Hyppää sisältöön

Lainsäädännön arviointineuvoston toiminnan vaikuttavuuden arviointi (LATVA)

Päättynyt

Toteuttajat

Itä-Suomen yliopisto

Rahoitussumma

122 384 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2018–4/2019

Suomeen perustettiin vuonna 2015 lainsäädännön arviointineuvosto, jonka tehtävä on valvoa lainsäädännön vaikutusten arvioinnin toteutumista. Varsinaisesti neuvosto aloitti toimintansa kevään 2016 aikana. Lainsäädännön arviointineuvoston toiminnan kehittämisen, avoimuuden ja tilivelvollisuuden kannalta oli tärkeää saada tietää, miten arviointineuvosto on onnistunut toimintansa kahden ensimmäisen vuoden aikana.

Hankkeen päätavoitteena oli tuottaa tietoa lainsäädännön arviointineuvoston tämänhetkisestä toiminnasta, verrata arviointineuvoston toimintatapoja ja resursseja muiden maiden vastaavien toimielinten toimintaan sekä tuottaa näkemys siitä, miten lainsäädännön arviointineuvoston toimintaa voitaisiin kehittää tulevaisuudessa. Tärkeää oli saada tietää esimerkiksi sidosryhmien näkemys lainsäädännön arviointineuvoston toiminnasta ja sen kehittämisen mahdollisuuksista, koska sidosryhmät (erityisesti poliitikot ja ministeriöiden ylimmät virkamiehet) ovat avainasemassa vietäessä arviointineuvoston toiminnan vaikutuksia lainvalmisteluun.

Hankkeen yhteiskunnallisena tavoitteena oli parantaa lainvalmistelun laatua ja lisätä sekä arviointineuvoston että ministeriöiden toiminnan läpinäkyvyyttä ja tilivelvollisuutta.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksista kertovaan tiedotteeseen (29.4.2019).

Ota yhteyttä:

professori Anssi Keinänen, Itä-Suomen yliopisto (UEF), p. 050 442 2582, etunimi.sukunimi(at)uef.fi

Muut tietotarpeet Lainsäädännön arviointineuvoston työn liikkeellelähdön arviointi Yleinen

Yhteyshenkilö ministeriössä