Hyppää sisältöön

Tutkimus: Lainsäädäntöä on kehitettävä ottamaan huomioon erilaiset perhetilanteet

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaoikeusministeriövaltioneuvoston kanslia
Julkaisuajankohta 4.4.2023 14.00
Tiedote

Osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutetun ”Laki ja perheiden monimuotoisuus” -tutkimushankkeen loppuraportissa ehdotetaan muutoksia suomalaiseen perhelainsäädäntöön, perintökaareen ja sosiaaliturvaan. 4. huhtikuuta julkaistussa tutkimuksessa on tarkasteltu lainsäädännön rakenteita perheiden monimuotoisuuden näkökulmasta.

Raportissa nähdään muutostarpeita muun muassa hedelmöityshoitojen ja adoption sääntelyssä, lapsen huolto- ja tapaamisasioissa, elatusavussa sekä lapsiperheiden sosiaaliturvassa.

”Selvää on, että laki ei aina tunnista perheiden tilannetta tai tarjoa riittävää tukea perhesuhteiden järjestämiseen. Tässä raportissa olemme nostaneet esiin erilaisia vaihtoehtoja ja niiden reunaehtoja nykyistä lainsäädäntöä ajatellen”, sanoo hankkeen erikoistutkija, OTT Sanna Koulu.

Tutkijat esittävät myös, että useamman kuin kahden tosiasiallisen vanhemman tilanteet tulee ottaa huomioon lainsäädännön tulevassa valmistelutyössä. Keinoja monivanhemmuustilanteiden huomioon ottamiseen on etsittävä sekä vanhemmuuden oikeudellista määrittelyä tarkastelemalla että huoltajuutta koskevasta sääntelystä. Etävanhempien ja muiden lapsesta huolta pitävien aikuisten asemaa tulee parantaa myös palveluissa ja työn ja perheen yhteensovittamisessa.

”Olemme tunnistaneet ongelmia monissa niissä perhemuodoissa, joissa lapsen arjessa on mukana enemmän kuin kaksi vanhemman roolissa olevaa aikuista. Yhtä helppoa ratkaisua näihin tilanteisiin ei kuitenkaan ole. Sen vuoksi lainsäädäntöä on kehitettävä laajasti ja tarkkaan analyysiin perustuen”, toteaa hankkeen vastuullinen johtaja, FT Anna Moring.

Sosiaaliturvajärjestelmän haasteena näyttää olevan esimerkiksi perheissä tapahtuvat muutostilanteet, kuten lapsen syntymä, ero, yhteen muuttaminen, perheenjäsenen kuolema tai lasten aikuistuminen.

”Tutkimuksemme mukaan hoivaan kohdentuvassa sosiaaliturvassa on paljon helpompi tunnistaa perheiden monimuotoiset arjen järjestelyt kuin etuuksissa, jotka liittyvät vaikkapa henkilön asemaan perheen jäsenenä tai ruokakunnan määrittelyyn. Sosiaaliturvauudistus on parhaillaan käynnissä, ja tämän hankkeen tulokset ovat toivottavasti hyödynnettävissä siinä työssä”, toteaa hankkeen sosiaaliturvaa koskevan osuuden toteuttanut Kelan erikoistutkija, VTT Ella Sihvonen.

Raportissa suositetaan myös perhehoitajien ja omaishoitajien sosiaaliturvan kokonaistarkastelua.

Hankkeen ohessa toteutettu erillisselvitys esittää muun muassa muutoksia perintöverotukseen sekä sitä, että lesken hallintaoikeuden toimivuutta tulee selvittää ja että hallintaoikeuden sekä sosiaalisten perhesuhteiden osalta on perusteltua vahvistaa testamentin käyttöalaa.

Lisätietoja: Tutkimushankkeen vastuullinen johtaja Anna Moring, Laki ja perheiden monimuotoisuus, p. 050 3750832, [email protected] ja
erikoistutkija, OTT, VT Sanna Koulu, Laki ja perheiden monimuotoisuus, p. 050 5849 617, [email protected]

Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. Lisätietoja: https://tietokayttoon.fi.