Tänään, 25.marraskuuta on YK:n kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Päivää on vietetty jo vuodesta 1999 alkaen ja se aloittaa myös sukupuolittunutta väkivaltaa vastustavat oranssit päivät, jotka jatkuvat 10. joulukuuta eli ihmisoikeuksien päivään asti. Ensi viikolla 30. marraskuuta julkaistava valtioneuvoston tilaama tutkimus tarjoaa uutta tietoa suomalaisista seksuaaliväkivaltaa kokeneista.
Suomessa vakavaa seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden eli raiskauksen uhriksi joutuneiden akuutit tutkimukset ja tukipalvelut on jo osin keskitetty ja ollaan jatkossa keskittämässä Seri-tukikeskuksiin. Olemme tutkineet sekä rekisteri- että kyselytutkimuksen keinoin HUSin Seri-tukikeskuksen asiakkaiden taustoja, rikosilmoituksen tekemiseen liittyviä seikkoja, rikosprosessien etenemistä ja kokemuksia Seri-tukikeskuksen tarjoamasta tuesta.
Suomalaisilla seksuaaliväkivallan uhreilla on tutkimuksemme mukaan taustallaan useita haavoittuvuutta lisääviä tekijöitä, kuten aiempia väkivallan kokemuksia ja haitallista päihteiden käyttöä sekä erilaisia mielenterveyden ongelmia. Nämä samat taustatekijät heikentävät väkivallan uhrien resilienssiä eli kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Toisaalta seksuaaliväkivallan uhriksi voi joutua, vaikka näitä haavoittuvuustekijöitä ei olisikaan.
Seri-tukikeskusten tarjoama alkuvaiheen tuki huomioi raiskauksen uhrin yksilöllisen tilanteen ja pystyy vakauttamaan uhrin oloa kokonaisvaltaisesti hänen sen hetkisen tuen tarpeensa mukaan.
Raiskauksen uhri tarvitsee monialaista ja helposti lähestyttävää tukea
Kyselytutkimukseemme vastanneet raiskauksen uhrit olivat erittäin tyytyväisiä Seri-tukikeskuksesta saamiinsa ensivaiheen palveluihin. Oleellista heille oli kohdata heti väkivaltatapahtuman jälkeen empaattisesti läsnä oleva, asiantunteva ammattilainen, joka pystyi luomaan heille turvallisuuden tunteen. Ensivaiheen jälkeen HUSin Seri-tukikeskuksessa on raiskauksen uhreille tarjolla psykologin ja sosiaalityöntekijän antamaa psykososiaalista tukea. Nämä tukipalvelut auttoivat kyselyyn vastaajia mm. ymmärtämään omia reaktioitaan traumaattisen tapahtuman jälkeen ja vähentämään lähes aina seksuaaliväkivallan uhrille tulevia itsesyytöksen tunteita. Kuitenkin jatkohoitoon pääsyä, tuen kestoa ja lähellä sijaitsevia tukipalveluja olisi kaivattu lisää.
Mikäli raiskauksesta toipuminen pitkittyy ja tukikeskuksessa todetaan tarve erikoistuneelle tai pidempiaikaiselle psykiatriselle hoidolle, putoaa sekä uhri että häntä auttava ammattilainen pirstaleiseen ja sekavaan diagnoosikeskeiseen hoitotahojen vuokaavioon. Tämän vuokaavion laatikoiden eli eri hoitotahojen seinät ovat paksut ja vaikeasti läpäistävät. Laatikoiden väliset nuolet ovat liian lyhyitä, katkonaisia, mutkikkaita tai osoittavat väärään suuntaan. Nuolet eivät myöskään tahdo kuljettaa uhria oikeaan laatikkoon, kun apua tarvittaisiin samanaikaisesti useampaan raiskaustapahtuman aiheuttamaan tai pahentamaan eri ongelmaan.
Tukipalveluiden kynnyksen pitäminen matalana olisi tärkeää psyykkiseen traumaan liittyvän erittäin yleisen välttelyoireen vuoksi. Tukea täytyisi olla saatavilla juuri silloin, kun uhri kykenee sitä ottamaan vastaan. Tämä aikaikkuna voi olla hyvinkin kapea häpeän ja syyllisyyden tunteiden välissä.
Rikosprosessin raskaus pelottaa
Asian välttely eli toive tapahtuman unohtamisesta oli myös valtaosalla kyselyyn vastanneista syynä olla ilmoittamatta poliisille seksuaaliväkivaltatapahtumasta. Yhtä yleinen ilmoittamattomuuden syy oli pelko esitutkinnan ja oikeusprosessin raskaudesta. Tutkimuksemme mukaan tämä pelko ei ole ollenkaan turha, sillä viive rikosilmoituksen tekemisestä käräjäoikeuden päätökseen oli Seri-tukikeskuksen asiakkaiden tapauksissa kuukausista useisiin vuosiin. Lisäksi suurimmasta osasta käräjäoikeuden tuomioista oli valitettu. Lopullista oikeuden päätöstä seksuaaliväkivallan uhri joutuu siis odottamaan kohtuuttoman pitkään. Moni Seri-tukikeskuksen asiakkaista olisikin kaivannut lisää oikeudellista neuvontaa.
Kokonaisvaltaista ja joustavaa ajattelua tukipalveluihin
Parempi ymmärrys psyykkiseen traumaan liittyvistä oireista koko seksuaaliväkivaltaa kohdanneita auttavassa sosiaali- ja terveydenhuollon, poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten palveluverkostossa helpottaisi näiden kaikkien ammattilaisten omaa työtä. Kokonaisvaltaisempi ja seksuaaliväkivallan uhrin yksilöllisiin, senhetkisiin tarpeisiin perustuva joustava ajattelutapa tukipalveluissa auttaisi myös uhria toipumisen polulla. Ammattilaiset tarvitsevat ehdottomasti lisää koulutusta aiheesta jokaisessa palveluverkoston vuokaavion laatikossa.
Seksuaaliväkivaltaa kokeneet tarvitsevat sekä meitä ammattilaisia että läheisiään rinnalla kulkijoiksi matkallaan merkitykselliseen ja väkivallattomaan elämäntilanteeseen. Erään kyselyyn vastanneen sanoin ”Det viktigaste var att känna att man blev bemött som en människa.” (”Tärkeintä oli tuntea tulleensa kohdatuksi ihmisenä.”)
