Työkyvyttömyydestä aiheutuu merkittäviä työpanoksen menetyksiä sekä inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Ensimmäisiä merkkejä työkyvyn ongelmista ovat pitkittyvät ja toistuvat sairauspoissaolot. Tutkimuksemme mukaan pitkillä sairauspäivärahakausilla olleet osallistuivat harvoin kuntoutukseen. Ansiotyöhön palaaminen oli sitä harvinaisempaa, mitä pidempään sairauspäivärahaa oli saatu. Työkykyä tulee tukea tehokkaasti eri keinoin, jottei sairauspäivärahakausista alkava polku johda kokonaan pois työelämästä.
Sairauspäivärahan saaminen kertoo yli 10 arkipäivän mittaisista sairauspoissaoloista. Sairauspäivärahajärjestelmään on rakennettu sairauspoissaolon pituuteen kytkettyjä tarkistuspisteitä, joiden kohdalla selvitetään kuntoutustarvetta ja pohditaan työhön palaamiseen tähtääviä toimia. Tarkastelimme tutkimuksessamme kuntoutukseen osallistumista ja sairauspäivärahakausien jälkeistä työmarkkina-asemaa sairauspäivärahaa vähintään 60, 90, 150 tai 230 päivää saaneilla.
Tulosten mukaan pitkään sairauspäivärahalla olleet osallistuivat harvoin Kelan tai työeläkelaitosten järjestämään kuntoutukseen. Ansiotyöhön palaaminen oli sitä harvinaisempaa ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen sitä todennäköisempää, mitä pidempään sairauspäivärahaa oli saatu.
Työkyvyn heikkenemistä tulee ehkäistä varhaisessa vaiheessa, jotta suunta voidaan kääntää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen sijaan kohti työelämää. Työkyvyttömyyden pitkittymiseen voidaan puuttua muun muassa kuntoutuksen, asiakaskoordinaation ja tietopohjan nykyistä paremman hyödyntämisen keinoin. Lisäksi ansiotyön ulkopuolella olevien työkyvyn tukeen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tutkimuksemme tulokset tukevat aiempaa tietämystä siitä, millä keinoin työkyvyn heikkenemiseen olisi tartuttava.
Kuntoutukseen ohjaamista terävöitettävä
Kelan tai työeläkelaitosten järjestämään kuntoutukseen osallistui melko harva pitkillä sairauspäivärahakausilla olleista. Niistäkin, joilla ylittyi 230 sairauspäivärahapäivää, vain joka seitsemäs oli ollut kuntoutuksessa jossain vaiheessa päivärahakauden alkamisen jälkeen ja kyseiseen päivärahapäivien kertymään mennessä.
Kelalla on velvollisuus selvittää sairauspäivärahaa saaneiden kuntoutustarve viimeistään 60 sairauspäivärahapäivän ylittyessä, ja muutoinkin kuntoutustarvetta selvitetään päivärahakauden pitkittyessä. Kuntoutustarpeen harkintaa olisi hyvä entisestään terävöittää ja kuntoutukseen ohjaamista tehostaa. Asiakkaiden tilanteen selvittelyyn sekä kuntoutuksen ja muiden palveluiden järjestämiseen tarvitaan riittävästi resursseja.
Toimintaa vaikeuttaa yhtäältä kuntoutustarpeen tunnistamisen hankaluus, asiakkaalle sopivien kuntoutuspalveluiden puute ja toisaalta se, että tutkimustieto eri kuntoutuspalveluiden vaikuttavuudesta on vielä puutteellista. Aiempi tutkimustieto kuitenkin tukee jossain määrin esimerkiksi sitä, että ammatillinen kuntoutus lisää työssäoloa ja vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Pitkään sairauspäivärahaa saavia olisikin syytä nykyistä pontevammin ohjata etenkin vaikuttavaksi todettuun kuntoutukseen.
Sairauspäivärahan saajalla ei nykyjärjestelmässä kuitenkaan ole velvollisuutta osallistua hänelle ehdotettuihin kuntoutuspalveluihin. Olisikin hyvä pohtia uudelleen myös kuntoutukseen osallistumiseen liittyviä kannustimia sekä asiakkaiden motivointia työkykyä tukeviin palveluihin osallistumiseen. Tämän nosti esille myös sosiaaliturvakomitea välimietinnössään.
Työttömien ja muiden ansiotyön ulkopuolella olevien työkyvyn tukea kehitettävä
Nykyjärjestelmässä sairauspoissaolojen pitkittymisen seuranta on järjestetty suurelta osin työssäkäyviä ajatellen. Esimerkiksi sairauspäivärahan tarkistuspisteet koskevat vahvimmin henkilöitä, joilla on käytettävissään työterveyshuollon tuki. Ne, joilla ei ole työsuhdetta eikä siten työterveyshuoltoa, jäävät työkyvyn seurannassa usein katveeseen. Tutkimuksemme tulosten mukaan niillä henkilöillä, joiden sairauspäivärahakausi alkoi ansiotyön ulkopuolelta, oli pieni todennäköisyys siirtyä ansiotyöhön sairauspäivärahakauden jälkeenkään. Tähän voi osin vaikuttaa puutteellinen työkyvyn tuki niin työttömyysaikana kuin sairauspäivärahakaudenkin aikana.
Työttömien työkykyasioista vastaavat periaatteessa työvoimaviranomaiset, joiden osaaminen ja huomio kuitenkin keskittyy enemmän työpaikan löytymiseen kuin asiakkaan työkykyyn. Ansiotyön ulkopuolella olevien työkyvyn tukeen tarvitaan nykyistä selkeämmät vastuut ja toimintamallit. Käytännössä tämä tarkoittaisi ainakin työkykyosaamisen lisäämistä hyvinvointialueille. Toimintamallien rakentamisessa voitaisiin myös hyödyntää työterveyshuollon erityisosaamista työkyvyn edistämisessä ja tukemisessa. Työttömyystaustaisten henkilöiden työkykyasioiden huomioimista ja koordinoimista helpottaisi myös se, jos terveys- ja työllisyyspalvelut olisi linkitetty lähemmin toisiinsa. Terveyspalveluita hoitavat nykyään hyvinvointialueet; työllisyyspalvelut puolestaan ovat siirtymässä kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta.
Asiakasohjausta ja koordinaatiota lisättävä
Useat selvitykset ja tutkimukset ovat tuoneet esille etuus- ja palvelujärjestelmämme hajanaisuuden ja eri toimijoiden välisen koordinaation puutteen. Työkyvyn ongelmista kärsivät henkilöt saattavat olla työkykyprosessin aikana useiden etuus- ja palvelujärjestelmän toimijoiden asiakkaita luovien usein omin päin tässä monimutkaisessa järjestelmässä. Työkykyprosessin kokonaisvaltainen koordinaatio asiakastasolla tulisi saada kuntoon. Tämä voisi tarkoittaa vähintään eri tahojen yhteistyön lisäämistä mutta myös yhteisiä asiakassuunnitelmia.
Ihannetilanteessa yksilöllisiä asiakasprosesseja koordinoisi yksi vastuutaho, joka hoitaisi kokonaisvaltaisesti asiakkaan etuus- ja palvelupolkua. Työterveyshuolloilla voikin jo jossain määrin ollakin tällaista roolia työssä olevien kohdalla; sen sijaan työttömien tilanne on haavoittuvaisempi. Monialaisesta asiakasyhteistyöstä on saatu kokeiluissa hyviä kokemuksia. Kelan ja sote-keskusten yhteistyötä selvittäneen tutkimuksen mukaan tehostettu asiakasohjaus auttoi osatyökykyisiä työttömiä siirtymään tarkoituksenmukaiselle etuudelle.
Tietopohjaa ja tiedon hyödyntämismahdollisuuksia parannettava
Työkykyprosessin koordinaatioon ja asiakasohjauksen mahdollisuuksiin liittyvät keskeisesti myös kattava tietopohja ja tietojärjestelmien toimivuus. Nykyjärjestelmän yksi keskeinen ongelma on se, että asiakkaiden tiedot ovat hajallaan eri toimijoiden erilaisissa tietojärjestelmissä. Asiakkaan työkykyprosessiin liittyviä toimijoita ovat muuan muassa Kela, työeläkelaitokset, työterveyshuollot, hyvinvointialueet ja muut sote-toimijat, kuntoutuksen tuottajat, työvoimaviranomaiset sekä työnantajat, jotka kaikki ylläpitävät omia asiakastietokantojaan. Yhteisen asiakastiedon liikkumista ja hyödyntämistä olisi parannettava etuus- ja palvelujärjestelmän eri toimijoiden välillä.
Tiedon parempi liikkuminen edellyttäisi yhtäältä tietojärjestelmien yhdenmukaistamista ja yhteistyön ja koordinaation lisäämistä mutta toisaalta myös lainsäädännön uudelleentarkastelua. Yhtenäisempi ja helpommin hyödynnettävä tietopohja mahdollistaisi myös nykyistä tehokkaamman tutkimustoiminnan.
Työkykyongelmia tulee ennaltaehkäistä varhaisessa vaiheessa ja monin keinoin
Työkyvyn heikkenemiseen on puututtava ajoissa, jotta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä saadaan edelleen vähennettyä ja vähenevän työikäisen väestön potentiaalista työpanosta hyödynnettyä.
Tehokkainta on terveys- ja työkykyongelmien ennaltaehkäisy. Työikäisten terveyttä sekä toiminta- ja työkykyä voidaan tukea niin yhteiskuntapolitiikan kuin työnantajienkin keinoin. Sairauspoissaolojen alkavuutta tulee pyrkiä vähentämään esimerkiksi tukemalla terveydelle edullisia elinoloja, elintapoja ja työoloja. Työssä jatkamista voidaan tukea myös esimerkiksi osittaisia työkyvyttömyysetuuksia hyödyntämällä. Toisaalta jo alkaneiden sairauspoissaolojen pitkittymistä tulee kaikin keinoin ehkäistä, jottei polku johtaisi työuran katkeamiseen ennenaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeelle.
Tämä blogiteksti on kirjoitettu osana Sairauspäivärahakausien tarkistuspisteet: Kuntoutuksen ja työhön paluun toteutuminen -tutkimushanketta. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuntoutukseen osallistumista ja myöhempiä työmarkkinapolkuja henkilöillä, jotka ylittivät tiettyjä sairauspäivärahakertymiä eli sairauspäivärahajärjestelmän tarkistuspisteitä. Lisäksi tutkittiin, millaisia vaikutuksia oli vuoden 2012 lakimuutoksilla, joiden tarkoitus oli tehostaa kuntoutukseen ohjautumista ja työhön paluuta. Tutkimushanke toteutettiin yhteistyössä Kelan tutkimusyksikön ja Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston kanssa ajalla 03/2022–10/2023.
Teksti: Jenni Blomgren, Mikko Laaksonen, Riku Perhoniemi ja Hanna Rinne
Kuvituskuva: Kela | Sami Heiskanen
Lisätietoja:
