Rikosprosessin tehokkuuden tarkastelu ja parantaminen: prosessikuvaus, aika ja tuottavuusanalyysi sekä kehittämisehdotukset
Toteuttajat
Helsingin yliopisto, Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto (LUT)
Rahoitussumma
149 124 €
Hankkeen perustiedot
Kesto: 5/2026–6/2028
Tarve tehostaa rikosprosessia on tunnistettu Suomessa jo pitkään. Erityistä huolta ovat herättäneet rikosasioiden pitkät käsittelyajat, joista Suomi on toistuvasti saanut langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Rikosprosessin sujuvuus on keskeistä myös koko tuomioistuinlaitoksen toimivuuden kannalta, sillä rikosasiat muodostavat valtaosan käräjäoikeuksien käsittelemistä asioista. Vaikka tehostamistarve on laajasti tunnistettu ja sen edistämiseksi on toteutettu useita kehittämishankkeita ja lainsäädäntöuudistuksia, rikosten tutkinta- ja käsittelyajat ovat edelleen pidentyneet prosessin kaikissa vaiheissa.
Rikosprosessin tehostamista voidaan täten pitää perusteltuna sekä perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen erityisesti asian viivytyksettömän käsittelyn – että kustannustehokkuuden ja prosessiekonomian näkökulmasta. Rikosprosessin tosiasiallista toimivuutta, ajankäyttöä ja resurssien kohdentumista koko arvoketjun tasolla on toistaiseksi tutkittu varsin rajallisesti ja jatkotutkimuksen tarve on ilmeinen.
Hankkeessa rikosprosessin nykytilaa ja kehittämismahdollisuuksia tarkastellaan monitieteisesti yhdistämällä oikeustieteellinen analyysi, yhteiskuntatieteellinen empiirinen tarkastelu ja tuotantotaloudelliset menetelmät. Hankkeen tavoitteena on holistinen, monialainen kuvaus rikosprosessin kokonaisuudesta, jonka avulla rikosprosessia koskevaa lainsäädäntöä, käytännön toimivuutta sekä parantamisen mahdollisuuksia voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti ja laadukkaasti.
Oikeustieteellis-tilastollisesti kuvatun rikosprosessin nykytilan ja rikosprosessitoimijoiden haastattelu- ja kyselytutkimusten tulosten pohjalta tuotetaan koko rikosprosessin kattava prosessikuvaus, jossa rikosprosessia tarkastellaan tuotantotalouden näkökulmasta. Kuvaus kattaa rikosprosessin eri vaiheiden ja eri toimijoiden roolien kuvauksen, lainsäädäntökokonaisuuden ja sen velvoitteiden selostamisen, käytännön toimijoiden kokemusten kartoittamisen ja analyysin sekä kehittämisanalyysin pohjalta tunnistettujen tärkeimpien kehittämiskohteiden ja rikosprosessin tehostamisen esittelyn. Erityinen fokus analyysissa on siinä, millaisin keinoin rikosprosessin kestoa voitaisiin nopeuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimus nostaa esille rikosprosessiketjun toimijoiden näkökulman ja lisää tietoisuutta prosessin kestoa lisäävistä tekijöistä.
Ota yhteyttä:
Professori Kimmo Nuotio, Helsingin yliopisto, p. 050 415 6569, etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi