Blogi: Tieto käyttöön!

Suomi rehevöityy eikä paluuta menneisyyteen ole

Riku Lumiaro Julkaisupäivä 7.11.2019 15.26 Blogit

rehevöitynyt puroRehevöitymistä ja avoimien alueiden umpeenkasvua on pidetty lähinnä perinneympäristöjen ja kosteikkojen ongelmana. Pellonreunat, tienpientareet ja niityt näyttävät kasvavan umpeen niittämisestä ja aktiivisesta hoidosta huolimatta. Niillä tavattava lajisto jatkaa uhanalaistumistaan ja kaikki perinneluontotyypit ovat joko äärimmäisen tai erittäin uhanalaisia.

Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt, että sama kehitys vaikuttaa kaikkialla Suomen luonnossa. Myös merenrannoilla, kallioilla ja karuilla kankailla kasvillisuus muuttuu rehevämmäksi. Alueilla, jotka olivat ennen avoimia tai lähes kasvittomia, rehottavat nyt kaiken alleen peittävät vadelma-, maitohorsma-, mesiangervo- tai nuorten lehtipuiden kasvustot. Pikkuhiljaa ne syrjäyttävät matalakasvuisempia ja ennen kaikkea karujen kasvupaikkojen lajeja, jotka uhanalaistuvat.

Erityisen selvästi tämä kehitys näkyy tuoreissa lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinneissa. Lajiryhmistä ainakin linnuilla, putkilokasveilla, kovakuoriaisilla, perhosilla ja pistiäisillä umpeenkasvu on merkittävä uhanalaisuutta aiheuttava tekijä. Luontotyypeistä metsissä, kallioilla, rannikolla, Itämerellä ja sisävesissä rehevöityminen ja umpeenkasvu heikentävät merkittävästi niiden laatua. Yhteenvetona voisi todeta, että kaikki Suomen luontotyypit ovat muuttuneet selvästi rehevämmiksi. Karu pohjola on kovaa vauhtia muuttumassa keskieurooppalaiseksi lehtimetsävyöhykkeeksi.

Saastuminen, ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus

Ilmiön taustalla typpilaskeuma ja ilmastonmuutos

Suomessa liikenne- ja teollisuusperäinen typpilaskeuma on 5–8 kg/ha vuodessa, ja sen on ennustettu edelleen kasvavan. Ilmastonmuutos puolestaan lisää sateisuutta 20–60 prosenttia ja sen seurauksena ilman typen liukeneminen sadeveteen kiihtyy. Ilman kasvava hiilidioksidipitoisuus lisää yhteyttämistä, mikä kiihdyttää kasvukauden lämpösummakertymän ja kosteuden lisääntyessä kasvien kasvua. Lisäksi lämpötilan kohoaminen lyhentää lumipeitteisen ajanjakson pituutta, jolloin talvisateet huuhtovat ravinteita ja kiintoainesta vesistöihin ja kosteikkoihin. Olosuhteet ovat kaikin puolin otolliset rehevöitymiselle ja umpeenkasvulle.

Aiemmin kasvillisuuden rehevöitymistä rajoitti pienimuotoinen ja laaja-alainen laidunnustalous. Paluuta tähän ei kuitenkaan ole. Perinneympäristöjen ennallistamiseen ja luonnon hoitotoimiin on nyt vain rajallisesti voimavaroja. Ne tulisi kohdentaa kaikkein arvokkaimpien ja monipuolisimpien luontokohteiden hoitoon. Esimerkiksi Oulun seudun laajoilla merenrantaniityillä on voimaperäisellä laidunnuksella saatu hyviä tuloksia aikaan. Tämä ei kuitenkaan ole monin paikoin mahdollista eikä varsinkaan sisävesien rannoilla. Ruovikot ovat jo vallanneet aiemmin avoimina olleita sisävesien hiekkarantoja.

Kuntia, taloyhtiöitä, järjestöjä ja maanomistajia tulisi innostaa koko maan kattaviin luonnonhoitotalkoisiin. Ruotsissa perinneympäristöjen hoitoa pidetään kansalaisten velvollisuutena. Perinnemaisemia onkin Ruotsissa yli kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna. Myös muita yllättäviäkin keinoja tulisi hyödyntää. Maatiloja ja maatilojen eläimiä voisi tuoda uudelleen ihmisten lähelle kaupunkeihin, ja ennen kaikkea tuotantoeläimet pitäisi saada uudelleen ulos laiduntamaan. Penkereille, viherkatoille ja käytöstä poistuneille maanottoalueille tulisi laatia elinympäristöindeksi. Tuhatta neliötä rakennettua kerrosalaa voisi kompensoida tuhannella neliöllä viherkattoa, rakennuksen yhteydessä olevaa niittyä tai muuta avointa elinympäristöä.

Sen sijaan metsäisillä luontotyypeillä, soilla, rannoilla ja kallioilla ei ole realistista estää tai edes pysäyttää rehevöitymiskehitystä tiettyjä luontotyyppikohteita lukuun ottamatta. Esimerkiksi metsien harjuisia paahdeympäristöjä voidaan jossain määrin ylläpitää Metsähallituksen hallinnoimilla alueilla. Muualla joudumme muuttamaan käsitystä siitä, millainen Suomen luonto on ollut ja millainen sen tulisi olla. Rehevöitymisen aiheuttama muutos on kuitenkin niin hidas, ettei sitä juuri silmällä huomaa ellei sitä vertaa vanhoihin valokuviin. Niissä maisemat olivat ennen avoimia eikä kalliosaarilla juuri kasvanut puita.

Luonnon hoidon ja ennallistamisen tavoitteena ei voida enää pitää 50 vuotta sitten vallinneen tilanteen palauttamista. Tavoitteiden tulee olla realistisia, ja ennen kaikkea tulee huolehtia siitä, että ne luonnon ominaispiirteet, joita on haluttu suojella, säilyisivät ainakin suojelualueilla. Suomen luonto on kaiken kattavan peruuttamattoman muutoksen kourissa, johon meidän tulee parhaamme mukaan sopeutua.

Teksti: Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus

Kommentit
Lisää kommentti
Jorma Jantunen
Blogissa tidetaan, että "Karu pohjola on kovaa vauhtia muuttumassa keskieurooppalaiseksi lehtimetsävyöhykkeeksi". Tämä tarkoittanee sitä, että osa lajistostamme siirtyy pohjoisemmaksi tai häviää kokonaan. Etelästä tuskin saamme samaa vauhtia uutta keskieurooppalaista lajistoa, varsinkin kun suhtautumisemme tuloskas- ja vieraslajeihin on kovin nihkeää. Eli onko tuleva luontomme sittenkin entistä karumpi lajiston suhteen?
Kirjoitettu 8.11.2019 10:17.
Pekka Haukka
Eikö menneisyydessä (100-150 vuotta sitten) koko maan asutuilla alueilla kasvanut vähemmän puita koska elämänmuoto oli puuta kuluttava? Ihmettelen aina näissä kirjoituksissa sitä, mikä on se "neitseellinen nollatila" johon Suomen luonto lajiston ja elinympäristöjen yhdistelmänä haluttaisiin palauttaa. 1950? 1850? 1550? 1550 Eaa.? Vai yhdistelmä kaikkia näitä, niin että jokainen jääkauden jälkeen tullut kasvi ja eliö ja sen elinympäristö on säilytettävä vaikka sen yleisyys olisi ollut aikoinaan ihmisen toiminnan tulosta. Esimerkiksi varpusia ei täällä luultavasti kauheasti lennellyt pronssikaudella, niiden yleistyminen johtui ihmisistä ja heidän elintavoistaan. Nyt elintavat ovat muuttuneet ja varpuset vähenevät. Onko se vakava ongelma?
Kirjoitettu 8.11.2019 11:56.
Riku Lumiaro
Kyllä aikaisemmin puita oli vähemmän ja lainsäädännöllä alettiin turvata metsien säilymistä, Ja todellakin ei ole mitään neitseellistä nollatilaa vaan luonto on jatkuvassa muutoksessa. Sitä myös tuo minun kirjoitukseni käsittelee, että nyt ihmisen toimesta ollaan siirtymässä vieläkin laajempaan muutokseen kuin aikaisemmin ja sitä on erittäin vaikea havaita.
Kirjoitettu 22.11.2019 8:46.
Riku Lumiaro
Ilmastonmuutoksen johdosta luontomme vähitellen muuttuu eteläisemmäksi. Kasvien osalta leviäminen on vaikeaa ja hidasta, mutta toisin on hyönteisten laita. Suomeen on levinnyt noin 150 uutta yöperhoslajia vuoden 1990 jälkeen ja niistä 49 on muodostanut meillä pysyvän ja lisääntyvän kannan. Joten luontomme tulee olemaan sekoitus pohjoista ja eteläistä faunaa.
Kirjoitettu 22.11.2019 8:50.
Selaa blogin artikkeleita