Hyppää sisältöön

Lobbarirekisterin kansainväliset mallit

Päättynyt

Toteuttajat

Itä-Suomen yliopisto

Rahoitussumma

49 508 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2018–8/2018

Hankkeen tavoitteet kytkeytyivät olennaisesti Suomen avoimen hallinnon 2. kansalliseen toimintasuunnitelmaan vuosille 20152017, jossa lobbarirekisterin tarpeellisuus nostettiin keskeisellä tavalla esille. Hankkeen tutkimustulokset toimivat pohjana yhteiskunnalliselle päätöksenteolle tuottamalla yleistajuista ja konkreettista tietoa kotimaiselle lainsäätäjälle siitä, minkälaisiin sääntelyratkaisuihin valituissa vertailumaissa on päädytty.

Hankkeen tavoitteena oli tuottaa tietoa lobbarirekisteristä lobbausta koskevan sääntelyn muotona sekä saada selkeä kuva kansainvälisesti käytössä olevista malleista EU:ssa, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Itävallassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi hankkeen tavoitteena oli tuottaa perusteltu suositus siitä, kuinka Suomessa tulisi säännellä edunvalvontaa.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (21.9.2018)

Ota yhteyttä:

akatemiatutkija Emilia Korkea-aho, Itä-Suomen yliopisto, p. 050 571 9980, etunimi.sukunimi(at)uef.fi

Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen Kansainvälinen vertailu lobbausrekistereistä ja niiden toteuttamistavoista

Yhteyshenkilö ministeriössä