Turvallista ja terveellistä ruokaa

Ruoassa on biologisia, kemiallisia, fysikaalisia ja ravitsemuksellisia tekijöitä, joiden vuoksi kuluttaja voi menettää terveitä elinvuosia sairauden ja ennenaikaisen kuoleman vuoksi. Inhimillisen haitan lisäksi menetyksistä aiheutuu kustannuksia yhteiskunnalle esimerkiksi sairaanhoitokustannuksina ja työstä poissaoloina. Toisaalta myös haittaa aiheuttavien tekijöiden ehkäisy ja valvonta tuottavat kustannuksia.

Tutkituista esimerkeistä merkittävimmät kansanterveyteen vaikuttavat riskit ovat ravitsemuksellisia biologisten ja kemiallisten ollessa suhteellisen hyvin hallinnassa. Hedelmien ja kasvisten liian vähäisestä syönnistä aiheutuva tautitaakka on arvion mukaan suurin. Kustannusvaikuttavuudeltaan edullisimmat skenaariot liittyvät trikinellaan, dioksiiniin, tyydyttyneisiin rasvoihin ja suolaan, joiden riskinhallinta- ja terveydenhoitokulut joko vähenisivät tai eivät juurikaan lisääntyisi samalla kun terveet elinvuodet lisääntyisivät. Resurssien ohjaaminen riippuu kuitenkin arvovalinnoista.

Vaikka tuloksiin sisältyy runsaasti epävarmuutta, niitä voidaan pitää oikeansuuntaisina. Epävarmuutta tuottavat muun muassa arvion perustana käytetyt, eri tavoin tuotetut tietolähteet sekä oletukset, joita oli tehtävä. On myös huomattava, että arvioidut vaarat eivät ole toisiinsa verrannolliset, esimerkiksi hedelmät edustavat kaikkia saatavilla olevia hedelmiä, mutta dioksiinin lähteenä arvioitiin ainoastaan Itämeren kaloja.

Tulosten tuottamiseen liittyvistä haasteista suurin liittyi tutkitun tiedon puutteeseen, minkä vuoksi esimerkiksi mikrobilääkeresistenssin vaikutuksia ei arvioitu. Tutkimusryhmä suositteleekin
• ruokaan liittyvien kansanterveydellisten riskien arvioinnin laajentamista ja syventämistä,
• elintarvikevalvonnan ja ruoasta aiheutuvien terveydenhoidon kustannusten kustannushyöty-analyysin tekemistä ja
• ravitsemuksellisten tekijöiden aiheuttaman tautitaakan pienentämiseen tähtäävien ohjauskeinojen kehittämistä sekä niiden vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden arvioimista.