Hyppää sisältöön

Talouspolitiikka-kirjoitussarja
Talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko: Koronakriisin ulkoinen shokki jäi suutariksi

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.11.2021 15.44
Uutinen

Koronan iskiessä päälle keväällä 2020 talouden taivaalla seilasi synkkiä pilviä ja ennusteet povasivat Suomelle erityisen kehnoa tulevaisuutta. Vaikka kotimaan epidemia- ja taloustilanne olivat siedettäviä, globaalin kriisin uskottiin heijastuvan Suomeen rajusti ja pitkään, kuten oli käynyt aiemmin muun muassa finanssikriisissä.

Aikaisemmista kriiseistä poiketen Suomen talouden kohtaama ulkoinen shokki näyttää kuitenkin koronakriisissä jääneen monia kilpailijamaita pienemmäksi. Osin juuri tästä syystä kriisin alkuvaiheessa laaditut synkät ennusteet menivät Suomen kohdalta pahasti pieleen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan talousneuvostolle laatimassa tuoreessa tutkimuksessa kerrotaan, miksi näin kävi – ainakin osaksi kysymys oli hyvästä onnesta.

Mihin Suomen hyvä tuuri perustui ja mitä johtopäätöksiä tutkimuksen perusteella voidaan tehdä? Talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko kommentoi Talouspolitiikka-kirjoitussarjassa julkaistussa kirjoituksessaan Etlan tutkimusta ja pohtii, miten talouden kriisinkestävyyttä voitaisiin edelleen vahvistaa.