Hyppää sisältöön

Työikäisten monialaisten palveluiden yhteensovittaminen ja vaikuttavuuden arviointi

Päättynyt

Toteuttajat

Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Jyväskylän yliopisto, Ramboll Management Consulting Oy

Rahoitussumma

336 594 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2019–9/2020

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, maakuntauudistuksen kuin kasvupalvelu-uudistuksen palvelumallit, -prosessit ja ohjausmallit ovat vielä avoimina. Tämä antaa mahdollisuuden hahmottaa aidosti uudenlaisia ja toimivia malleja, jossa voidaan hyödyntää tietoa niin Suomessa tehdyistä kokeiluista kuin erilaisista järjestämistavoista kansainvälisesti. Jotta uudistuksissa kehitetään aidosti toimiva kokonaisuus, tarvitaan eri vaihtoehtojen arviointiin työvälineitä, jotka hahmottavat kokonaisuuden kannalta oleellisia ulottuvuuksia.

Hankkeen tavoitteena oli tuottaa kokonaiskuva hallinnonalat ja palvelujärjestelmät ylittävästä työikäisten työkyvyn ja työllistymisen tuen palvelujen kokonaisuudesta sekä lisätä tietoa siitä, miten yhteen sovitettavien palvelujen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta voidaan arvioida. Hankkeessa pyrittiin tuottamaan vaihtoehtoisia kehityskulkuja tulevaisuuden palveluiden järjestämiseen ja tarjoamaan arviointityökaluja niiden vaikutusten ja vaikuttavuuden määrittämiseen. 

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksista kertovaan tiedotteeseen (3.9.2020).

Ota yhteyttä:

Vanhempi asiantuntija Pirjo Juvonen-Posti, Työterveyslaitos, p. 043 824 3568, etunimi.sukunimi(at)ttl.fi

Työikäisten sote-, kasvu- ja kuntoutuspalveluiden yhteensovittaminen

Yhteyshenkilö ministeriössä