Hyppää sisältöön

Tutkimus tarkastelee tekstiviestien vaikutusta nuorten äänestysaktiivisuuteen

oikeusministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.4.2023 11.32
Tiedote

Kevään 2023 eduskuntavaalien yhteydessä toteutettiin tekstiviestikampanja, jossa kannustettiin alle 30-vuotiaita äänestämään. Turun yliopiston tutkimusryhmän tarkastelee kampanjan vaikutusta nuorten äänestämiseen. Tavoitteena on, että tutkimuksen tulokset julkaistaan vuodenvaihteessa 2023−2024.

Tekstiviestikampanjassa viestittiin alle 30-vuotiaille eduskuntavaalien aikatauluista ja äänioikeudesta kahteen otteeseen. Ensimmäinen tekstiviesti lähetettiin päivää ennen ennakkoäänestyksen alkamista ja toinen päivää ennen varsinaista vaalipäivää. Noin 30 000 nuorta sai puhelimeensa viestin suomeksi ja ruotsiksi. Vertailuryhmässä, joka ei saanut viestiä, oli noin 20 000 nuorta.

Vastaanottajien määrittämisessä käytettiin satunnaisotantaa, eli osallistujat poimittiin alle 30-vuotiaista äänioikeutetuista, joille oli saatavilla puhelinnumero ja joiden asuinkunnissa oli käytössä sähköinen äänioikeusrekisteri.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä keinoilla nuoria voi aktivoida käyttämään äänioikeuttaan. Kyseessä on jatkoa vuonna 2022 aluevaaleissa tehdylle kokeilulle, jossa tekstiviesteillä onnistuttiin kasvattamaan alle 30-vuotiaiden nuorten äänestysaktiivisuutta.

Tutkimuksessa selvitetään myös sitä, millainen yhteisvaikutus on ennen aluevaaleja ja eduskuntavaaleja lähetetyillä tekstiviesteillä. Tämän vuoksi viestien vastaanottajien joukossa on jonkin verran aluevaalien ja eduskuntavaalien välillä 30 vuotta täyttäneitä.

Nuorten äänestysaktiivisuus laskussa

Äänestysaktiivisuus on laskenut niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa jo 1980-luvulta lähtien. Laskua tapahtuu kuitenkin eri tavoin eri väestö- ja ikäryhmissä. Alle 30-vuotiaat äänestävät huomattavasti harvemmin kuin heitä vanhemmat suomalaiset.

Nuorten äänestysaktiivisuuteen on pyritty vaikuttamaan Suomessa monin keinoin, mutta erot äänestysaktiivisuudessa ikäryhmien välillä ovat silti suurempia kuin muissa Pohjoismaissa. Nuoria on pyritty kannustamaan äänestämään esimerkiksi demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksella ja viestinnän keinoin.

Tutkimus toteutetaan yhteistyössä valtioneuvoston kanslian, oikeusministeriön ja Turun yliopiston kanssa. Sen rahoittavat oikeusministeriö ja Sitran Demokratia ja osallisuus -teema. 

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Niklas Wilhelmsson, oikeusministeriö, p. 0295 150 348, [email protected], ja erityisasiantuntija Maarit Lassander, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 16 0037, [email protected]