Kansalaisyhteiskunnan autonomia haastettuna

Autonomisen ja elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan vaalimiseen täytyy kiinnittää huomiota myös Suomessa

Autonominen ja elinvoimainen kansalaisyhteiskunta on oleellinen osa demokraattista yhteiskuntaa ja sen vaalimiseen täytyy kiinnittää huomiota myös Suomessa. Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin ja yhdistysaktiivisuuden taso on säilynyt meillä korkeana 2000- luvulle tultaessa. Suomessa kansalaisyhteiskunnan haasteet liittyvät siihen, että yksityisen ja julkisen sektorin toimintatavat ovat sekoittuneet kolmannen sektorin toimintaan, kansalaistoiminta nojaa yhä enemmän palkattuun ammattilaishenkilökuntaan, järjestökenttä keskittyy ja järjestöt on rahoituksella aiempaa selkeämmin kytketty julkisen sektorin strategisiin tavoitteisiin.

Nämä kehityskulut voivat haastaa kansalaisyhteiskunnan mahdollisuutta toimia vapaasti ja innovatiivisesti yhteiskunnallisten uudistusten aloitteentekijänä, valtion ja julkisen politiikan haastajana sekä yhteiskunnallisen koheesion ja luottamuksen vahvistajina. Lisäksi ”neljännen sektorin” kansalaistoiminnan kasvu muuttaa kansalaistoimijoiden tarpeita ja suhdetta hallintoon ja haastaa julkista hallintoa kehittämään toimintatapojaan suhteessa kansalaisyhteiskuntaan.

Kansalaisyhteiskunnan autonomiaa ja elinvoimaa tulee vahvistaa vähentämällä kansalaistoimijoiden riippuvuutta julkisen rahoittajan strategisista tavoitteista, ottamalla kansalaistoimijoita nykyistä enemmän ja monipuolisemmin mukaan avustuslinjausten suunnitteluun sekä lainsäädäntöprosesseihin, joiden tuloksilla on merkittävää vaikutusta kansalaisyhteiskuntaan. Eri kokoisten, eri aloilla ja alueilla toimivien kansalaistoimijoiden yhdenvertaisuutta pitää parantaa yhtenäistämällä valtionavustusta jakavien ministeriöiden käytäntöjä ja avustuksenhakijoiden palvelemiseen käytettävissä olevia resursseja. Erityisesti pieniä, vapaaehtoispohjalta toimivia yhdistyksiä pitää tukea avustusten hakemisessa, hankehallinnossa ja oman toiminnan kehittämisessä.