Search

Your search for 'neuvostot' returned 7 results
Fess search
  1. 25.6.2024 | Geopolitiikassa korostuu kotimaisen politiikan vuorovaikutus muiden maiden kanssa, käy ilmi Etlan laatimasta tutkimuksesta. Kansainvälisiin investointeihin vaikuttavat enenevässä määrin kansainvälisen kaupan esteet ja eri maiden harjoittama teollisuuspolitiikka yritystukineen. Investointien saamiseen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin tuet. Mitä elinkeinopolitiikan toimia Suomessa tehdäänkin, niiden pääpainon tulee olla yrityssektorin uudistamisessa eikä säilyttämisessä.
    https://tietokayttoon.fi/-/tutkimus-geopolitiikan-aikakaudella-maailmantalouden-muutoksen-veturina-ovat-valtioiden-toimet-eivat-yritysten-toimet
  2. 4.11.2021 | Koronan iskiessä päälle keväällä 2020 talouden taivaalla seilasi synkkiä pilviä ja ennusteet povasivat Suomelle erityisen kehnoa tulevaisuutta. Vaikka kotimaan epidemia- ja taloustilanne olivat siedettäviä, globaalin kriisin uskottiin heijastuvan Suomeen rajusti ja pitkään, kuten oli käynyt aiemmin muun muassa finanssikriisissä.
    https://tietokayttoon.fi/-/10616/talousneuvoston-paasihteeri-pekka-sinko-koronakriisin-ulkoinen-shokki-jai-suutariksi
  3. 12.12.2016 | Henrik Serup Christensen, Maija Jäske, Maija Setälä & Elias Laitinen Demokraattiset innovaatiot Suomessa – Käyttö ja vaikutukset paikallisella ja valtakunnallisella tasolla Joulukuu 2016 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja...
    https://tietokayttoon.fi/documents/10616/2009122/56_Demokraattiset+innovaatiot+Suomessa_K%C3%A4ytt%C3%B6+ja+vaikutukset+paikallisella+ja+valtakunnallisella+tasolla.pdf/e8047013-9727-47d9-b2ef-3fd18603475d?version=1.0&t=1481526703000
  4. 15.12.2016 | Janne Lehenkari, Antti Pelkonen, Mika Nieminen, Torsti Loikkanen, Erik Arnold & Terttu Luukkonen Osaamispääoman hyödyntäminen ja vaikuttavampi julkisten T&K-voimavarojen kohdentaminen Joulukuu 2016 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan ju...
    https://tietokayttoon.fi/documents/10616/334527/Osaamisp%C3%A4%C3%A4oman+hy%C3%B6dynt%C3%A4minen+ja.pdf/c8851269-4f9f-41e3-85f1-0a141a913552?version=1.0&t=1481797220000
  5. 9.3.2017 | Ella Mikkola – Mikko Nurmisto – Veli-Pekka Saarnivaara Korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyö – miten erilainen oikeusasema vaikuttaa? Maaliskuu 2017 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 34/2017 2 KU...
    https://tietokayttoon.fi/documents/10616/3866814/34_ekty-loppuraportti-1-osakokonaisuus-2017-03-09.pdf/869be350-204f-4f58-8687-ca0d6f5272cb?version=1.0&t=1489067187000
  6. 2.6.2020 | EUROOPPALAISET HALLINTO- JÄRJESTELMÄT VERTAILUSSA Syyskuu 2016 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2016 2 KUVAILULEHTI Julkaisija ja julkaisuaika Valtioneuvoston kanslia, 20.9.2016 Tekijät Pekka Kettunen, Siv Sandberg, ...
    https://tietokayttoon.fi/documents/10616/3934867/37_Eurooppalaiset+hallintoj%C3%A4rjestelm%C3%A4t+vertailussa.pdf/37f87ef3-3537-4968-9b6a-ac13bca1fdfd?version=1.0&t=1591118671000
  7. 28.3.2018 | Teemu Tupala, Riikka-Leena Leskelä, Anne Kaarna- saari, Milla Kajova, Riikka Kyrö, Antti Peltokorpi, Ossi Määttä Maakuntien ja kuntien yhteistyö ikäänty- neiden ja erityisryhmien asumisessa ja asumispalveluissa Maaliskuu 2018 Valtioneuvoston selvi...
    https://tietokayttoon.fi/documents/10616/6354562/18-2018-Maakuntien+ja+kuntien+yhteisty%C3%B6+ik%C3%A4%C3%A4ntyneiden+ja+erityisryhmien+asumisessa+ja+asumispalveluissa.pdf/c2ae92a6-4ea8-4fb5-8ad6-ec4bd6ba8eaf?version=1.0&t=1522215197000