Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Selvitys: Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisessa tarvitaan maakunnan ja kuntien välistä yhteistyötä – yhteistyörakenteita on vielä vähän

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.3.2018 11.23
Tiedote 156/2018

Maakuntien ja kuntien välinen yhteistyö on tärkeää ikääntyneiden ja erityisryhmiin kuuluvien ihmisten asumisen kysymyksissä, sillä asumiseen ja asumispalveluihin liittyvät tehtävät hajautuvat eri tahoille sote-palvelujen siirtyessä maakuntien järjestettäväksi. Kuntien hoidettavana olevat asumisen ja yhdyskuntasuunnittelun tehtävät ovat ratkaisevassa asemassa kotona asumisen tukemisessa sekä erilaisten tulevaisuuden asumismuotojen kehittämisessä.

Tänään 28.3. julkaistussa raportissa kuvataan asumisen, asumispalvelujen järjestämisen ja näihin liittyvän yhteistyön nykytilaa sekä esitetään ehdotuksia yhteistyömalleiksi tulevassa maakuntamallissa. Valmiita maakunnan ja kuntien välisiä yhteistyörakenteita on vielä vähän – sen sijaan kuntien sisällä eri hallinnonalojen välinen yhteistyö on yleistä. Sote- ja maakuntauudistuksessa nämä yhteistyörakenteet ja -prosessit tulee rakentaa uudelleen, jotta asiakkaalle pystytään järjestämään sekä hänen tarpeitaan vastaava asunto että asumista tukevat palvelut.

Selvitystyön päätavoitteena oli tehdä ehdotus siitä, miten maakunnat ja kunnat toimivat yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden ja ikääntyneiden asumispalvelujen ja asumisen järjestämisessä. Ehdotuksen muodostamiseksi nykyisistä yhteistyön käytännöistä kerättiin tietoja kyselyin ja haastatteluin sekä kirjallisuuskatsauksella. Tiedonkeruun kohteena olivat kunnat, valitut kuntayhtymät sekä kansainväliset erimerkkikohteet. Tulevaisuuden yhteistyötarpeita ja yhteistyömalleja ideoitiin eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhteisissä työpajoissa.

Selvityksen pohjalta muodostettiin 11 ehdotusta maakunnan ja kuntien väliselle yhteistyölle asumisen ja asumispalveluiden järjestämisessä. Tärkeimmiksi yhteistyön kehittämisalueiksi tunnistettiin maakunnan ja kuntien yhteisen strategisen suunnittelun mahdollistavat yhteistyörakenteet asumisessa ja palveluissa, tarvelähtöinen ja tietoon pohjautuva palveluverkon suunnittelu sekä asiakastason yhteistyöprosessit asumisen ja asumisen tuen järjestämisessä. Tiedonkulku ja vuorovaikutus kuuluvat oleellisesti kaikkiin näihin yhteistyön muotoihin.

Selvitystyössä ehdotetaan yhteistyömalleiksi erilaisia maakunnallisia strategiaryhmiä, maakuntatasoisia suunnittelu- ja koordinaatioryhminä ja näitä tukevia kuntakohtaisia työryhmiä sekä poikkihallinnollisia suunnitteluryhmiä kaavoituksen ja asuinalueiden kehittämisessä. Sovittuja toimenpiteitä ja ratkaistavia kysymyksiä käsiteltäisiin säännöllisissä työntekijöiden välisissä tapaamisissa, vuosittaisissa kuntakohtaisissa suunnittelutapaamisissa sekä jatkuvalla ja avoimella konsultaatio- ja keskusteluyhteydellä. Yhteistä työtä tukisi kunnissa ja maakunnassa kerättävä asumisen ja asumispalvelujen tieto, jota analysoitaisiin kaikkien toimijoiden ja johtamisen käyttöön. 

Selvitys on osa valtioneuvoston vuoden 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Tutkimuksen toteuttivat Nordic Healthcare Group Oy, Aalto-yliopisto ja BDO Consulting Oy.

Maakuntien ja kuntien yhteistyö ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisessa ja asumispalveluissa -raportti

Policy Brief 17/2018: Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisessa kaivataan uudenlaista yhteistyötä

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta tietokayttoon.fi

Lisätietoja: Riikka-Leena Leskelä, tutkimusjohtaja, Nordic Healthcare Group Oy, p. 050 4100 737, riikka-leena.leskela(at)nhg.fi; Anne Kaarnasaari, senioriasiantuntija, Nordic Healthcare Group Oy, p. 040 723 5219, anne.kaarnasaari(at)nhg.fi, Raija Hynynen, asuntoneuvos, Ympäristöministeriö, p. 0295 250 093, raija.hynynen(at)ym.fi