Hyppää sisältöön

Ilmastovaikutukset ja ympäristölupamenettely (ILU)

Päättynyt

Toteuttajat

Suomen ympäristökeskus SYKE, Itä-Suomen yliopisto

Rahoitussumma

179 999 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2020–5/2021

Hankkeessa tuotettiin tietopohjaa mahdollisiin lainsäädäntömuutostarpeisiin Suomen pyrkiessä kohti hiilineutraalisuutta vuoteen 2035 mennessä. Pääministeri Marinin hallitusohjelman strategisen kokonaisuuden Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi tavoitteen 3 (Hiilinieluja ja -varastoja vahvistetaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä) yhdeksi toteutuskeinoksi on kirjattu ”Selvitetään mahdollisuus ottaa ilmastovaikutusten arviointi osaksi ympäristölupamenettelyä”.

Hankkeen tuotoksia voidaan hyödyntää sekä lupajärjestelmiä koskevan yhteiskunnallisen keskustelun ja poliittisen päätöksenteon tukena että tulevan mahdollisen säädösvalmistelun tietopohjana.

Hankkeen tavoitteena oli tunnistaa ja analysoida vaihtoehtoisia tapoja kytkeä ilmastovaikutusten arviointi lupaprosessiin. Hankkeessa myös tarkasteltiin, millaisten toimintojen osalta ilmastovaikutusten arviointi olisi tarkoituksenmukaista ja voisi tuoda lisäarvoa muiden ilmastopolitiikan ohjauskeinojen lisänä.

Selvitystyön tulosten pohjalta voidaan arvioida, tulisiko ilmastovaikutusten arviointi ottaa osaksi ympäristölupamenettelyä ja miten tämä voidaan toteuttaa. Mahdollinen jatkotyö edellyttää erillisiä hankkeita ilmastovaikutusten laskentatyökalujen rakentamiseksi ja tarvittavien säädösmuutosten toteuttamiseksi.

Hankkeessa laadittiin ehdotus määritelmiksi ympäristölupavelvollisten laitosten ilmastovaikutuksille sekä esitettiin ympäristölupamenettelyyn soveltuvia menetelmiä ilmastovaikutusten arvioimiseksi. Hankkeessa tunnistettiin ja arvioitiin lainsäädännöllisiä ja muita ohjauskeinoihin liittyviä muutostarpeita, joita ilmastovaikutusten arvioinnin ottaminen osaksi ympäristölupamenettelyä edellyttää.

Hankkeessa kuvattiin mihin esitetyt ratkaisut ja määritelmät perustuvat. Lisäksi dokumentoitiin esitettyihin vaihtoehtoihin ja analyyseihin liittyvät tarkastelukulmat, rajaukset ja merkittävimmät epävarmuudet sekä arvioitiin niiden vaikutusta ilmastopäästöihin.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksista kertovaan tiedotteeseen (1.6.2021).

Ota yhteyttä:

kehittämispäällikkö Kimmo Silvo, Suomen ympäristökeskus, p. 040 750 5565, etunimi.sukunimi(at)ymparisto.fi

Ilmastovaikutusten arvioinnin sisällyttäminen ympäristölupamenettelyyn

Yhteyshenkilö ministeriössä