Hyppää sisältöön

Siirtymät sujuviksi! Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö (SISU)

Päättynyt

Toteuttajat

Turun yliopisto, Jyväskylän yliopisto

Rahoitussumma

149 995 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2019–1/2020

Vaikka lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyötä on pyritty kehittämään systemaattisesti 1990-luvun loppupuolelta lähtien, on yksi lukioiden ja korkeakoulujen nivelvaiheen ongelma edelleen hallitusohjelmaan kirjattujen, työurien pidentymiseen liittyvien tavoitteiden näkökulmasta liian hidas sijoittuminen korkeakoulutukseen. Lukiolain uudistuksella halutaan parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia tutustua korkeakouluihin ja korkeakouluopintoihin jo lukio-opintojensa aikana. Korkeakoulujen ja työelämän kanssa tehtävän yhteistyön lisäämisellä pyritään tukemaan sujuvaa siirtymää lukiosta korkeakouluun vahvistamalla lukiolaisten jatko-opinto- ja urasuunnitteluvalmiuksia, sujuvoittamalla opintopolkuja, edistämällä osuvia koulutusvalintoja ja ehkäisemällä epätarkoituksenmukaisia koulutusvalintoja ja opintojen keskeyttämistä.

Hankkeen tavoitteena oli selvittää, millaiset edellytykset lukioilla on vastata uuden lukiolain velvoitteisiin ja tavoitteisiin, mitä mahdollisia esteitä tavoitteiden saavuttamisella on sekä millaisia hyviä yhteistyömalleja ja käytäntöjä olisi jatkossa syytä edistää, levittää ja kehittää. 

  • Millaista yhteistyötä ja miten paljon (mukaan lukien alueellinen kattavuus) lukiot, korkeakoulut ja työelämä tekevät?
  • Mitä haasteita yhteistyöhön liittyy erityisesti uuden lukiolain näkökulmasta?
  • Miten nykyinen yhteistyö on edistänyt lukiolaisten koulutus- ja urapolkuja ja miten yhteistyötä tulisi kehittää, jotta koulutukseen ja työelämään sijoittumisen nopeuttamista koskevat tavoitteet voitaisiin saavuttaa?

Hankkeen omat verkkosivut

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (29.1.2020).

Ota yhteyttä:

Varajohtaja, dosentti Sakari Ahola, Turun yliopisto, Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE, p. 029 450 2759, sakaho(at)utu.fi

Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö

Yhteyshenkilö ministeriössä