Blogi: Tieto käyttöön!

Blogit

Onko naapuri paras turvasi? 

Kuvituskuva: AdobeStock

Maija Faehnle Pasi Mäenpää Henrietta Grönlund Julkaisupäivä 5.9.2024 13.22 Blogit

Katastrofeissa ihmisiä pelastavat usein enemmän siviilit kuin pelastustoimen ammattilaiset. Onko siis paras varautumisvinkki tutustua naapuriin?

Tutkimukset kumoavat sen myytin, että tiukan paikan tullen ihmiset keskittyisivät vain omaan selviytymiseen, elleivät jopa rupeaisi ryöstelemään muilta. Tosielämässä apu löytyy läheltä ja usein siviilit pelastavat ja tukevat toisiaan silloin kun pelastusviranomaiset eivät ehdi joka paikkaan.

Tutkimme sitä, miten paikallinen kansalaistoiminta luo yhteiskunnan resilienssiä eli kriisinkestävyyttä ja siihen kuuluvaa muutoskyvykkyyttä. Teimme alkuvuonna 2024 kaksi valtakunnallista kyselyä, yhden kansalaistoimijoille (n=491) ja toisen viranhaltijoille (n=190).

Luottamus kansalaistoimintaan laajaa

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet kansalaistoimijat olivat verkottuneita muiden organisaatioiden kanssa, itsekseen toimi harva. Melkein yhtä laajasti omattiin nopeat viestintäkanavat ja arvioitiin pystyttävän tehokkaaseen toimintaan tarvittaessa. Kansalaisyhteiskunnan kriisivalmiuden perusta näyttää siis hyvältä!

Hyvä uutinen on myös, että kansalaistoimijoiden ja viranhaltijoiden käsitykset kansalaistoiminnan merkityksestä kriiseissä olivat aika yhtenevät. Molemmissa ryhmissä noin kolme neljästä piti kansalaistoimijoiden roolia keskeisenä häiriöihin varautumisessa. Kansalaistoimijoiden parissa myös ajateltiin laajasti, että omalla toiminta-alueella ihmiset luottavat sekä viranomaisiin että kansalaistoimijoihin. Mutta: kansalaistoimijavastaajista yli puolet katsoi, että heidän alueellaan on yhteistoimintaa häiritsevää eriarvoisuutta.

Viranomaisilta kysyttiin, mitä kriisivarautumisesta jäisi puuttumaan, jos kansalaistoimijoita ei olisi. Lista on pitkä: kansalaiskoulutus, ensivaste varsinkin maaseudulla, paikallinen tieto ja tartuntapinta, tiedonkulku esimerkiksi iäkkäille, henkinen tuki ja jälkihoito, majoitus ja huolto, etsintäpartiot ja työvoima ylipäätään, yhteistyöverkostot sekä mahdollisuus osallistumalla suunnata oma hätä toimintaan sekä lisäksi ihmisten hyvinvointia yleensä edistävät järjestöjen perustehtävät.

Viranomaisilta toivotaan yhteistyötä ja kansalaistoimijoiden valmiuksien kartoittamista

Voi siis sanoa, että Suomen yhteistyötä korostava kokonaisturvallisuusmalli on onnistunut siinä, että kansalaistoiminnan merkitys hyvin laajasti tunnustetaan. Parantamista voi olla sen roolin asemoinnissa osaksi viranomaistoimintaa ja kansalaistoiminnan moninaisuuden, epäjatkuvuuden ja purskeisuuden käsittelyssä. Kansalaistoimijat kaipasivat vuoropuhelua ja avoimuutta, ja sitä, että viranomaiset kartoittaisivat kansalaistoimijoiden osaamista ja valmiuksia, jotta osaisivat niitä hyödyntää. Sitä tietoa viranomaistenkin puolella peräänkuulutettiin.

Koulutus ja koordinaatio nousivat päällimmäisiksi kehittämistarpeiksi, kun kysyimme kansalaistoimijoiden roolista ja sen kehittämisestä avokysymyksellä. Turvallisuussuunnitelmia haluttaisiin tehtävän yhteistyöllä. Kansalaistoimijoilla on kyselyyn vastanneiden mukaan paljon enemmän yhteyksiä kuntiin kuin hyvinvointialueisiin, joiden rootelissa pelastustoimi nykyisin on. Tähän näyttää nyt paikantuvan jonkinlainen Suomen kokonaisturvallisuusmallin sokea piste tai kuollut kulma.

Perusresilienssi & akuuttiresilienssi -> kriisinkestävyys

Kysyimme myös käsityksiä kansalaistoimijoiden merkityksestä pitkäjänteisessä kyvyssä sopeutua muutoksiin, jota voi kutsua vaikka yhteiskunnan “perusresilienssiksi”. Tarkoitamme sillä sitä perustaa, jolla tutkimusten mukaan yhteiskunnan valmius selvitä akuuteista tilanteista lopulta lepää eli demokratiaa, osallisuutta ja sosiaalista kiinteyttä, taloudellista ja muuta uusiutumiskykyä sekä huolenpitoa elämän luontoperustasta*. Kriiseistä ja häiriöistä selviäminen – “akuuttiresilienssi” tai “häiriöresilienssi”– sekä ponnistaa perusresilienssistä että muovaa sitä.

'

Sekä viranhaltijat että kansalaistoimijat tunnistivat kansalaistoiminnan merkityksen esimerkiksi palvelujen säilymisen ja kehittämisen sekä uusien toimintatapojen ideoinnin kannalta. Kansalaistoimijat edistävät näin pitkäjänteistä sopeutumista. Harvempi vastanneista koki, että kansalaistoimijat edistävät esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintää ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Varautumistarpeesta kysyttäessä sekä viranhaltijat että kansalaistoimijat nostivat kärkeen sähkö-, tieto- ja puhelinverkon katkokset, kun taas esimerkiksi tulvat ja kuivuus jäivät molemmilla hännille. Toisin sanoen ilmastonmuutoksen ympäristöllisiä riskejä pidettiin vähemmän kriittisinä kuin sähkökatkoja.  

Kuitenkin ilmastonmuutos ja luontokato tiedetään aikamme syvimmiksi kriisinlähteiksi. Aiemmin on huomattu, että ympäristöasiat eivät ole kovin korkealla ainakaan alueellisten verkostojärjestöjen agendalla. Kyselyiden pohjalta näyttää siltä, että vahva suomalainen kansalaisyhteiskuntaa ei ole vielä laajasti valjastettu luonnonympäristömme puolustamiseen.

Kohti suosituksia – tule mukaan tulkitsemaan tuloksia!

Mitä tuloksistamme pitäisi päätellä? Kenen pitäisi tehdä ja mitä, jotta paikallinen kansalaistoiminta tuottaisi hyvinvointia ja resilienssiä jatkossakin? Dialogitilaisuudessa 4. lokakuuta 2024 kerromme kyselyn ja myös tapaustutkimustemme tuloksista – tule mukaan tulkitsemaan niitä ja jalostamaan viestejä suositusten muodostamisen pohjaksi! Tilaisuus on suunnattu kansalaistoimijoille ja julkisen hallinnon edustajille, myös tutkijat ja muut kiinnostuneet ovat tervetulleita. llmoittaudu tilaisuuteen tästä 27.9.2024 mennessä.

Kirjoittajat: Pasi Mäenpää, Maija Faehnle, tutkimustiimissä myös Henrietta Grönlund ja Kati Pitkänen

*Akuuttiresilienssiä ja perusresilienssiä ilmentäviä tekijöitä:

Kuvassa on esitetty akuuttiresilienssiä ja perusresilienssiä ilmentäviä tekijöitä.

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.