Blogi: Tieto käyttöön!

Digitaalinen eriarvoisuus 2.0

Kristiina Tammisalo Julkaisupäivä 15.10.2019 13.14 Blogit

piirroskuva perheestäDigitalisoituminen on ollut ihmiskunnan historian nopein ja laajin teknologinen muutos. Kymmenessä vuodessa älyruudut ovat tulleet osaksi jokaisen arkea ja tuoneet ennakoimattomia vaikutuksia. Arjen digitalisaation tutkimus on nyt myös tullut siihen ikään, että korkealaatuiset aineistot eri maista mahdollistavat muutoksen inhimillisten vaikutusten arvioimisen.

Yhteiskunnallisesti eräs merkittävä trendi on se, että digihaitat ja -hyödyt eivät jakaudu satunnaisesti erilaisten käyttäjien kesken. Digitalisaatio saattaakin vauhdittaa sosiaalista eriarvoistumista lukuisten arkisten vaikutusten välityksellä. Tämä blogikirjoitus on katsaus Digitaalinen hyvinvointi perheissä -hankkeen tutkimusosaan ja sen sisällä erityisesti arjen digitaalista eriarvoisuutta käsittelevään kirjallisuuteen.

Ruutuaika ja digihyvinvointi

Digihyvinvoinnilla tarkoitetaan ruutuajan käyttöä siten, että se edistää käyttäjän psyykkistä, sosiaalista ja tiedollista hyvinvointia. Ruutuajasta puhuttaessa on olennaista ymmärtää kolme tutkimusnäyttöön perustuvaa trendiä.

Ensinnäkin ruutuajan kiistattomin yhteys hyvinvointiin kulkee syrjäytettyjen toimintojen kautta: Jos ruutuaika syrjäyttää ihmisen tarvitsemaa liikuntaa, lepoa ja kasvotusten tapahtuvaa kanssakäymistä, on se hyvinvoinnin kannalta ongelmallista ruutuaikaa.

Toiseksi, tutkimusten perusteella ruutuajan suhde hyvinvointiin näyttäisi olevan ei-lineaarinen. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi päivän ensimmäinen tunti yhteisöpalvelussa voi tuoda hyötyjä enemmän kuin haittoja, mutta kolmannen tunnin kohdalla suhde on jo päinvastainen.

Kolmanneksi, käyttäjillä on eriävät valmiudet hyödyntää ruutuaikaa hyvinvointinsa edistämiseksi. Tällaista digitaalista eriarvoisuutta voi ilmetä useiden ominaisuuksien suhteen. Siihen vaikuttavat tulotaso, koulutus, ikä ja myös persoonallisuus (kuten ulospäinsuuntautuneisuus, itsesääntelykyky ja tekninen kiinnostus). Esimerkiksi jo ennestään sosiaalisemmat ja verkostoituneemmat yksilöt saavat helpottuneesta yhteydenpidosta ja sosiaalisten verokostojen hallintatyökaluista enemmän hyötyä kuin ne, joille verkostoituminen on vaikeampaa. Toisena esimerkkinä, digiriippuvuuden syntyminen voi uhata eniten niitä, joilla on taipumusta riippuvuuksiin ja joilla on täten mahdollisesti muitakin ongelmallisia riippuvuuksia.

Merkittävän lisäulottuvuuden muodostavat yksilöä ympäröivän yhteisön käytännöt, jotka nekin välittävät hyvinvointivaikutuksia. Jos lapsen vanhemmat viettävät aikaa paljon ruuduillansa, todennäköisesti myös lapsi alkaa tehdä niin. Perhearki sisältää lukemattomia toistuvia digitilanteita, joiden vaikutus alkaa varhain ja kasautuu vuosien ajan.

Digitaalinen eriarvoisuus 2.0. eli uusiutuva digitaalinen eriarvoisuus

tytöt ja tietokoneTekemämme tutkimuskatsauksen perusteella perheiden lähtötilanteet vaikuttavat siihen, miten hyvin perheet onnistuvat digiarjen haltuunotossa. Esimerkkinä voidaan tarkastella median yhteiskäyttöä perheissä (co-use). Useat vanhemmille suunnatut mediaoppaat suosittavat medioiden yhteiskäyttöä, jossa vanhempi tutustuu lapsensa mediamaailmaan. Yhteiskäyttö on tutkitusti hyvinvointia lisäävä. Se antaa aikuiselle mahdollisuuden opastaa ja pysyä mukana lastensa median käytössä. Yhdessä vietetty aika on lisäksi investointia sosiaaliseen suhteeseen, joka ruokkii keskusteluyhteyttä ja hyvinvointia myös muissa tilanteissa.

Kaikissa perheissä ei kuitenkaan ole samanlaisia mahdollisuuksia yhdessä vietettyyn vapaa-aikaan. On ymmärrettävää, että esimerkiksi sairaan vanhemman tai yksinhuoltajavanhemman mahdollisuudet tällaiseen yhteiskäyttöön ovat huonommat. Silloin viihdyttävä laite saattaa jäädä toimittamaan digitaalisen lapsenvahdin virkaa. Lapset jäävät tällaisessa tilanteessa varhaisemmassa vaiheessa yksin mediasisältöjen kanssa. Lisäksi koukuttavien laitteiden löyhästi valvottu käyttö voi syrjäyttää kehityksen kannalta tärkeitä kasvotusten tapahtuvaa sosiaalista vuorovaikutusta, fyysistä aktiivisuutta ja lepoa.

Monet erilaiset tekijät voivat kuormittaa vanhempaa niin, ettei suositusten mukainen yhteiskäyttö onnistu. Esimerkiksi erityislapsi, taloudellinen epävarmuus tai vuorotyö saattavat olla edellä mainittujen lisäksi sellaisia tekijöitä. Koska digitaaliset viihdesisällöt ovat äärimmäisen kehittyneitä vastaamaan erilaisten ja eri-ikäisten käyttäjiensä kiinnostuksen kohteita, ne pitävät lapsen kuin lapsen huomion itsessään. Ne voivat näin ollen tuntua oikotieltä helpompaan ja rauhallisempaan arkeen.

Arkea hetkellisesti helpottava digisisältö voi tulla pitkällä aikavälillä kalliiksi. Tutkimukset osoittavat, että vanhempien alhainen sosioekonominen asema on yhteydessä sekä vanhempien että lasten lisääntyneeseen ruutuaikaan (myös vanhempien ruutuajalla on siis merkitystä, vaikka siihen on kiinnitetty vähemmän huomiota julkisessa keskustelussa ja suosituksissa). Vanhempien lisääntynyt ruutuaika vapaa-aikana lisää lapsen ongelmakäyttäytymistä ja altistaa jopa vaaratilanteille. Lisäksi alhainen sosioekonominen aseman ennustaa erityisesti teknologian viihdekäyttöä, jonka puolestaan on todettu alentavan lasten koulumenestystä. Tutkimukset siis osoittavat ongelmakäytön itseään ruokkivan ja sukupolvelta toiselle periytyvän luonteen.

Tutkimuksesta toimenpiteisiin

Perheet eroavat mediatottumuksiltaan ja näin ollen ne eroavat myös siinä, millaiset eväät digihyvinvointiin ne pystyvät antamaan kasvaville yksilöille. Miten yhteiskunnan tulisi reagoida perheissä syntyvään digitaaliseen eriarvoisuuteen? Pitääkö valistusta tehostaa vai kenties painostaa palveluntarjoajia ottamaan vastuuta digihaitoista?

Yksilötason valistuksen ongelma on se, ettei se tyypillisesti tavoita haavoittuvimpia ihmisiä, jotka hyötyisivät siitä eniten. On jopa mahdollista, että valistus kasvattaa eriarvoisuutta entisestään auttamalla lähinnä niitä, joiden lähtötilanne on jo hyvä. Vaikuttamistyötä pitääkin näin ollen kohdentaa myös rakenteisiin ja arjen toimintaa ohjaaviin normeihin.

Teknologiajätit kuten Facebook ja Apple ovat viime vuosein aikana muokanneet palveluitaan, kun suuria ja laajasti uutisoituja ongelmia on ilmennyt tietoturvallisuudessa tai sisällöissä. Mutta hiljaisemmin taustalla etenevä eriarvoisuus ja viiveellä esiin tulevat kasautuneet haitat eivät kannusta samalla tavalla uusiin teknologisiin ratkaisuihin. Niihin ollaan vasta nyt havahtumassa eri maissa.

Haavoittuvimpien suojelemiseksi muutamissa Euroopan maissa on nostettu poliittiseen päätöksentekoon kysymyksiä yritysvastuisiin vaikuttamisesta lainsäädännöllä. Isossa-Britanniassa useissa poliittisissa aloitteissa on ehdotettu suosittuja digipalveluita tarjoaville yrityksille erillistä veroa, jolla rahoitettaisiin tutkimusta ja digihaittojen vastaista työtä. Ensimmäisiä askeleita on otettu myös Suomessa asian suhteen meneillään olevan hankkeen toimesta.

Yksilötason ja poliittisen tason väliin mahtuu vielä välitason rakenteita, kuten koulutus ja julkiset palvelut, joilla on Suomessa pitkät perinteet eriarvoisuuden tasoittamisessa. Koulujen digitaalista eriarvoisuutta tasoittavasta vaikutuksesta on myös tutkimusnäyttöä ja panostus koulujen mediakasvatukseen on kustannustehokas ja tasa-arvoa edistävä tapa vaikuttaa kansalliseen digitaaliseen hyvinvointiin.

Teksti: Kristiina Tammisalo, Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos 

Kommentit
Ei kommentteja vielä Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita