Alkuperäiskansaoikeuksien tila ja toteutuminen ovat kuumia puheenaiheita Suomessa, mutta aiheesta on käyty jo pitkään keskustelua myös muualla maailmassa. Miten valtioiden hallintojärjestelmät sekä oikeusnormisto ja perinteiset alkuperäiskansojen omat hallintomuodot ja tapaoikeus saataisiin mahtumaan saman valtion alueelle ilman yhteentörmäyksiä?
Suomen toimien ja politiikan alkuperäiskansaoikeuksien osalta ei viimeaikoina voida katsoa olleen järin edistyksellistä. Esimerkiksi uudesta metsähallituslaista pois jätetyt saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset sekä paljon kriittistä keskustelua herättänyt Tenojoen kalastussopimus osoittavat, että saamelaisten oikeudellinen asema olisi jopa heikentymässä. Keskustelu tematiikan ympärillä on usein hyvin tunteikasta ja mitä muuta voitaisiin olettaa, kun on kysymys muun muassa kulttuurien ja kielten säilymisestä, yksilöiden ja ryhmien identiteeteistä, sekä oikeudesta käyttää ja omistaa perinteisiä maita ja harjoittaa perinteisiä elinkeinoja. Tilanne voi näyttäytyä ulkopuolisille äärimmäisen sekavana ja lukemattomat erilaiset tutkimukset ovat varmasti omiaan lisäämään hämmennystä.
Kokemuksia muilta valtioilta
Tutkijayhteisö Suomessa on esittänyt eriäviä näkemyksiä siitä, miten alkuperäiskansaoikeuksien edistämisessä kansallisella tasolla tulisi edetä. Me Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus- hankkeessa lähestymme kysymystä hakemalla kokemuksia ja tietotaitoa laajalta kansainväliseltä asiantuntijajoukolta.
Työ- ja elinkeinoministeriössä hankkeemme tiimoilta järjestetyssä työpajassa esiintyneiden asiantuntijoiden mukaan mikään muualla käytetty malli ei välttämättä sellaisenaan sovellu Suomen olosuhteisiin, mutta voimme yrittää poimia niistä onnistuneiksi todettuja käytänteitä.
Asiantuntijoiden näkemyksiä eri puolilta maailmaa
Professori Nigel Bankes Calgaryn yliopistosta sekä Norjan arktisesta yliopistosta kertoi, että Kanadassa keskustelua ILO nro. 169-sopimuksen ratifioimisesta ei niinkään käydä, mutta valtio on pyrkinyt ratkaisemaan alkuperäiskansaoikeuksia koskevia kysymyksiä luomalla erillisiä sopimuksia esimerkiksi itsehallintojärjestelmiin ja maaoikeuksiin liittyen.
Professori Nigel Bankes kertoo videolla Kanadan alkuperäiskansoja koskevasta lainsäädännöstä.
Latinalaisessa Amerikassa puolestaan useat valtiot ovat ratifioineet ILO nro. 169–sopimuksen. Lisäksi alueella näkyy voimakkaasti myös Amerikan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, jossa korostuu alkuperäiskansojen osallistumisen ja ennakkosuostumuksen periaatteen (FPIC-periaate) merkitys. Arktisen keskuksen vanhempi tutkija Stefan Kirchner kuitenkin muistuttaa, että vertailua tehtäessä on hyvä huomioida, että alkuperäiskansojen tilanne ja asema Latinalaisen Amerikan valtioissa on lähtökohtaisesti hyvin erilainen kuin meillä täällä Suomessa.
Videolla Stefan Kirchner pureutuu Amerikan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön alkuperäiskansaoikeuksien toteutumista valvovana elimenä ja kertoo tarkemmin myös Latinalaisen Amerikan tilanteesta.
Luulajan teknisen yliopiston sekä Norjan arktisen yliopiston apulaisprofessori Christina Allardin mukaan tilanne Ruotsissa ja Norjassa on osittain verrattavissa Suomen tilanteeseen, mutta kuten Allard tuo esille, on kuitenkin hyvä muistaa, että näiden jokaisen kolmen valtion kansallinen lainsäädäntö on omanlaisensa ja ne eroavat toisistaan. Norja on ainoa näistä kolmesta valtiosta, joka on jo ratifioinut ILO nro. 169-sopimuksen, ja se toteuttaa sopimuksen täytäntöönpanoa askel askeleelta. ILO nro. 169-sopimuksen ratifioimista pohdittaessa tämä voisikin olla yksi harkitsemisen arvoinen etenemismalli.
Christina Allard kertoo videolla tilanteesta Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.
Lontoon Brunelin yliopiston professori Alexandra Xanthaki arvioi, että yleisesti tilanne useiden alkuperäiskansaoikeuksiin liittyvien kysymysten osalta on kehittynyt positiiviseen suuntaan viimeisten vuosikymmenien aikana. Muun muassa niin kutsuttua ennakkosuostumuksen periaatetta on alettu tuoda enemmän esille myös merkittävien kansainvälisten toimijoiden taholta. Alkuperäiskansojen kulttuuriperintöä koskeva keskustelu on lisääntynyt ja alkuperäiskansainstituutioiden toiminnassa on havaittavissa kehitystä.
Samalla Xanthaki kuitenkin huomauttaa, että näihin samoihin teemoihin liittyen on edelleen jäljellä myös useita ratkaisemattomia ongelmia. Esimerkiksi neuvotteluvelvoitteen toteuttamiseen liittyen riskinä on, että valtiot vain näennäisesti toteuttavat nämä velvoitteensa ja voivat sitten merkata ne ”rasti ruutuun”-periaatteella hoidetuksi. Yhtenä isona ongelmana hän nostaa esille myös sen, että yhä edelleenkään alkuperäiskansat eivät saa heille kuuluvaa hyötyä eivätkä korvauksia esimerkiksi heille perinteisesti kuuluneiden maa-alueiden ja niiden luonnonvarojen käytöstä.
Yleisemmin alkuperäiskansaoikeuksien kehityksestä ja nykytilanteesta videohaastattelussa kertoo professori Alexandra Xanthaki Lontoon Brunelin yliopistosta.
Eväitä päätöksentekoon
Tutkimustyömme yhtenä tavoitteena on vaihtoehtoisten toimintamallien esittäminen päätöksentekijöille, jotta saamelaisten oikeuksia edistävää ja toteuttavaa politiikkaa voitaisiin kehittää Suomessa. Tutkimusten ja sitä kautta tutkijoiden merkitys päätöksenteossa on siis merkittävä.
Hankkeessamme 11 oikeustieteiden ja yhteiskuntatieteiden asiantuntijaa ympäri maailmaa ovat takaamassa sen, että tutkimuskysymyksiä tarkastellaan mahdollisimman monipuolisesti ja eri näkökulmista. Merkittävää onkin että saadut johtopäätökset eivät ole vain yhden tai kahden asiantuntijan tulkinta asiasta, vaan niihin sisältyy laajan kansainvälisen joukon kokemus ja näkemys.
Teksti: Laura Olsén, Lapin yliopisto
