Hoppa till innehåll

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Raportti: Liikennejärjestelmän työmarkkinavaikutuksia ja niiden tutkimusmenetelmiä selvitettiin

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaliikenne- ja viestintäministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2019 9.03
Tiedote 671/2019

Liikennejärjestelmän ja työmarkkinoiden välinen vuorovaikutussuhde on osa liikenteen taloudellisten vaikutusten arviointia. 13. joulukuuta julkaistussa raportissa selvitettiin, millaisia vaikutuksia liikenteellisen saavutettavuuden muutoksilla on työmarkkinoilla, miten vaikutuksia voidaan tutkia ja miten niitä käsitellään liikenteen arviointikehikoissa. Työmarkkinavaikutusten käsittelyyn liikennejärjestelmän vaikutusarvioinnissa on tehty ehdotus sekä tunnistettu jatkotutkimuskysymyksiä.

Liikennejärjestelmän työmarkkinavaikutuksiin luetaan yleisesti kaikki työn kysyntään, tarjontaan tai kohtaantoon kohdistuvat vaikutukset. Saavutettavuusmuutosten lisäksi tällaisia vaikutuksia syntyy esimerkiksi väyläinvestointien rakentamisesta sekä väylienpidon ja liikenteen palveluiden tuotannosta. Nyt valmistunut raportti keskittyy saavutettavuuden muutosten vaikutuksiin työmarkkinoihin.

Liikennejärjestelmän saavutettavuusmuutoksilla voi teorian mukaan olla vaikutuksia työn tarjontaan, työn kysyntään ja näiden kohtaantoon. Tutkimuksen perusteella teoreettista viitekehystä tulee soveltaa aina tapauskohtaisesti ja työmarkkinavaikutusten määrällinen arviointi on viime kädessä riippuvainen empiirisestä tutkimuksesta. 

Menetelmiltään edistyksellisissä empiirisissä tutkimuksissa liikennejärjestelmän työmarkkinavaikutukset on puolestaan todettu pieniksi ja vaikeasti osoitettaviksi, etenkin jos liikenneyhteydet jo ovat kohtuullisen hyvät.

Työmarkkinavaikutukset osana liikennejärjestelmän taloudellisia vaikutuksia

Vaikutukset työmarkkinoille ovat pääosin sisällä liikenneväyläinvestoinneista tehtävissä hankearvioinneissa eli hyöty-kustannusanalyyseissä, eikä merkittäviä laajempia taloudellisia vaikutuksia ole tältä osin jäänyt ottamatta huomioon liikennejärjestelmää koskevassa päätöksenteossa. Tämä johtopäätös ei sisällä kasautumisvaikutuksia, joita tässä selvityksessä on vain sivuttu.

Liikennejärjestelmän työmarkkinavaikutusten tietopohjaa ja sen pohjalta vaikutusarviointia on kuitenkin perusteltua kehittää, jotta mielikuvien sijaan pystytään tuottamaan tutkimustietoon pohjautuvia arvioita vaikutusten suuruudesta ja kohdentumisesta. Päätöksenteossa merkityksellinen on sekin tieto, jos jotain vaikutusta ei ole tai vaikutus on hyvin pieni.

Tutkimustietoa työmarkkinoiden ja liikennejärjestelmän vuorovaikutussuhteesta Suomessa tarvitaan lisää

Kattavamman ja määrällisen työmarkkinavaikutusten arvioinnin suuntaan voidaan edetä tutkimalla aihetta lisää Suomessa. Tutkimuksen pohjaksi tarvitaan valtakunnallista paikkatietoaineistoa liikenteellisen saavutettavuuden ajallisesta muutoksesta. Tämän tuottamiseksi on valtakunnallista liikennemallia ensin kehitettävä. 

Raportti on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Sen ovat laatineet Ramboll Finland Oy ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA.

Lisätietoja: 

Heikki Metsäranta, Ramboll, p. 040 562 6612, heikki.metsaranta(at)ramboll.fi, Krista Riukula, ETLA, p. 040 744 6261, krista.riukula(at)etla.fi, Antti Kauhanen, ETLA, p. 050 569 7627, antti.kauhanen(at)etla.fi ja Paolo Fornaro, ETLA, p. 040 965 8449, paolo.fornaro(at)etla.fi sekä hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Niko-Matti Ronikonmäki, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 050 514 2493, etunimi.sukunimi(at)lvm.fi

Tiedotetta korjattu 13.12.2019 9:20: Raportti on julkaistu 13.12. eikä 15.12., kuten aiemmin virheellisesti kerrottiin.