Hyppää sisältöön

Biotalous ja puhtaat ratkaisut kestävän kasvun perustana (SYKE)

Päättynyt

Toteuttajat

Suomen ympäristökeskus SYKE, GAIA Consulting Oy, Luonnonvarakeskus LUKE, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

Rahoitussumma

199 260 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2016–12/2016

Hanke tuotti arvion kansallisen biotalousstrategian ja cleantech-strategian tavoitteiden toteutumisesta ja vaikutuksista sekä suosituksia siitä, miten strategioita tulisi päivittää. 

Cleantechiin ja biotalouteen liittyvät tarpeet ja mahdollisuudet kansallisesti ja globaalisti ovat jatkuvasti kasvaneet ja laajentuneet kattamaan teknologisten ratkaisujen lisäksi myös systeemisiä ratkaisuja ja kuluttajalähtöisiä palveluja. Digitaalisuuden ja ICT:n sekä osaamisintensiivisten palveluiden hyödyntäminen cleantech- ja biotalousratkaisuissa tarjoaa esimerkiksi jakamistaloudessa yrityksille uusia kasvumahdollisuuksia. Suomessa on kasvua pyritty vauhdittamaan muun muassa kansallisen biotalousstrategia ja hallituksen cleantech-strategian sekä  valtioneuvoston Kasvun kärjet -periaatepäätöksen avulla. Nämä hiljattain käyttöönotetut ohjauskeinot ovat osa alojen kasvun toimintaedellytyksiä rakentavaa jatkumoa. Esimerkiksi bioenergian edistämisessä vuosikymmenten aikana tehty systemaattinen työ on tuottanut globaalistikin ainutlaatuisia tuloksia. Pääministeri Sipilän hallitus jatkaa ajankohtaisten strategioiden toteuttamista, ja tätä varten saavutettu kehitys on tarkoitus arvioida ja strategiat päivittää. 

Hankkeen tavoitteena oli erityisesti:

- arvioida biotalous- ja cleantech-strategioiden toimeenpanon etenemistä ja vaikuttavuuden muotoutumista; ja tarkastella sitä, mistä vaikuttavuudessa mahdollisesti ilmenevät ongelmat johtuvat, ja millaisten keinojen avulla niitä voidaan ratkaista,

- arvioida cleantechin ja biotalouden jo toteutuneita taloudellisia vaikutuksia, erityisesti liikevaihdon kasvun ja uusien työpaikkojen syntymisen näkökulmasta, sekä tuottaa kuva siitä, millaisia vaikutuksia on odotettavissa vuoteen 2025 mennessä,

- tarkastella cleantechin ja biotalouden ympäristönäkökohtia keskeisten mittareiden osalta niin, että huomio on erityisesti metsävarojen käyttökohteiden priorisointitarpeissa, ja

- arvioida Suomen roolia cleantechin ja biotalouden kansainvälisenä edelläkävijänä sekä tuottaa kuvauksia onnistuneista yritysesimerkeistä läpimurtojen edellytysten tunnistamiseksi (kasvu ja työllisyys koko arvoketjussa).

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Ota yhteyttä:

Riina Antikainen, Suomen ympäristökeskus, riina.antikainen(at)ymparisto.fi, p. +358 295251146

Biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen edistäminen Työllisyys ja kilpailukyky

Yhteyshenkilö ministeriössä