Monet Suomen vesihuoltolaitokset ovat uudessa tilanteessa. Kunnallisia vesi- ja viemäriverkostoja on rakennettu kattavasti viime vuosikymmeninä, ja ne palvelevat tänä päivänä valtaosaa väestöstämme. Nyt mittavia osia näistä vesihuoltoverkostoista on ensimmäistä kertaa tulossa saneerausikään. Ollaan murrosvaiheessa, jossa jatkuvasta saneerauksesta on tulossa tavanomainen tilanne kaikilla laitoksilla.
Saneeraukset tarkoittavat aina merkittäviä investointeja. Niiden optimaalinen toteuttaminen on vesihuoltolaitoksille tärkeää sekä talouden että riskienhallinnan kannalta. Saneerauksilla pyritään viime kädessä riskien pienentämiseen, kuten putkirikkojen tai viemärisortumien ennaltaehkäisyyn. Verkostojen saneeraaminen on kuitenkin vaikeampaa kuin uuden rakentaminen, koska saneerauksissa ajoitus on ratkaiseva tekijä. Jotta tiedetään, milloin uusiminen on tarpeen, on verkoston kunnosta oltava selvillä.
Koska vesihuoltoverkostot ovat maan alla piilossa, niiden kunnon ja toimintakyvyn arvioiminen ei ole yhtä suoraviivaista kuin vaikkapa teiden tai siltojen tapauksessa. Tämä tuo haasteensa saneerausten ajoitukseen. Verkostoja löytyy lisäksi varsin harvaankin asutuilta alueilta, ja pienilläkin paikkakunnilla voi olla satoja kilometrejä verkostoja. Kokonaisuus on liian suuri hallittavaksi ilman kunnollista tietoa verkostojen tilasta.
Onneksi verkostoa koskevien tietojen pohjalta on mahdollista tehdä päätelmiä verkoston kunnosta, vaikka itse putket ovat suurelta osin näkymättömissä. Esimerkiksi materiaalien, asennusvuosien ja erilaisten kuntotietojen pohjalta voidaan arvioida putkiryhmien elinkaarta. Elinkaarimallien rakentaminen on väestötieteessä kehitetty menetelmä, jossa eri ihmisryhmien elinkaarta ennustetaan elinikään vaikuttavien tekijöiden perusteella. Vesijohto- ja viemäriputkien elinkaarta voidaan arvioida vastaavasti. Tällöin putkiryhmien elinkaariennusteet voivat perustua esimerkiksi materiaaliin ja asennusajanjaksoon.
Jo kolmen prosentin edustava otos viemärikuvaustuloksia mahdollistaa eri viemäriputkiryhmien tulevan elinkaaren keskimääräisen kehityksen ennustamisen. Vedenjakeluverkon putkiryhmille puolestaan voidaan ennustaa putkirikkojen määrän kehittymistä tulevaisuudessa tai putkiryhmän odotettavissa olevaa käyttöikää. Luotettavien arvioiden saamiseksi on olennaista arvioida myös jo aiemmin saneerattujen putkien määrät.
Elinkaarimallit ovat laajasti käytössä esimerkiksi norjalaisilla vesihuoltolaitoksilla, missä suurimmat laitokset hyödyntävät niitä koko toimintaa koskevissa suunnitelmissaan. Elinkaarimallien avulla pystytään arvioimaan, miten investointitarve jakautuu eri ajanjaksoille. Tähän ei päästä, jos kaikille putkille käytetään tiettyä teknistä oletusikää, kuten 60:ta vuotta. Yhdistämällä verkoston perustietoja ja kuntotietoja voidaan muun muassa päätellä, mitä vedenjakeluverkon putkia täytyy saneerata kymmenen vuoden sisällä ja kuinka paljon uusimista kaipaavia viemäreitä on verkossa.
Kunnon mallinnus ei rajoitu vain putkiryhmiin. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on pystytty ennustamaan luotettavasti jopa yksittäisen viemäriputken kuntoa. Lähtötietoina ovat olleet putkien perustiedot, kuten koordinaatit, materiaali, asennusvuosi ja halkaisija, jotka on yhdistetty putken viemärikuvaustulokseen.
Jotta päätelmiä verkoston kunnosta voidaan tehdä, verkostotietojen täytyy olla paikkatietomuodossa ja häiriötietojen näihin kytkettyinä. Tämä edellyttää panostusta tietojen keräämiseen ja täydentämiseen. Tietojen hyödyntäminen kuitenkin kannattaa sekä vesilaitoksen että asiakkaan näkökulmasta. Saneerausten optimaalisella kohdentamisella vähennetään vesimaksujen korotuspaineita ja verkostohäiriöiden, esimerkiksi vesikatkosten mahdollisuutta.
Teksti: Tuija Laakso, Aalto-yliopisto
