vihapuheen seurauksena tai harkitsevansa sitä. 

Myös pelkkä vihapuheen uhka vaikuttaa poliittiseen osallistumiseen. Neljännes niistä päättäjistä, jotka eivät itse olleet vihapuheen kohteena, kertoi sen uhan vähentäneen haluaan osallistua julkiseen keskusteluun. Useat päättäjät kertoivat pelkäävänsä ”kivityskampanjaa” sosiaalisessa mediassa. Tulokset osoittavat, että suvaitsemattomuuteen pohjaava häirintä vaikuttaa siihen, ketkä osallistuvat julkiseen keskusteluun ja hakevat luottamustehtäviin Suomessa. 

Nykyiset vihapuheen vastaiset toimet ovat riittämättömiä 

Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat sekä kyselyn että haastattelujen pohjalta riittämättömiä. Etenkin vaaliehdokkaat ja kunnanvaltuutetut jäävät usein ilman tukea joutuessaan vihapuheen kohteeksi. Tutkimuksen mukaan oikeudellisten toimien lisäksi myös muiden toimenpiteiden avulla voidaan torjua ja ehkäistä vihapuhetta. Tutkimuksen tekijät ehdottavat toimenpiteiksi päättäjien vahvempaa arvojohtajuutta ja vihapuheen tuomitsemista, hyväksytyn puheen rajojen määrittelyä poliittisessa toiminnassa sekä sosiaalisen median alustojen vastuunkantoa. 

Tutkimuksen toteuttivat osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa Open Knowledge Finland, Jyväskylän yliopisto ja Punos Research. 

Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon 

Julkaisun pysyvä osoite Valtioneuvoston julkaisuarkistossa  

Lisätietoja: tutkija Aleksi Knuutila, Open Knowledge Finland, p. +44 756 308 95 87, [email protected] ja dosentti Tuija Saresma, Jyväskylän yliopisto, p. 040 8053 841, [email protected]