Biokaasutuotannon lisääntyminen voi tukea siirtymää, jossa jätteiden ja sivuvirtojen hyödyntäminen vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia ja riippuvuutta fossiilienergiasta. Investointien vauhdittamisen ohella tarvitaan kuitenkin myös sääntelymuutoksia, jotka varmistavat, että biokaasutuotanto on aina kestävää. Nykyiset tuotannolle asetutut vaatimukset ovat osin puutteellisia.

Suomi elvyttää, toteuttaa vihreää siirtymää ja vahvistaa huoltovarmuutta biokaasutuotantoa tukemalla. Toimenpidepaletissa biokaasu nousee esiin kotimaisena uusiutuvan energian tuotantomuotona, maaseudun elinvoimaisuutta tukevana fossiilienergian korvaajana ja vesiensuojelua edistävänä kiertotalousratkaisuna. Biokaasun tuotantopotentiaalista merkittävä osa onkin hyödyntämättä. Tuotannon jalostusastetta on mahdollista nostaa jalostamalla biokaasu nesteytetyksi tai paineistetuksi liikennepolttoaineeksi. Lopputuote voi korvata maakaasua myös teollisuudessa. Toinen tuotannon lopputuote – mädäte – on ravinteiden ja orgaanisen aineksen lähde, jota voidaan käyttää sellaisenaan tai prosessoituna korvaamaan neitseellisistä raaka-aineista tuotettuja lannoitteita.

Biokaasuyrittäjä usean säädöksen sokkelossa

Biokaasutuotantoon kohdistuvat odotukset ovat saaneet skeptikot puhumaan biokaasuhypetyksestä. Kriittisiä ääniä kannattaa kuulla. Tukivarojen ja -keinojen runsaus voi johtaa resurssien tehottomaan käyttöön. Lisäksi on muistettava, että biokaasutuotanto on kestävää vain tietyin ehdoin (ks. Luostarinen ym. 2022).

Vihreää siirtymää toteuttavien elvytysvarojen käytölle onkin asetettu arviointivaatimuksia, joilla pyritään varmistamaan, ettei rahaa ohjaudu ympäristön kannalta haitallisiin kohteisiin. Lisäksi suurempien investointien on täytettävä ehdot uusiutuvan energian tuotannon kestävyydestä. Kestävyyslaki (393/2013) määrää, että valtion tukea biokaasutuotannolle voidaan myöntää vain, kun tuotanto perustuu kestäväksi määriteltyihin raaka-aineisiin ja bioenergialla saadaan riittävästi kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä. Vain hyväksytyn kestävyysjärjestelmän puitteissa tuotettu liikennebiokaasu voidaan laskea jakeluvelvoitetta toteuttavaksi polttoaineeksi. Viimeistään ympäristölupahakemusta laatiessaan biokaasuyrittäjä saattaa siten tokaista, ettei toimintaa ihan ilman ehtoja pääse aloittamaan.

Kolmenlaisia huolia ja suosituksia jatkotoimiksi

Kestävät käytännöt biokaasutuotannon prosessiketjuissa (KEBIO) -hankkeen selvitys kuitenkin osoittaa, että nykyiset säädökset ja kannustimet eivät välttämättä takaa, että tuotanto on aina kestävää. Syyt huoleen voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

Ensimmäinen mahdollinen ongelma liittyy mädätteen käyttöön. Jos mädätettä levitetään pelloille yli kasvien ravinnetarpeen, riski vesiä rehevöittävälle ravinnekuormitukselle kasvaa. Pahimmassa tapauksessa biokaasutuotanto voi keskittää biomassoja alueellisesti sen sijaan, että se kannustaisi mädätteiden prosessointiin ja ravinteiden paikalliseen ja alueelliseen uusjakoon. Valmisteilla olevan fosforiasetuksen sisältö ratkaisee, miten fosforilannoitusta jatkossa ohjataan. Samalla uudet tukimuodot – ja erityisesti lantapohjaisten mädätteiden jalostuksen edistämiseen panostava niin sanottu ravinnekiertokorvaus – tarjoavat mahdollisuuksia orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotannon kasvattamiseen.

Toinen ja edellistä kenties vakavampi huoli liittyy biokaasutuotannon metaanipäästöihin. Näiden päästöjen minimointi edellyttää koko prosessin huolellista suunnittelua ja operointia, mutta ennen kaikkea sitä, että biomassoja mädätetään biokaasureaktorissa tarpeeksi pitkään. Näin biomassoista saadaan mahdollisimman suuri osa metaanista talteen ja hyötykäyttöön ja vähennetään metaanipäästöjen riskiä mädätteen varastoinnin aikana. Yrittäjän näkökulmasta tämä on kannattavaa lukuun ottamatta niitä tilanteita, joissa investointi pienempään reaktoriin on selvästi edullisempaa tai yritys saa huomattavan osan tuloistaan jätebiomassojen vastaanotosta. Näissä tapauksissa voi olla houkuttelevaa pitää mädätyksen viipymäaika lyhyenä sen sijaan, että investoitaisiin tarpeeksi suureen reaktoriin tai vähennettäisiin vastaanotettavia biomassoja. Nykyiset ohjauskeinot eivät suoraan ota kantaa viipymäajan pituuteen. Tämä on selvä puute.

Kolmas biokaasutuotannon kestävyyttä uhkaava seikka kietoutuu jo mainittuihin ongelmiin. Kestävyyslain mukaiset kasvihuonekaasuvähenemien laskentasäännöt kannustavat lannan käyttöön biokaasutuotannon syötteenä. Tämä on tervetullutta: lannan määrittely nollapäästöiseksi tukee lannan energiapotentiaalin nykyistä parempaa hyödyntämistä ja luo perustaa lannasta aiheutuvien päästöjen vähentämiselle, lannan sisältämien ravinteiden prosessoinnille sekä edelleen ravinnekierrätyksen edistämiselle. Laitoksilla, joilla syötteenä käytetään energiapitoisia kasvibiomassoja kuten ylijäämänurmia, voi olla houkutus täydentää syötevalikoimaa lannalla laskennallisen päästövähenemän saamiseksi. Laitoksen kapasiteettia korkeampi syötemäärä lyhentää viipymäaikaa, jolloin riski metaanipäästöille kasvaa.

Edellä kuvattujen huomioiden perusteella KEBIO-hankkeen viesti viranomaisille ja päättäjille tiivistyy tässä vaiheessa seuraaviin seikkoihin. Lopulliset suositukset hanke julkaisee vuoden 2023 alussa:

• Viipymälle on asetettava minimiaika riippuen käsiteltävistä syötteistä tai vaihtoehtoisesti tarvitaan raja-arvo mädätteen metaanintuotolle prosessin jälkeen. Vaatimukset ja niiden valvonta olisi luontevaa nivoa osaksi nykyistä tai valmisteilla olevaa sääntelyä.
• Fosforiasetuksessa tulee asettaa fosforilannoitukselle enimmäisrajat varmistamaan, että mädätteen peltolevitys ei aiheuta ravinnekuormituksen riskiä.
• Kannustimien vinoumat ja sääntelykäytäntöjen puutteet tulee tunnistaa ja niihin tulee reagoida. Ympäristölupakäytäntöjen yhtenäistäminen vaatii tuekseen päivitettyjä ohjeita luvittajille ja luvanhakijoille.

Teksti: Helena Valve, Suomen ympäristökeskus