Nyt on kulunut jo kokonainen vuosi hyvinvointialueiden käynnistettyä toimintansa. Tämän uuden hallinnontason synty on vaikuttanut perustavanlaatuisesti suomalaisen julkisen hallinnon kokonaisuuteen. Siinä missä suuren kuvan muutos on koskettanut kaikkia hyvinvointialueita, asukkaita ja kuntia yhtäläisesti, on toiminnan käynnistyminen ollut erilaista kaikkialla.
Vaikka julkisessa keskustelussa puhutaankin hyvinvointialueuudistuksesta yksikössä, yhtenä uudistuksena, on siinä kyse hyvinvointialueiden näkökulmasta 21 erillisestä hyvinvointialueuudistuksesta, joista jokaisella on omat erityispiirteensä. Tutkimuksen avulla voidaan tuoda esiin alueellisia erityispiirteitä, jotka tulee huomioida uudenlaisen hallintomallin toiminnassa ja kehittämisessä. Samalla voidaan myös tunnistaa alueille yhteisiä, hyvinvointialuemallille yleisesti tunnusomaisia piirteitä.
Toiminnan käynnistymisen lähtökohdat vaihtelevat
Kansallisesti käynnistetyn ja ohjatun hyvinvointialueuudistuksen rakennustyössä lähtökohtana ovat olleet kaikille hyvinvointialueille yhteiset periaatteet ja raamit hyvinvointialueiden harkintavallasta, valtiorahoitteisuudesta ja tiukasti säännellystä tehtäväkentästä. Siitä huolimatta varsinaisen uudistuksen toteuttamiseen ei ole ollut olemassa yhtä kaavaa, vaan uudistusta on toteutettu paikallisesti ja alueellisesti kullekin alueelle ominaisella tavalla.
Aiemmassa tutkimuksessa on tunnistettu, että (hallinnon)uudistuksen onnistumiseen vaikuttavat sen toimeenpano, uudistuksen tausta ja paikalliset sekä alueelliset olosuhteet, jotka vaihtelevat väistämättä eri alueilla. Hyvin erilaiset lähtökohdat ovat heijastuneet moninaisina uudistustapoina. Käytännössä lähtökohdat ovat vaihdelleet täysin uusien kumppanien etsinnästä ja toimintatapojen rakentamisesta aina pitkäaikaisen yhteistyön jatkamiseen ja syventämiseen uudessa organisaatiorakenteessa. Arvattavaa onkin, että erilaiset taustat näkyvät siinä, minkälaiset tehtävät ja toimet ovat painottuneet toiminnan käynnistymisessä ja toiveissa uudelle yhteistyölle kullakin hyvinvointialueella.
Hyvinvointialueiden käynnistäessä toimintaansa on mahdollista nähdä myös eri alueille yhteisiä piirteitä. Jaettuja toiveita on tunnistettavissa hyvinvointialueiden strategioissa, joissa nousee toiveita eri toimijoiden roolien tarkastelusta ja yhteensovittamisesta niin palvelutuotannossa mutta myös hyvinvointialueella laajemmin. Samaan tapaan jaettuna tavoitteena voidaan pitää uusien suhteiden rakentamisesta ympäröivään ja olemassa olevaan monien toimijoiden verkostoon. Alueellinen ja kulttuurinen yhteensopivuus on tunnistettu keskeiseksi osaksi hyvinvointialueiden toimintaedellytyksiä. (https://www.julkari.fi/handle/10024/146841)
Näkökulmien kirjo nousee esiin HALKO-hankkeessa
Hyvinvointialueiden ja kuntien suhdetta, johtamista ja ohjausta tarkastelevassa HALKO-tutkimushankkeessa on kerätty mm. haastatteluaineistoa hyvinvointialueilta. Tästä aineistossa on nostettavissa esiin joitakin tekijöitä, jotka ovat olleet avainasemassa hyvinvointialueiden käynnistäessä toimintaansa. Valmisteluvaiheen perintö on yksi näkökulma toteutuneelle uudistustyölle, jota ei kannata vähätellä tai sivuuttaa. Valmisteluvaihe on ollut osaltaan luomassa pohjaa onnistumisille, mutta samaan tapaan valmisteluvaiheessa ratkaisematta jääneet jännitteet voivat jäädä elämään nyt toimintansa käynnistäneisiin organisaatioihin.
Toisaalta hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymistä luonnehditaan raavaana kokeiluna, jonka jälkeen on vasta arvioitavissa suunnat, joihin kokonaisuus lähtee kehittymään. Tällä viitataan siihen, miten käynnistymisvaiheessa olennaiseksi koetaan saada tilaa erilaisille kokeiluille ja malttia odottaa, miten järjestelmä kehittyy ajan myötä. Lopullisia tuloksia ei siis voida määrittää etukäteen, vaan uudistus kehkeytyy keskitetyn ohjauksen ja paikallisten toteutusten välisessä valssissa. Tarvitaan kärsivällisyyttä, ja hyvinvointialueiden suunnasta toiveena on, ettei liian nopeita muutosliikkeitä tehtäisi, vaan järjestelmälle ja organisaatioille annettaisiin aikaa ja tilaa olla vielä kesken.
Kolmanneksi kulttuuriset ja rakenteelliset lähtökohdat vaikuttavat siihen, miten hyvinvointialueiden toiminta ja rooli otetaan vastaan eri alueilla. Aiempien vuosien ja vuosikymmenten jännitteet eivät katoa, vaikka yhteistyölle annettaisiin yhteinen nimittäjä kuten hyvinvointialue. Vastavuoroisesti aiempi tiivis ja vastavuoroinen yhteistyökokemus voi toimia oppimiskokemuksena ja suunnannäyttäjänä ja auttaa hienosäätämään hyvinvointialueiden toimintaa vastaamaan paikallisia tarpeita ja odotuksia.
Hyvinvointialueiden tarina on vasta aluillaan
Suomalainen julkinen hallinto ja hyvinvointijärjestelmä ovat näyttäneet kansainvälisestikin tunnistetut ennakoitavuuden ja vakaan suorituskyvyn voimansa, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa viime vuoden alussa. Mistään mystisestä ennakoitujen vaikeuksien ja uhkien torjuntavoitosta on kuitenkin turha puhua, sillä käynnistymisen taustalla on lukemattomien työtuntien inhimillinen urakka. Nyt tehty työ ja tehdyt valinnat tulevat uudelleenarvioiduiksi jo varsin pian, esimerkiksi palveluverkkosuunnitelmat ovat osoittaneet hyvinvointialueiden olevan säästötavoitteiden ja ”kehittämisen” keskiössä. Uudistus ei ole kohdellut alueita identtisesti, mutta yhteiset periaatteet, lainsäädännön reunaehdot, kireä valtiorahoitteisuus ja tarkasti säädellyt tehtävät luovat kehyksen, jonka puitteissa paikallista todellisuutta rakennetaan.
Hyvinvointialueiden tarina on vasta aluillaan. Se tarjoaa meille mahdollisuuden oppia ja jakaa kokemuksia eri puolelta Suomea. Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että käynnissä on 21 täysin erilaista hallinnonuudistusta, on käynnissä olevan tutkimushankkeen tehtävänä tuottaa jotakin sellaista jäsennystä mikä kuvaa hallinnonuudistusta kokonaisuutena. Tutkimuksen haasteena ja velvollisuutena on kuitenkin tuottaa sellainen näkymä uudistuksesta, mikä tunnistaa kokonaisuuden olevan osiensa summa tai enemmän. Viestimme on, että alueiden erityispiirteet ja erilaisuus pitää hyväksyä. Paikallisten erityispiirteiden avulla voidaan rakentaa jotakin enemmän kuin mitä pakottavan yhdenmukaistava toteutus saisi aikaan – jos paikalliselle omaleimaisuudelle ja itsehallinnolle vain annetaan tilaa ja resursseja.
Yhteenvetona voidaan todeta, että toiminnan käynnistämisessä valmisteluvaiheen perinnöt ja alueellisten erityispiirteiden ymmärtäminen ja huomioiminen ovat kriittisiä tekijöitä. Kärsivällisyys ja sitoutuminen suunnitelmien yhdessä laatimiseen sekä toteuttamiseen on avainasemassa, kun uusi järjestelmä hakee muotoaan, vakiintuu ja kehittyy alueellisesti ajan myötä.
Teksti: Henna Paananen, Anni Jäntti ja Arto Haveri, Tampereen yliopisto
