Autot ovat roihunneet Ruotsissa Göteborgin lähiöissä. Jo ennen tietoa tapahtumien taustoista Suomessa alkoi keskustelu siitä, miten estää tuhopolttojen leviäminen Suomeen. Ruotsin tapahtumat myös miellettiin saman tien nuorisorikollisuudeksi, ja keskusteluun nostettiin välittömästi nuorten rikollisuuden ehkäisy.
Nuorten rikoksilla oireilu ja vandalismi kuumentavat tunteita ja niiden estäminen herättää vahvoja mielipiteitä, usein puhtaasti mutu-pohjalta. Lisää poliiseja! Valvontakamerat joka kadunkulmaan! Nuorille kotiintuloajat! Valistusta kouluihin!
Usein ratkaisuehdotuksiin kuuluu poliisin resurssien lisääminen ja kohdentaminen, mitä esitti myös sisäministeri Kai Mykkänen Ylen Aamu-tv:n haastattelussa 16.8.
Jengit, naamiot ja palavat autot ymmärrettävästi pelottavat, mutta yleisesti nuorten rikollisuus ei ole lisääntynyt. Päinvastoin nuoret tekevät entistä vähemmän rikoksia, ja vakavat rikokset ovat nuorilla harvinaisia. Toisaalta kahtiajako on jyrkentynyt: hyvin pieni joukko nuoria tekee suuren osan rikoksista, ja näiden nuorten riski syrjäytyä ja ajautua rikoskierteeseen on erityisen suuri. Vaikka nuorten rikoksissa on aina ollut mukana ajattelemattomuutta ja ryhmäpainetta, rikollisuus ja mellakointi liittyvät myös eriarvoistuvaan yhteiskuntaan, näköalattomuuteen ja ylisukupolviseen huono-osaisuuteen. Kun rikos on samalla oire laajemmista elämän ongelmista, on erityisen tärkeä miettiä, miten puuttua myös ongelmien syihin.
Nuorten rikollisuuden vähentämiseksi ja niihin puuttumiseksi on vuosien varrella käynnistetty useita hankkeita, yleensä tavoitteena varhainen puuttuminen. Samaan aikaan kun toteutetaan hyvältä kuulostavia hankkeita, tutkimustieto vaikuttavuudesta puuttuu tai sitä on hyvin vähän. Vaikuttavuuden tutkiminen on vaikeaa mutta tärkeää. Jos ei tiedetä tarkkaan, mistä on hyötyä, ei tiedetä myöskään, minne raha ja voimavarat kannattaisi laittaa.
Nuorisotutkimusverkoston tutkimusryhmä pyrkii nyt paikkaamaan tätä aukkoa valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaan kuuluvassa hankkeessa, joka jatkuu vuoden 2019 alkuun.
Tutkimusryhmä on kartoittanut nuorten rikollisuuden ehkäisyyn tähtääviä toimia 70 kunnassa. Tärkeä huomio on se, että rikoksilla oireilevat nuoret saavat eri kunnissa hyvin erilaista kohtelua ja tukea, ja toimien kirjo on laaja.
Lähempään tarkasteluun on otettu erityyppisiä, kiinnostavia malleja. Tavoitteena on tutkia, miten eri paikkakunnilla pyritään ehkäisemään nuorten rikoksia. Mitä tämä maksaa, ja tuleeko rahalle vastinetta? Millaisia kokemuksia nuorilla rikoksentekijöillä on heihin kohdistetuista toimista? Miksi ammattilaiset puuttuvat rikollisuuteen eri tavoin eri paikkakunnilla?
Tutkijat ovat jalkautuneet kentälle, havainnoineet ja haastatelleet nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia sekä nuoria. Kentältä löytyy paljon sellaista tietoa, joka ei yleensä koskaan päädy mihinkään eikä tule hyödynnetyksi. Käytännöt vaihtelevat hyvin paljon riippuen kunnasta ja nuoren kanssa työskentelevästä ammattilaisesta.
Käytännössä tämä saattaa tarkoittaa eriarvoisuutta: rikosten polulta irtautuminen ja tuen saaminen voi olla nuorelle helpompaa tai vaikeampaa sen mukaan, missä hän sattuu asumaan.
Suomessa olisi hyvä ottaa oppia myös muualta. Monissa maissa erilaisista rikollisuutta ehkäisevistä ohjelmista ja malleista on laajaa tieteellistä tutkimustietoa. Nuorisotutkimusverkoston tutkimusryhmä selvittää hankkeessa, miten muualla on onnistuneesti saatu nuoria rikoksentekijöitä kaidalle polulle.
Tutkimusten perusteella tiedetään, että nuoren oireiluun on syytä puuttua mahdollisimman varhain. Ei silti ole samantekevää, miten puututaan. On tärkeää miettiä, kuinka pysäyttää nuoren rikoksiin ajautuminen ilman että häneen isketään nuorisorikollisen leima. Tällainen leima voi paitsi vaikeuttaa tulevaa elämää, myös madaltaa kynnystä uusiin rikoksiin.
Teksti: Terhi Hautamäki, Nuorisotutkimusverkosto
