Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Selvitys: Aluekehittämisen verkostotyö vaatii vankempaa yhteistä tietopohjaa sekä kansallista poliittista tukea
Kansallisesti vaikuttava aluekehittämisen verkostotyö vaatii nykyistä vankemman aluekehittämistoimijoiden yhteistyönä rakennetun tietopohjan sekä kansallisesti selkeät tavoitteet ja poliittisen tuen aluekehittämiselle. Ilmiö- ja teemapohjainen rahoitus tulisi myös varmistaa ja ohjata kansallisesti. Rahoituksen vastineeksi aluekehittämisen verkostoilta vaaditaan vahvempaa tulosvastuuta sekä entistä enemmän huomiota aluekehittämisen kyvykkyyksien ja vertaisoppimisen vahvistamiseen.
Aluekehittämisessä kyse on usein joko ”ilkeistä ongelmista” tai ”monitahoisista mahdollisuuksista”, joiden ratkaiseminen tai hyödyntäminen ei ole mahdollista vain yhden toimijan kyvyillä, osaamisella ja resursseilla. Tämä korostaa kehittämistyössä tarvetta verkostomaiseen toimintatapaan.
Selvitys alueiden verkostoyhteistyöstä tukee hallitusohjelman tavoitetta rakentaa Suomen menestystä alueiden ja kaupunkien erityispiirteiden ympärille eri toimijoiden yhteistyönä. Kumppanuus, vuorovaikutus ja verkostotyö ovat valtioneuvoston aluekehittämispäätöksessä 2020–2023 linjatun uudistuvan aluekehittämisen toimintamallin keskeisiä elementtejä. Selvityksen tuloksia hyödynnetään päätöksen toimeenpanossa.
Toiminta- ja rahoitusmallien analyysin avulla lisää ymmärrystä verkostotyön mahdollisista vaikutuksista
Selvitystyössä tunnistettiin neljä erilaista aluekehittämisen verkostoyhteistyön toiminta- ja rahoitusmallia. Malleja tarkasteltiin sen suhteen, keskittyykö verkostotyö yleiseen kehittämiseen vai tiettyjen kohdennettujen teemojen ympärille ja toisaalta, ovatko verkostotyön tavoitteet ja sisällöt kansallisesti määriteltyjä vai aluelähtöisiä. Mallit parantavat ymmärrystä siitä, mitä erilaisilla vaihtoehtoisilla verkostoyhteistyön malleilla ja toiminnalla voidaan tavoitella aluekehittämisessä sekä millaisen tekemisen kautta tavoiteltavat vaikutukset syntyvät.
Kansallisista lähtökohdista on erityisen tärkeää pohtia, millaista verkostojen kokonaisuutta tavoitellaan, ja millaisille verkostoyhteistyön malleille 2020-luvulla nähdään tarvetta. Kaikki mallit ovat aluekehittämistoimijoiden näkökulmasta kiinnostavia. Luultavimmin toimiva kokonaisuus löytyykin hahmoteltujen mallien yhdistelmästä.
Vaikuttava verkostotyö rakentuu luottamukselle, visio yhdistää ja rakenteet ryhdittävät työskentelyä. Selvityksessä annetaan kuusi suositusta ministeriöille sekä alue- ja paikallistoimijoille kansallisesti vaikuttavan aluekehittämisen verkostotyön vahvistamiseksi:
- Luodaan kansallinen systemaattinen aluekehittämisen foorumi ja verkostorakenne, joka kytkee poliittiset päättäjät sekä valtionhallinnon ja alueiden toimijat vuoropuheluun aluekehittämisen kysymyksissä.
- Selvitetään aluekehittämistoimijoiden kiinnostus ja mahdollisuudet perustaa ja rahoittaa alueiden välisiin oppimisprosesseihin ja vuorovaikutukseen keskittyvää koordinaatiotoimistoa.
- Varmistetaan kansallinen pitkäjänteinen ilmiöpohjainen ja temaattinen verkostotyön rahoitus.
- Vahvistetaan alueiden toimijuutta avaamalla osallistumismahdollisuuksia aluekehittämisen verkostoihin erilaisille toimijoille ja lisäämällä aluekehittämisen verkostojen valtaa ja vastuuta.
- Aluekehittämisen tavoitteiden sekä alueiden vahvuuksien ja olemassa olevien verkostojen kirkastaminen.
- Verkostotyön nostaminen aluekehittämistoimijoiden ydintoiminnaksi oman toiminnan ohella tehtävästä työstä.
VALUMA-hanke on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelmaa. Selvityksen ovat toteuttaneet Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, 4Front ja Nordregio.
Lisätietoja:
Kehitysjohtaja, hallituksen puheenjohtaja Janne Antikainen, MDI, p. 040 764 1829, [email protected]
Johtava asiantuntija, Valtteri Laasonen, MDI, p. 050 5330604, [email protected]
Erityisasiantuntija Hanna-Maria Urjankangas, TEM, p. 029 506 3739, [email protected]
Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.
Julkaisun pysyvä osoite valtioneuvoston julkaisuarkistossa
Policy Brief: Kohti vaikuttavaa verkostotyötä - Aluekehittämisen verkostoyhteistyön toiminta- ja rahoitusmallit