Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi osaaminen .

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi osaaminen .
  • Nuorten ääni kuuluviin kestävyysmurroksessa - osaamisen lisäksi tarvitaan mahdollisuuksia vaikuttaa

    Iikka Oinonen Katriina Alhola Terhi Arola
    | 18.9.2023 | 9.04

    Nuorten kiinnostus ja huoli ympäristökysymyksistä on noussut. Nuorisobarometrin mukaan jopa 76 prosenttia nuorista on sitä mieltä, että kulutusta tulisi vähentää. Nuorten mahdollisuudet vaikuttaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan ovat kuitenkin rajallisia.

  • Ulkomaiset investoinnit kriittiseen aineettomaan omaisuuteen Suomessa eivät vaikuta ongelmalta – ainakaan tällä erää

    Pasi-Heikki Vaaranmaa
    | 5.9.2023 | 12.58

    Investoinnit ovat tarpeellinen talouskasvun ja hyvinvoinnin ajuri. Lähestulkoon kaikki valtiot pyrkivät houkuttelemaan sijoituksia myös ulkomailta. Erityisesti pääomaköyhissä maissa – ja Suomeakin on toisinaan tällaiseksi kutsuttu – ulkomaiset investoinnit ovat monille yrityksille elinehto. Viime vuosina valtiot ovat kuitenkin enenevässä määrin alkaneet kiinnittää huomiota niihin mahdollisiin turvallisuusriskeihin, joita ulkomaisista sijoituksista kriittiseen infrastruktuuriin tai strategisina pidettyihin teknologioihin voi seurata.

  • Tulevaisuuden kasvuekosysteemit muodostuvat monialaisesta osaamisesta

    Katri Valkokari Olli Kuusisto Tiina Valjakka
    | 23.4.2018 | 9.40

    Arvonluonti, liiketoiminta ja yksilöiden toimeentulo pohjautuvat yhä enemmän ihmisten väliseen toimintaan ja vuorovaikutukseen. Siksi aineeton osaaminen, monialaiset osaamisyhdistelmät ja kyky kyseenalaistaa sekä lähestyä ilmiöitä uudesta näkökulmasta ovat tulevaisuudessa menestystekijöitä, joiden merkitys tunnistetaan jo nykyisessäkin dynaamisessa toimintaympäristössä.

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi osaaminen .

Tieto käyttöön X-palvelussa