Keskustelu pitkäaikaistyöttömyydestä muistuttaa takavuosien sukkamainosta, jossa kaksi bullterrieriä kiskoo sukkaa raivokkaasti eri suuntiin. Työvoiman tarjontaa korostavat pitävät työttömyyden syynä sitä, etteivät työttömät etsi riittävän aktiivisesti töitä tai ovat turhan nirsoja tarttumaan työtilaisuuksiin. Toisten mielestä työttömyyden syynä on puuttuva työpaikkojen kysyntä.

Keskustelumme on eräänlaisessa noidankehässä. Jos työttömyysongelma liitetään työvoiman tarjontaan, sitä halutaan ratkaista tekemällä työttömänä oleminen mahdollisimman epämukavaksi. Jos taas syynä pidetään työpaikkojen puutetta, edellä mainittu ratkaisu aiheuttaa kauhua, sillä turvan heikentäminen vain lisää työttömien kärsimystä. Ongelma ei ratkeaisi ennen kun työnantajat alkavat palkata lisää työttömiä. Kun odotusaika muodostuu sietämättömän pitkäksi, on perusteltua kysyä, miksi yhteiskunnan on maksettava siitä, että joku odottaa tilaisuutta, jota ei vain tule – tai toisin päin sanottuna, miksi yhteiskunta sallii sen, ettei pitkäaikaistyötön pääse osallistumaan mielekkääseen toimintaan.

Suomessa tarvitaan rohkeita kokeiluja tarkastella avoimesti ja tavoitteellisesti uusia tapoja vähentää työttömyyden aiheuttamaa osattomuutta. Ehdotamme ratkaisun hakemista vastikkeellisuuden määrittelemisestä uudelleen.

Työttömyysturvan lisäksi julkinen valta pyrkii välittämään työpaikkoja ja pitämään huolta työttömien työkyvystä erilaisilla aktivointitoimilla, joihin kuuluu myös harjoittelua ja koulutusta. Jos työtön kieltäytyy aktivointitoimesta ilman perusteltua syytä, hän menettää työttömyysturvan. Viranomaiset voivat rangaista passiivista työtöntä myös alentamalla toimeentulotukea. Sosiaaliturvaa kutsutaan tästä syystä vastikkeelliseksi: vastineeksi sosiaaliturvan saamisesta työttömän on osoitettava aktiivisuutta tarttumalla tarjottuihin tilaisuuksiin.

Pulmana on kuitenkin se, etteivät viranomaisten resurssit riitä tarjoamaan aktivointitoimia läheskään kaikille. Lisäksi toimintaa luonnehtii eräänlainen holhousmentaliteetti: työtön ei välttämättä kykene lainkaan itse vaikuttamaan siihen tarjoukseen, johon hänen on pakko tarttua säilyttääkseen sosiaaliturvansa. Miten työtön voisi tarjota vaihtoehtoisen tavan osoittaa aktiivisuuttaan?

Mallia Hollannista

Euroopan maista ainakin Hollanti, Saksa ja Tanska tulkitsevat aktivoinnin ja vastikkeellisuuden eri tavalla kuin Suomi. Näissä maissa vastuu aktiivisuudesta on työttömällä itsellään – kaikki passiiviset menettävät sosiaaliturvansa jopa kokonaan. Toisaalta työtön voi itse vaikuttaa siihen, miten hänen aktiivisuutensa määritellään. Mallia voi kutsua osallistavaksi sosiaaliturvaksi, koska sosiaaliturvan saamisen ehtona on osallistuminen itseä, yhteisöä ja yhteiskuntaa rakentavaan toimintaan.

Malli voisi toimia Suomessakin osittaisena ratkaisuna pitkäaikaistyöttömyyden ongelmaan. Osallistavassa sosiaaliturvassa henkilö voisi itse ehdottaa omalle kohdalleen sopivaa osallistavan sosiaaliturvan muotoa tai valita osallistavan sosiaaliturvansa muodon eri vaihtoehdoista.  Osallistavaan sosiaaliturvaan voisi kuulua huolenpitoa läheisistä tai muista lähimmäisistä, itsenäistä opiskelua tai kirjallisia töitä. Se voisi sisältää kunnan tai järjestöjen harrastustoimintaa, ruokapiirejä, vaatekeräyksiä, talousneuvontaa, lukupiirejä, vanhusten ulkoiluttamista ja ostosten tekemistä, lastenhoitoa. Otetaan rohkeasti työttömät mukaan määrittelemään sitä, mitä he voivat antaa lähiyhteisölleen ja mitä he voivat tehdä parantaakseen osallisuuttaan yhteiskunnassa.

Järjestöt, urheiluseurat, aikapankit, seurakunnat ja muut tahot voisivat tarjota vaihtoehtoja osallistavan sosiaaliturvan muodoiksi. Myös muut tahot, mukaan lukien vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien henkilöiden verkostot, voisivat keskenään organisoida ”osallisuustoimintaa” osuuskuntien tai aikapankkien avulla. Osallistavaan toimintaan voisi kuulua myös yrityksissä tehtävää työtä, mutta tällöin työstä olisi maksettava palkkaa.

Sosiaalinen koheesion on sitä, että pidämme kaikki ihmiset mukana aktiivisessa arjessa antamalle heille mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja kokea olevansa osallisia yhteiskunnassa. Näin voimme estää syrjäytymistä, vähentää köyhyyttä ja torjua näköalattomuutta yhteiskunnassa.

Osallistava sosiaaliturva vaatii uusia toimintatapoja ja vanhojen rutiinien muuttamista. Se voi vaatia alkuvaiheessa myös lisäresursseja. On kuitenkin syytä kysyä, onko edullisempaa pitää ihmisiä työttöminä, toimettomina ja katkerina vai antaa heille mahdollisuus osaamisensa näyttämiseen ja käyttämiseen itse määrittämässään toiminnassa.

Teksti: Heikki Hiilamo ja Henri Aaltonen
Kuvituskuva: Suomi-kuvapankki