Hyppää sisältöön

Sisäilmaongelmien korjaamiseen liittyvät investoinnit, priorisointitarpeet ja päätöksenteko kunnissa

Päättynyt

Toteuttajat

FCG Konsultointi Oy, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Suomen Kuntaliitto ry

Rahoitussumma

300 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 6/2019–6/2021

Kuntien rakennuskannan kehitys- ja säästöpotentiaali -hankkeen tulosten mukaan poliittinen päätöksenteko koettiin eräänä tärkeimmistä haasteista kuntien tilatehokkuuden kasvattamisessa ja samalla myös investointien toteuttamisessa. Myös sisäilmaongelmien tunnistamisessa ja niihin puuttumisessa on edelleen ongelmia. Tilanteen parantamiseksi ja kuntien tukemiseksi tarvitaan lisää tietoa kuntien toimintatavoista ja päätöksenteosta kiinteistökannan hallinnassa ja sisäilmaongelmien hoitamisessa, toimenpiteiden kiireellisyyden arvioinnissa sekä korjaustoimenpiteiden ja investointihankkeiden priorisoinnissa.

Hankkeen tavoitteena oli useilla erilaisilla, toisiaan täydentävillä lähestymistavoilla ja menetelmillä vastata hakukuulutuksessa esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Hanke kokosi yhteen konsortioon kunta- ja terveydenhuoltoalan keskeisen valtakunnallisen osaamisen (FCG, Kuntaliitto, THL).

Hankkeen pääkohdat olivat:

  1. Yleiskuvaus ja arvio kuntien päätöksenteosta ja keinoista priorisoida
  2. Kuvaus ja arvio sisäilmaongelmia koskevan päätöksenteon kipukohdista
  3. Arvio sisäilmaongelmia koskevan päätöksenteon tuki-, yhteistyö- ja tietotarpeesta
  4. Arvio kiinteistökannan ja sisäilmaongelmien hallintaan liittyvistä säädöksistä, ohjeista ja suosituksista sekä niiden ohjausvaikutuksesta
  5. Toimenpide-ehdotukset ja suositukset sisäilmaongelmiin liittyvien investointitarpeiden priorisoimiseksi kunnissa

Tutustu hankkeen loppuraporttiin, tuloksista kertovaan tiedotteeseen sekä Policy Brief -katsaukseen (10.6.2021).

Ota yhteyttä:

Toimitusjohtaja Tommi Patanen, FCG Konsultointi Oy, p. 0400 801 094, etunimi.sukunimi(at)fcg.fi

Selvitys kuntien kiinteistöjen sisäilmaongelmien ratkaisemiskeinoista

Yhteyshenkilö ministeriössä