Kansainväliseen liiketoimintaan liittyvä ulkomaisen virkamiehen lahjonta on tullut Suomessa käräjä- ja hovioikeuksien arvioitavaksi viidessä tapauksessa. Kaikissa tapauksissa oli väitetyn lahjuksen antajan ja vastaanottajan lisäksi mukana jonkinlainen välittävä taho – esimerkiksi konsulttitoimisto. Ulkomaisia, väitetysti lahjuksia vastaanottaneita tai välittäneitä tahoja ei kuitenkaan näissä Suomessa käsitellyissä tapauksissa syytetty, vaan syytteissä oli kyse vain lahjuksen antamisesta epäiltyjen henkilöiden vastuusta. Keskeistä on, että kaikissa näissä tapauksissa lahjusrikossyytteet hylättiin viimeistään hovioikeudessa.
Virkamiesten lahjontaa koskevien säännösten soveltamisen suurimmat haasteet liittyvät kansainvälisissä tapauksissa ulkomaisen virkamiehen käsitteen tulkintaan, teon täyttymiskynnykseen välittäjää käyttäen tehdyissä teoissa ja lahjusrikossäännösten ”toiminnasta palvelussuhteessa” -kriteerin tulkintaan. Säännösten muotoilu ja vakiintunut tulkinta eivät kaikilta osin vastaa kansainvälisiä velvoitteita. Haasteisiin vastaamista hankaloittaa se, ettei virkamiehen lahjontaa koskeville säännöksille useinkaan ole tehokkaasti sovellettavissa olevaa vaihtoehtoa: lahjusrikosten yritystä tai vaikutusvallan kauppaamista ei ole erikseen kriminalisoitu ja yksityisen sektorin lahjontaa koskevat säännökset ovat nekin osoittautuneet vaikeasti sovellettaviksi.
Haasteita liittyy myös näytön arviointiin lahjusrikostapauksissa. Selvää on, että todistustaakka on syyttäjällä myös näissä rikoksissa eikä näyttötaakkaa voida asettaa alemmaksi sillä perusteella, että kyse on vaikeasti toteennäytettävistä rikoksista. Lahjusrikostapauksissa näyttö muodostuu usein pääosin aihetodisteista. Tuomioistunlaitoksen ulkopuolelta tuomioistuinten vapaaseen näytön arviointiin pohjautuvaa näytönharkintaa ei voi yksityiskohtaisesti ohjeistaa. Korkein oikeus on kuitenkin esimerkiksi huumausainerikoksia koskevilla ennakkoratkaisuillaan linjannut aihetodisteiden arviointia tavalla, joka on merkityksellistä myös arvioitaessa näyttöä lahjusrikostapauksissa.
Sen lisäksi, että rikoksen tehnyt henkilö tuomitaan rikoksesta, voi lahjontateosta joutua vastuuseen myös yritys, jonka puolesta lahjusrikos on tehty. Tässä on kyse oikeushenkilön rangaistusvastuusta, jonka nojalla yritykselle voidaan edellytysten täyttyessä määrätä yhteisösakko. Käytännössä yhteisösakkoja määrätään Suomessa kuitenkin harvoin muissa kuin työturvallisuusrikoksia tai ympäristörikoksia koskevissa tapauksissa.
Kansainväliseen liiketoimintaan liittyvät lahjusrikokset tehdään usein yritysten liiketoiminnan yhteydessä ja yrityksen puolesta tai hyväksi. Oikeushenkilön rangaistusvastuulle olisi siksi syytä antaa enemmän painoa oikeusprosessissa niin esitutkinnassa, syyteharkinnassa kuin tuomioistuinkäsittelyssäkin. Vertailevan tarkastelun perusteella näyttää myös siltä, että tehokkaimmin oikeushenkilön rangaistusvastuun toteuttaminen onnistuu silloin, jos se on toteuttavissa täysimittaista oikeudenkäyntiä kevyemmässä menettelyssä. Myös mahdollisuuksia määrätä oikeushenkilölle menettämisseuraamuksia tulisi selkiyttää ja tehostaa.
OECD on Suomea koskevissa maaraporteissaan kiinnittänyt huomiota tuomarien koulutukseen ja erikoistumiseen keinona tehostaa puuttumista kansainväliseen liiketoimintaan liittyvään ulkomaisten virkamiesten lahjontaan. Koulutustarjontaa ja siitä tiedottamista onkin tarpeen lisätä ja kehittää. Keskeistä on koulutuksen saavutettavuus ja oikea-aikaisuus silloinkin, kun tarkasteltavana on kansainväliseen liiketoimintaan liittyvän lahjonnan kaltainen rikollisuuden muoto, jota koskevia tapauksia etenee oikeusprosessiin harvoin. Siksi on tärkeää, että saatavilla on myös jatkuvasti saatavilla olevia ajantasaisia tukimateriaaleja. Perusteita näyttäisi olevan myös tuomarien jonkinasteiselle erikoistumiselle.
Tutkimuksen perusteella näyttäisi kuitenkin selvältä, ettei lahjusrikoslainsäädännön soveltamisongelmissa ole ainakaan pääosin kyse sellaisista oikeudelliseen osaamiseen ja säännösten oikeaan tulkintaan ja soveltamiseen liittyvistä puutteista tai virheistä, jotka olisivat yksinkertaisesti koulutusta ja kirjallisia ohjeistuksia kehittämällä korjattavissa. Kyse on laajasta ja monimutkaisesta sääntelykokonaisuudesta, joka on monilta osin tulkinnanvarainen ja johon liittyvät vakiintuneet tulkinnat eivät kaikilta osin vastaa kansainvälisiä velvoitteita. Siksi myös tilanteen korjaamiseksi tarvitaan moninaisia toimenpiteitä – lainmuutoksia, koulutuksen ja tukimateriaalin kehittämistä sekä lain tulkintaa ja näytön arviointia ohjaavaa oikeuskäytäntöä.
Osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutetun hankkeen loppuraportti "Lahjonta kansainvälisessä liiketoiminnassa – sääntelyn, soveltamiskäytännön ja koulutuksen nykytila ja muutostarpeet" julkaistaan tiistaina 8. helmikuuta ja hankkeen tuloksia esittelevä webinaari järjestetään Teamsissa julkaisupäivänä klo 13.00–16.00.
Webinaarin ohjelma ja linkki Teams-tapaamiseen: https://www.ulapland.fi/events/Webinaari-Lahjonta-kansainvalisessa-liiketoiminnassa/38077/7c4b8ea3-4376-499a-969d-7ccc4a81da00
Teksti: professori Minna Kimpimäki, Lapin yliopisto
Pääkuva: Deutsche Bundesbank, (CC BY-NC-ND 2.0)
