Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Yrityksiin kohdistuva palkkatuki parantaa tuella työllistettyjen myöhempää työmarkkina-asemaa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 18.12.2018 9.32
Tiedote 618/2018

Yrityksiin kohdistuva palkkatuki nostaa jonkin verran työllistyneiden ansiotuloja, lisää heidän työkuukausiaan ja vähentää työttömyysriskiä tukijakson päättymisen jälkeen, käy ilmi tänään julkaistusta laajasta vaikutusarviosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella palkkatuen vaikuttavuutta erilaisten palkkatukijärjestelmien ajalta sekä selvittää eroja vaikuttavuudessa eri taustatekijöiden osalta.

Tänään julkaistussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen VN TEAS-tutkimuksessa on arvioitu laajapohjaisesti palkkatuen vaikuttavuutta työttömien työnhakijoiden palkkatukijakson jälkeiseen työllisyyteen ja ansiotason kehitykseen. Tarkastelun kohteena ovat olleet niin 2010-luvun alussa voimassa ollut palkkatukijärjestelmä kuin yhtäältä vuoden 2015 alussa ja toisaalta vuoden 2017 alussa siihen tehdyt merkittävimmät muutokset. Tutkimus käy läpi myös laajasti alan kirjallisuutta.

Yhteenvetona yrityksiin kohdistuvan palkkatuen vaikuttavuudesta voidaan sanoa, että vaikutukset ovat positiivisia, mutta eivät kovin suuria. Tuella työllistyneiden myöhempiin vuosiansioihin vaikutus on keskimäärin 4000 euron luokkaa. Työkuukaudet kasvavat keskimäärin noin kahdella kuukaudella, samalla kun työttömyyskuukaudet vähenevät alle kuukaudella.

Kuntien ja kolmannen sektorin palkkatuen vaikuttavuus vähäisempää

Muulle yksityiselle eli ns. kolmannelle sektorille kohdistuvan palkkatuen vaikutus tukijakson jälkeisiin ansiotuloihin tai työllisyyteen on keskimäärin erittäin pieni. Kuntasektorille kohdistuvasta palkkatuesta tutkijat toteavat, että se ei auta työttömiä työllistymään tai nosta heidän työtulojaan. Sen sijaan se näyttäisi lisäävän hieman työttömyyskuukausia tukijakson jälkeen.

Tulosten perusteella kuntasektorille sekä muille yksityisille toimijoille kohdennettu palkkatuki ei vaikutakaan toimivalta välineeltä tavoitteen ollessa tuella työllistyneiden avoimille työmarkkinoille työllistymisen ja työllisenä pysymisen parantaminen. Tutkijat pohtivat, olisiko näiden osalta eri tavoin suunniteltu ja toimeenpantu palkkatuki tai kokonaan toinen toimenpide vaikuttavampi ratkaisu.

Tutkimus vahvistaa aiempaa arviointia mutta myös laajentaa tietopohjaa

Tältä osin nyt julkaistun tutkimuksen arviointitulokset ovat linjassa alan kansainvälisen ja aiemman kotimaisen kirjallisuuden kanssa.

Sen sijaan ei ole aiemmin arvioitu palkkatuen keston vaikutusta tuettujen myöhempään työmarkkina-asemaan. Tuen keston suhteen tutkimus osoittaakin, että pidempi tukijakso näyttää nostavan vaikuttavuusarvioita jonkin verran. Toisaalta palkkatuen kustannukset ovat myös suuremmat, joten on vaikea päätellä, ovatko pidemmät palkkatukijaksot kustannustehokkaita.

Selvitys on osa valtioneuvoston vuoden 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Tutkimuksen toteuttivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa Rita Asplund, Antti Kauhanen, Miika Päällysaho sekä Pekka Vanhala.

Raportti

Lisätietoja: tutkimusjohtaja Rita Asplund, ETLA, p. 050 594 2311, rita.asplund(at)etla.fi, tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen, ETLA, p. 050 569 7627, antti.kauhanen(at)etla.fi, ohjausryhmän puheenjohtaja, erityisasiantuntija Ville Heinonen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 7047, ville.heinonen(at)tem.fi