Blogi: Tieto käyttöön!

Blogit

Ilmansaasteet käyvät yhteiskunnan kukkarolle – Päästöjen vähentämisen hyödyt päätöksentekijöiden tietoon

Niko Karvosenoja Julkaisupäivä 2.5.2018 9.28 Blogit

Ympäristön saastuminen on maailmanlaajuisesti suurin sairauksien ja elinajan lyhenemisen aiheuttaja. Vuosittain 9 miljoonaa ihmistä kuolee ennenaikaisesti saasteiden aiheuttamien sairauksien takia. Tämä on kolme kertaa enemmän kuin AIDS, tuberkuloosi ja malaria tappavat yhteensä. Haitallisin saastumisen muoto ihmisten terveydelle ovat ilmansaasteet ja erityisesti pienhiukkaset.

Ilmansaasteiden aiheuttamat terveyshaitat ovat suurimpia luonnollisesti saastuneimmissa suurkaupungeissa, joissa korkeista pienhiukkaspitoisuuksista kärsii kymmenet miljoonat ihmiset. Kuitenkin tiedämme, että myös Suomessa, jossa hengittelemme jotakuinkin Euroopan puhtainta ilmaa, ilmansaasteista aiheutuu merkittäviä kansanterveydellisiä vaikutuksia. Vuosittain noin 2000 suomalaista kuolee ennenaikaisesti ilmansaasteiden vaikutuksesta, joista noin 1600 on pienhiukkasten aiheuttamia.

Miten Suomen ilmanlaatua saataisiin sitten edelleen parannettua? Mitä päästöjä kannattaisi vähentää, jotta kansanterveys kohenisi mahdollisimman paljon? Saako päästöjen rajoittamiseen investoiduille rahoille vastinetta? Näitä kysymyksiä päätöksentekijät pohtivat.

Jotta päästöjen vähentämiseen käytettyjä euroja voitaisiin verrata saatuun hyötyyn, ilmansaasteiden aiheuttamien terveyshaittojen suuruutta täytyy arvioida rahallisesti. Sairauksien hoidosta ja töistä poissaoloista syntyy kustannuksia. Lisäksi on tärkeää huomioida, kuinka ihmiset itse arvottavat terveiden elinvuosien menettämistä.

Kuinka kannattavaa päästöjen rajoittaminen sitten yleisesti on, jos investoinnit ja saavutetut hyödyt pannaan samaan vaakakuppiin? Usein hyödyt ovat osoittautuneet huomattavasti kuluja suuremmiksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on arvioitu, että 70-luvulta lähtien jokainen ilmansaasteiden päästöjen vähentämiseen käytetty dollari on tuonut kolmekymmentäkertaisesti taloudellisia hyötyjä parantuneen kansanterveyden kautta.

Yhdysvalloissa on ollut menneinä vuosina varmasti rutkasti varaa parantaa ilmanlaatua ja paljon päästöjä vähennettäväksi. Suomalaista päätöksentekijää kiinnostaa mieluummin, mikä vaikutus päästöjen rajoittamisella olisi nykypäivän Suomessa. Nyt hänelle on saatavilla kättä pidempää juuri tämän asian arvioimiseksi. Ilmansaasteiden haittakustannusmalli Suomelle IHKU -hankkeessa kehitettiin laskentatyökalu, jolla voi arvioida eri toimintasektoreilta tapahtuvien päästöjen rajoittamisen myötä syntyviä terveyshyötyjä. Käyttäjä voi syöttää nettilaskuriin itse arvioimansa päästöjen vähennysmäärät ja saa tuloksena vältettyjen terveyshaittojen rahallisen arvion. Käypä tutustumassa.

Lukemista ja viitteitä:

Teksti: Niko Karvosenoja, Suomen ympäristökeskus

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.