Hoppa till innehåll

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Kansantalous hyötyy, kun työtön työllistyy

työ- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.1.2019 10.00
Tiedote 28/2019

Työttömän työllistyminen kokoaikatöihin säästäisi keskimäärin noin 7 000 euroa vuosittaisissa työttömyysetuusmaksuissa. Säästöt vaihtelevat nuoren työllistyvän kohdalla tehdystä 3 600 euron säästöstä pitkäaikaistyöttömyydestä työllistyvän 11 000 euron säästöön. Kun säästöä tarkastellaan työllistyvien työllistymistodennäköisyyden pohjalta, helpommin työllistyvien säästö olisi 6 000 euroa ja vaikeammin työllistyvien 7 500 euroa.

Tulokset ilmenevät Työttömyyden laajat kustannukset -raportista, joka julkistettiin 21.1.2019. Tutkimushankkeen on toteuttanut PTT ry. osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa.

Työllistymisen tuomat säästöt yhteiskunnalle ovat suuret, sillä työttömyyden laajat kustannukset vuonna 2016 olivat Suomessa 10,8 miljardia euroa. Työttömyysturvan ja työvoimapalvelujen osuus kustannuksista oli 5,6 miljardia euroa. Työttömien arvioitu osuus toimeentulotuesta ja asumistuesta oli 1,1 miljardia. Verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetys oli 4,1 miljardia.

Tulokset ovat suuntaa-antavia, koska laskentoihin liittyy lukuisia rajoitteita.

Työvoimapoliittisten toimenpiteiden hyötyjä ja kustannuksia arvioitaessa havaittiin: 

  • Palkkatuen kustannukset julkisella ja yksityisellä sektorilla ovat samaa tasoa, mutta työllistäminen palkkatuella julkiselle sektorille näyttää johtavan ainoastaan lyhytaikaiseen työllistymiseen, eikä näytä vaikuttavan lainkaan kolmen vuoden seurantajakson aikaisiin tuloihin. Työllistäminen palkkatuella yksityiselle sektorille vaikuttaa myönteisesti sekä työllistymiseen että tuloihin kolmen vuoden seurantajakson aikana.
  • Työharjoittelulla ja työelämävalmennuksella sekä valmentavalla koulutuksella ei näytä olevan isoa vaikutusta työllistymiseen tai tuloihin.
  • Oppisopimuskoulutuksilla on selkeä myönteinen vaikutus sekä työllistymiseen ja tuloihin. Oppisopimuskoulutus aiheuttaa muihin työvoimapoliittisiin toimiin verrattuna vähiten kustannuksia julkiselle sektorille, kun kustannukset lasketaan osallistujaa ja vuotta kohden.
  • Starttirahaa saavien työttömien työllistymisen todennäköisyys on suuri, mutta heidän tulonsa ovat vertailuryhmää alhaisemmat.
  • Pitkäaikaistyöttömille tarkoitetut palkkatuet ovat kalliita, eivätkä näytä juuri lisäävän pitkäaikaistyöttömien työllistymistä avoimille työmarkkinoille.
  • Pitkäaikaistyöttömille kohdennetun palkkatuen kustannukset ovat keskimääräistä korkeammat, ja pitkäaikaistyöttömien työllistymisen todennäköisyys avoimille työmarkkinoille keskimääräistä vähäisempää.
  • Ammatillisen koulutuksen kustannukset ovat keskimääräistä korkeammat, mutta näyttävät johtavan parempaan työllisyyteen ja korkeampiin tuloihin 1 - 2 vuodessa koulutuksen alusta.

Raportti: Työttömyyden laajat kustannukset

Lisätiedot: Tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT ry. p. 040 641 5732, etunimi.sukunimi(at)ptt.fi, työministerin erityisavustaja Jami Arvola, p. 050 447 1255, neuvotteleva virkamies Hanna Hämäläinen, TEM, p. 029 504 7060

Juttua päivitetty 21.1. klo 10.55: Korjattu luvut (lihavoituna) työttömyyden laajoista kustannuksista ja verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetyksestä.