Kansallinen segregaation seuranta ja tietopohja (KASETTI)

Käynnissä

Toteuttajat

Suomen ympäristökeskus SYKE, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, SpinUnit Lab Oy, Tilastokeskus

Rahoitussumma

300 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2026–6/2027

Suomessa ei tällä hetkellä ole yhtenäistä, kansallisesti vertailukelpoista tietopohjaa ja mittaristoa alueellisen segregaation kehityksen seurantaan. Sosioekonominen eriytyminen on vahvistunut monissa kaupungeissa ja huono-osaisuuden kasautumisesta kannetaan huolta. Asuinalueiden haitallisen eriytymisen on tutkittu olevan yhteydessä esimerkiksi kasvaneisiin koulujen välisiin oppimistuloksiin, alueellisiin terveys- ja hyvinvointieroihin ja koettuun turvallisuuteen.

Suurilla kaupungeilla ja kaupunkiseuduilla on vaihtelevia käytäntöjä segregaation seuraamiseksi ja pienemmiltä se puuttuu yleensä kokonaan. Kansallisen seurannan hajanaisuutta lisää se, ettei maassa ole yhteistä, tilastollisesti yhdenmukaista pienaluejakoa, joka mahdollistaisi luotettavan vertailun eri alueiden ja ajanjaksojen välillä. Samaan aikaan tiedon tarve kasvaa, sillä segregaation ehkäiseminen ja vähentäminen on nostettu keskeiseksi tavoitteeksi niin valtakunnallisissa kaupunkipolitiikan ohjelmissa kuin valtion ja kaupunkiseutujen välisissä maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksissa.

Hankkeen päätavoitteena on kehittää yhtenäinen kansallinen tietopohja alueellisen segregaation kuvaamiseen, seurantaan, päätöksenteon tueksi ja kansainväliseen vertailuun erikokoisissa kaupungeissa koko Suomessa. Hankkeessa luodaan konseptimalli valtakunnalliselle segregaation seurannalle.

Hankkeessa muodostetaan kokonaiskuva segregaatiosta ja sen kehityksestä Suomessa sekä arvioidaan, miten se vertautuu kansainvälisesti erityisesti Pohjoismaissa ja Euroopassa. Selvitetään millaiset mittarit, aluejaot ja tietolähteet parhaiten tukevat kansallista segregaation seurantaa ja kootaan kokemuksia sekä kotimaisista että kansainvälisistä seurantamalleista. Hankkeessa jatkokehitetään segregaation valtakunnalliseen seurantaan soveltuva paikkatietopohjainen asuinaluerajaus. Näiden pohjalta määritellään kansallisen seurannan sisältö ja mallikehikko, joka yhdistää valitut mittarit, aluejaot ja tietolähteet toimivaksi seurantajärjestelmäksi. Hankkeen lopputuloksena syntyvä seurantamalli ja tietopohja tukevat sekä valtioneuvoston politiikkavalmistelua että kaupunkiseutujen segregaation ehkäisytoimia. Ne muodostavat myös keskeisen perustan vuosina 2026–2027 valmisteltavalle poikkihallinnolliselle kansalliselle segregaation torjuntaohjelmalle.

Ota yhteyttä:

Erikoistutkija Mats Stjernberg, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 106, etunimi.sukunimi(at)syke.fi

Alueellinen segregaatio kansallisella tasolla – seurantatieto ja yhtenäinen tietopohja

Yhteyshenkilö ministeriössä