Hyppää sisältöön

Tutkimus- ja innovaationeuvosto linjasi T&K-rahoituksen monivuotisesta suunnitelmasta kehysriihtä varten

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 27.3.2024 13.47
Tiedote

Tutkimus- ja innovaationeuvosto on linjannut tutkimus- ja kehittämisrahoituksen monivuotisesta suunnitelmasta käytettäväksi hallituksen neuvotteluun julkisen talouden suunnitelmasta.

Neuvosto käsitteli tutkimus- ja kehittämisrahoituksen monivuotista suunnitelmaa ja linjasi siitä. Neuvosto painotti, että tulevina vuosina tehtävillä T&K-rahoituksen lisäyksillä talouskasvu vauhdittuu, kun yritysten ja tutkimustoimijoiden T&K-toiminta lisääntyy voimakkaasti. Rahoituspanostukset tuottavat laaja-alaisesti uutta tietoa ja korkeaa osaamista sekä innovaatioita, ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin.

TKI-toimijat ovat toivoneet pitkäjänteisyyttä tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitukseen. Monivuotisella suunnitelmalla luodaan pitkän aikajänteen näkymää ja ennakoitavuutta julkiseen T&K-rahoitukseen. Neuvosto korosti T&K-rahoituksen merkitystä talouskasvulle, tarvetta lisätä ja tiivistää eri T&K-toimijoiden yhteistyötä sekä tutkimus- ja teknologiainfrastruktuurien laaja-alaista merkitystä investoinneille ja osaajien houkuttelulle. Erityisen tärkeää on, että julkiset T&K-panostukset kannustavat yrityksiä lisäämään omia tutkimus- ja kehittämisinvestointejaan, jotka vahvistavat niiden liiketoimintoja ja kilpailukykyä. 

Hallitus laatii vaalikauden aikana kahdeksanvuotisen suunnitelman T&K-rahoituksesta ja muista TKI-politiikkaan liittyvistä näkökohdista. Suunnitelmassa esitetään tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen päälinjaukset, ja sitä valmistelee opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä. Tutkimus- ja innovaationeuvosto johtaa suunnitelman valmistelua. Suunnitelman valmistelu jatkuu kehysriihen jälkeen. Kansallisia strategisia T&K-valintoja tarkastellaan jatkuvassa prosessissa, jossa tulee huomioida erityisesti toimintaympäristön muutokset, toimijoiden sitoutuminen valintoihin ja vahva tietopohja.

Tutkimus- ja innovaationeuvosto on valtioneuvoston jäsenistä sekä ulkopuolisista asiantuntijajäsenistä koostuva neuvoa-antava valtionhallinnon toimielin, joka toimii hyvinvointia, sivistystä sekä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kasvua ja kilpailukykyä tukevan tutkimus- ja innovaatiopolitiikan kehittämistä varten.

Lisätietoja: Tutkimus- ja innovaationeuvoston pääsihteeri Johanna Moisio, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 625. Sähköpostiosoite muotoa [email protected].

Tutkimus- ja innovaationeuvosto