Hyppää sisältöön

Käyttäytymistieteellinen tutkimus tukee hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamista

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.8.2023 14.20
Tiedote

Tuoreen Vahva ja välittävä Suomi -hallitusohjelman keskiöön on nostettu tavoitteita, joiden toteuttamisen kannalta ihmisten käyttäytyminen on keskeisessä roolissa. Valtioneuvoston kanslian Käyttäytymistieteellinen toiminta (Kettu-tiimi) on yhdessä tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa analysoinut hallitusohjelman keskeisiä teemoja, joiden toteuttamisessa käyttäytymisellä on tärkeä rooli. Näitä teemoja ovat ylivelkaantuminen ja talousosaaminen, työelämä, ilmastopolitiikka, liikunnan edistäminen ja kyberturvallisuus.

Kotitalouksien velkaantumisen hallintaan ja kansalaisten talousosaamiseen liittyvä käyttäytymistaloustieteellinen tutkimus on varsin kattavaa ja korkealaatuista. Se luokin hyvän pohjan talousosaamisen kehittämiselle. Tutkimustiedon pohjalta tunnistetaan, että koulutuksilla voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia ihmisten talousosaamisessa ja -käyttäytymisessä, kuten vaikuttaa ihmisten säästämiskäyttäytymiseen.

Myös työelämän haasteisiin vastaamisessa käyttäytymistiedon soveltamisella on saavutettu useissa maissa positiivisia tuloksia. Käyttäytymisen motivaatiotekijät tunnistavalla viestinnällä voidaan kannustaa palveluiden ja etuuksien tehokkaampaan käyttöön. Tämä on mahdollista esimerkiksi viestimällä perhevapaiden käytöstä tavalla, joka vastaa sitä harkitsevien pohdintoja. Myös tasa-arvoisen rekrytoinnin kehittämisessä käyttäytymistietoa on mahdollista hyödyntää merkittävästi; jo pienillä viestinnällisillä seikoilla voidaan vaikuttaa työnhakijoiden hakukäyttäytymiseen ja hakijamääriin.

Käyttäytymisen mahdollistajia ja esteitä keskeistä ymmärtää

Hallituksen ilmastopolitiikka pohjaa merkittävästi aiempaa enemmän mahdollisiin tulevaisuuden teknologisiin innovaatioihin sekä vapaaehtoisiin toimiin hiilidioksidipäästöjen hallinnassa. Merkittävä osa esitetyistä toimenpiteistä pohjautuukin yksilöiden käyttäytymiseen. Erityisesti vapaaehtoisuuteen perustuvien toimien osalta on keskeistä ymmärtää ilmastoystävällisen käyttäytymisen mahdollistajia ja esteitä.

Myös liikunnan edistämistoimet saavuttavat ihmiset paremmin, kun ne on suunniteltu ihmislähtöistä lähestymistapaa käyttäen: osallistaen sidosryhmiä, muovaten toimia sidosryhmien palautteen perusteella ja räätälöiden niitä paikallisiin olosuhteisiin. Vaikuttavuuden kannalta olennaisinta olisi luoda ratkaisuja, joiden avulla liikkuva elämäntapa tehdään yksilöille helpoksi vaihtoehdoksi, joka tarjoaa samalla onnistumisen kokemuksia.

Valtioneuvoston kanslian Kettu-tiimin ja tutkijoiden laatimassa muistiossa on analysoitu hallitusohjelman keskeisiä teemoja, joiden tavoitteenasettelussa ja toteuttamisessa käyttäytymisellä on tärkeä rooli.

Käyttäytymistieteellinen tiimi julkaisee säännöllisesti tutkimuskatsausta, johon on koostettu uusimpia tutkimustuloksia maailmalta ja Suomesta valmistelijoiden ja päätöksentekijöiden käyttöön.

Valtioneuvoston kanslian Käyttäytymistieteellinen ennakointi ja tieto tulevaisuuden hallinnossa -työryhmän (Kettu) tavoitteena on edistää ja tukea ihmislähtöistä, käyttäytymisen ja päätöksenteon erityispiirteet huomioivaa, tietoon perustuvaa politiikkaa ja hallintoa. 

Lisätietoja: 
projektipäällikkö, erityisasiantuntija Maarit Lassander, p. 0295 160 037, [email protected], valtioneuvoston kanslia
erityisasiantuntija Emmi Korkalainen, p. 0295 160 634, [email protected], valtioneuvoston kanslia 
erityisasiantuntija Jarna Virtanen, p. 0295 161 129, [email protected], valtioneuvoston kanslia