Hyppää sisältöön

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen kepin ja porkkanan välissä: toimenpiteiden priorisointia päätöksenteon tueksi muuttuvassa ympäristössä 2020–2030

Päättynyt

Toteuttajat

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, FCG Konsultointi Oy

Rahoitussumma

247 762 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2020–9/2021

Liikenteen päästöjen puolittamiseksi vuoteen 2030 mennessä on edesautettava kaikkia toimia, jotka edistävät kestävään liikenteeseen siirtymistä. Myös väestön fyysistä aktiivisuutta kaikissa ikäryhmissä on korotettava parantamalla ulkoilun ja arkiliikkumisen edellytyksiä. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden edistäminen on kustannustehokas keino molempiin.

Siihen on tunnistettu 31 keinon valikoima vuonna 2018 valmistuneessa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa. Kunnat ja kaupungit voivat edistää asiaa esimerkiksi kaavoituksella, liikennejärjestelmäsuunnittelulla ja erilaisin kokeiluin. Myös työnantajilla, kouluilla ja päiväkodeilla on käytettävissä monia esim. hallinnollisia ja tilaratkaisullisia keinoja sekä mm. työpaikkaliikennesuunnitelmia. Kaikkia tahoja koskevat myös uuden ajattelutavan omaksuminen sekä toimijoiden välisen yhteistyön, koordinaation ja poikkihallinnollisuuden lisäämistä sirpaloituneella hallintokentällä. Näistä keinoista pitäisi tunnistaa kannattavimmat ja keskittyä edistämään nimenomaan niitä.

Viime vuosina on tehty muutamia tätä tutkimusta tukevia selvityksiä Suomessa, mm. Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa, Fyysiset pyöräilyn olosuhteet ja pyöräilyn edistäminen Suomen kunnissa ja Ulkoilu ja luontoliikunta – monen ministeriön tontilla -selvitykset. Niiden tuloksia on koottava yhteen uusien tutkimusten kanssa.

Hankkeen tavoitteena oli tukea päätöksentekoa eri tasolla ja poikkihallinnollisesti, jotta kävelyn ja pyöräilyn edistämisen toimenpiteistä saataisiin valittua vaikuttavimmat ja vuoden 2030 liikennemuotojakauman muutostavoite saavutettua.

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

tutkija Carlos Lamuela Orta, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, p. 044 431 4639, carlos.lamuela(at)fcg.fi

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen mahdollisuudet ja esteet

Yhteyshenkilö ministeriössä