Krimin miehitys tuli yllätyksenä myös Venäjää läheisesti seuranneille. Miehitys aiheutti dramaattisen muutoksen Venäjän ja lännen suhteeseen sekä siihen, millaiseksi kansainväliseksi toimijaksi Venäjä koetaan. Krimin miehityksessä käytetty taktiikka nimettiin länsimaisessa keskustelussa ”hybridisodaksi”. Lyhyesti hybridisota-käsite voidaan määritellä perinteisten sotilaallisten menetelmien ja ei-sotilaallisten toimien yhdistelmänä. Krimin operaation kautta kuva Venäjän armeijasta heikkona ja vanhanaikaisena on muuttunut: Venäjän nähdään löytäneen uuden tyyppisen sotataidon johon lännellä on vaikeuksia vastata. Monet valtiot ja kansainväliset instituutiot ovatkin alkaneet muokata uudelleen turvallisuusrakenteitaan, jotta omat mahdolliset heikkoudet suhteessa Venäjään saataisiin korjattua. Hyvänä esimerkkinä muutoksista ovat Naton vuonna 2014 laatima uusi valmiussuunnitelma, johon kuuluvat nopean valmiuden toimintajoukot, ja uuden hybridisodankäynnin strategian hyväksyminen joulukuussa 2015. Vastatakseen Venäjän ”informaatiosodankäyntiin”, joka koetaan erityisen haasteelliseksi osaksi hybridisota-konseptia, Euroopan Unioni perusti vuonna 2014 Strategista viestintää suunnitteleva ryhmän (EastStratCom task force).
Krimin miehityksestä tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta. Nyt on aika kysyä, miten lännessä on analysoitu hybridisota-käsitettä. Monet tutkijat ja analyytikot ovat ilmaisseet huolensa siitä, että hybridisota-käsitteen kautta on selitetty turvallisuusympäristön muutosta ilman syvällisempää kriittistä tarkastelua. Strategisena käsitteenä sen käyttö on hyvin kyseenalaista. Käsitteen epämääräisyys vaikeuttaa myös vastauksien löytämistä ja lännen vastapolitiikan kehittämistä. Ajatus siitä, että Venäjän toimet Krimillä olisivat suoraan toistettavissa toisessa konfliktissa, romuttaa perinteiset strategiset perusajatukset ”jokainen sota on erilainen” ja ”ei ole yhtä tapaa sotia, joka takaisi aina sotilaallisen voiton”. Tämän lisäksi viime aikoina on keskusteltu paljon hybridisota-käsitteen vieläkin vaarallisemmasta analyyttisestä puutteesta: ajatus ”Venäjä on vahva ja länsi heikko” on juuri sitä, mitä Putinin Venäjä haluaa. Pelko ei edistä oikeanlaisia päätöksiä, kun pohditaan vastauksia Venäjän yhä aggressiivisempaan ulkopolitiikkaan.
Venäjän hybridisota Krimin miehityksen yhteydessä koettiin Euroopassa erityisen uhkaavana, koska se herätti pelon siitä, että samanlainen operaatio voisi kohdistua myös johonkin toiseen eurooppalaiseen valtioon. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Venäjä on jo aloittanut hybridisodan lännessä. Tosiasia on, ettei Venäjältä Eurooppaan kohdistuvia sotatoimia - hybridisotana joko ilman sotilaallista ulottuvuutta tai sen kanssa - voida sulkea pois. Olisi kuitenkin virhe tehdä Krimin miehityksen mallista liian pitkälle meneviä päätelmiä tulevaisuudesta. On hyvin mahdollista, että Kremlin silmissä Krimin operaatio onnistui täydellisesti ja saavutti tavoitteensa: lännessä Venäjä nähdään jälleen merkittävänä kansainvälisenä toimijana, joka on pakko huomioida. Yksi miehityksen motiiveista oli Venäjän pitkäaikainen vaatimus sille kuuluvaan suurvaltastatukseen kansainvälisen politiikan kentällä. Putinin puhe maaliskuussa 2014, heti Krimin miehityksen jälkeen, reflektoi tätä ajatusta sekä sitä, että Venäjän näkemyksen mukaan lännellä on jatkuva halu vaikuttaa maan sisäisiin asioihin. Putinin viesti lännelle puheessa oli ”Nyt, tänään on aika lopettaa tämä hysteria, lopettaa kylmän sodan retoriikka ja hyväksyä selvä fakta: Venäjä on itsenäinen ja aktiivinen toimija kansainvälisessä politiikassa”.
Putin puhe välitti myös selvän viestin siitä, että Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa oli tapahtunut käänne aggressiivisempaan. Nyt ongelmaksi onkin muodostumassa lännen Venäjä-pelko, joka voi vaikuttaa enemminkin kielteisesti kuin konfliktia liennyttävästi. Jos Venäjä kokee saavuttavansa tavoitteensa ainoastaan pelon kautta, Venäjän sotilaallinen voimankäyttö vain lisääntyy, ei vähene.
Jo aikaisemmin mainittu informaatiosota nähdään usein Venäjän vahvimpana aseena hybridisodankäynnissä. Informaatiovaikuttamiseen (sotaan) kuuluu valtion kontrolloima media, valheet ja disinformaatio sekä vahva mielipidevaikuttaminen, jolla pyritään kylvämään eripuraisuutta kohdemaassa. Informaatiovaikuttamisen luonne on johtanut tulkintoihin, joiden mukaan autoritäärisillä valtioilla olisi valtiojärjestelmästään johtuen etua informaatiosodankäynnissä. Demokratioissahan valtiolliset toimijat eivät yleensä pysty vaikuttamaan median toimintaan eikä mediaetiikka salli suoranaisia valheita. Tätä ei kuitenkaan pitäisi nähdä heikkoutena vaan vahvuutena. Valheet ja disinformaatio voivat aluksi vaikuttaa vahvoilta, mutta pitkässä juoksussa ne yleensä kääntyvät itseään vastaan.
Hybridisodankäynnistä puhuttaessa on hyvä muistaa Mark Galeottin sanoin: ”Venäjällä on loppujen lopuksi hyvin vähän keinoja saada länsi tekemään kuten se haluaa. Usein kun Venäjä saavuttaa haluamansa, se on saanut lännen olemaan tekemättä mitään. He (Venäjän valtaeliitti) haluavat tukea erimielisyyksiä, luoda turvattomuudentunnetta lännen kansalaisyhteiskunnassa. He haluavat antaa kuvan, että Venäjän haastaminen on paljon vaarallisempaa kuin se oikeasti onkaan”. Tästä näkökulmasta länsi reagoi Krimin miehitykseen johtaneeseen operaatioon juuri siten kuin Venäjä toivoi: Länsi kyseenalaistaa omat vahvuutensa ja pelkää Venäjän hybridisotakykyä. Venäjän näkemyksen mukaan tämä on osoitus kunnioituksesta Venäjää kohtaan. Venäjä on siis kansainvälisessä politiikassa ainakin osittain saavuttanut sen statuksen, jonka näkee itselleen kuuluvan. Tämä ei kuitenkaan ole suoranaisesti Venäjän hybridisodan ansiota, vaan pikemminkin seurausta lännen reaktioista siihen.
Lisätietoja hankkeesta
