Hyppää sisältöön

Sateita ja hellettä – kestävätkö kotimme ilmastonmuutoksen seuraukset?

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Julkaisuajankohta 13.1.2023 13.09
Uutinen

Tulevaisuuden sääennuste lupaa enemmän sateita ja kuumempia helteitä, mikä tarkoittaa sekä tukalaa asumista että lisääntyvää riskiä kosteusvaurioille. Ihmisten lisäksi muuttuvasta säästä kärsivät rakennukset. Miten kotejamme voi korjata kestämään muuttuvia olosuhteita? Koneellinen ilmanvaihto voi nostaa monilla karvat pystyyn – mutta miksi se olisi kuitenkin hyvä vaihtoehto? Toimittaja Matti Keräsen haastateltavana on Tampereen yliopiston dosentti Jukka Lahdensivu.

Tampereen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston valtioneuvostolle laatiman tutkimuksen mukaan suurin osa Suomessa yleisesti käytössä olevista ulkoseinärakenteista pärjää myös muuttuvassa ilmastossa, mutta palvelutalojen sekä asuntojen laskennalliset ja havaitut lämpötilat nousevat korkeiksi jo nykyisessä ilmastossa. Ilman lisätoimia tulevat korkeiden lämpötilojen terveyshaitat huomattavasti lisääntymään Suomessa jo lähitulevaisuudessa väestön ikääntyessä.

Kuuntele podcast-jakso

Jakson tekstiversio

Tutustu myös:

Tutkimuksessa tehtiin laskennallisia tarkasteluja ulkoseinärakenteiden rakennusfysikaalisesta toimivuudesta nykyisessä ja projisoiduissa tulevaisuuden ilmastoskenaarioissa. Lisäksi laskennallisella mallinnuksella tarkasteltiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia rakennusten ylilämpenemiseen ja lämpöviihtyvyyteen. Rakennusten kosteusvaurioiden ja niihin liittyvien mikrobien yhteyttä ihmisten terveyteen tarkasteltiin kahdella systemaattisella katsauksella. Korkeiden kesäajan lämpötilojen vaikutusta terveyteen nyt ja tulevaisuudessa arvioitiin epidemiologisin sekä vaikutusarvioinnin menetelmiin.

Tehtyjen tarkastelujen perusteella suurin osa Suomessa yleisesti käytössä olevista ulkoseinä­rakenteista pärjää myös muuttuvassa ilmastossa. Homehtumisriski nousee sellaisissa ulkoseinärakenteissa, jotka päästävät viistosadetta lävitseen, pidättävät vettä rakenteen huokosverkostossa (tiili, läpäisevä betoni) ja tuuletus on heikkoa.

Palvelutalojen sekä asuntojen laskennalliset ja havaitut lämpötilat nousevat korkeiksi jo
nykyisessä ilmastossa. Pelkät auringonsuojausratkaisut eivät ole riittäviä pitämään huone­lämpötiloja riittävän alhaisella tasolla, vaan sen lisäksi tarvitaan myös aktiivista jäähdytystä erityisesti helleaaltojen aikana. Jäähdytys tulisi kohdistaa rakennuksiin, joissa asuu ikäihmisiä, sillä heillä terveysriskit ovat suurimmat. Ilman lisätoimia tulevat korkeiden lämpötilojen terveyshaitat huomattavasti lisääntymään Suomessa jo lähitulevaisuudessa väestön ikääntyessä.

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon. Hyvä kysymys on podcast, joka tuo yhteen tiedon tuottajat ja hyödyntäjät, tutkijat ja päättäjät. Voit tilata ja kuunnella podcastia myös Spotifyssa ja iTunesissa, mistä se löytyy mm. hakusanoilla ”hyvä kysymys”. Twitteristä meidät löytää aihetunnisteella #tietokäyttöön.