Blogi: Tieto käyttöön!

Sotea tai ei – toimintamallien yhdenvertaisuudelle on tarvetta

Iiro Jussila Julkaisupäivä 24.4.2019 10.39 Blogit

Sipilän hallituksen kärkihanke sosiaali- ja terveysuudistus ei edennyt maaliin ja johti lopulta hallituksen eroon. Samalla syntyi epävarmuutta siitä, millainen on sote-uudistuksen selvitystarpeita palvelevien tutkimushankkeiden vaikuttavuus.

Julkaisimme oman loppuraporttimme osuustoiminnasta ja järjestötoiminnasta sote-palveluissa vain hieman ennen soten kaatumista (OTSO-hanke). Monet sen suosituksista sovitettiin toimintaympäristöön, jossa sote-uudistus etenee, valinnanvapaus toteutuu ja maakunnilla on sote-palveluissa keskeinen ohjaava rooli. Tästä huolimatta monet suositukset ovat sellaisenaan käyttökelpoisia ja joidenkin hyöty riippuu siitä, millaisen suunnan sote-uudistuksen valmistelu ottaa uuden hallituksen komennossa.

Esittelen tässä blogissa sellaisia suosituksiamme, joiden soisi toteutuvan soten tulevasta muodosta riippumatta.

Siitä tuskin lienee erimielisyyttä, että uudistus tarvitaan. Kansalaisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiselle sekä aiempaa yhdenvertaisemmalle pääsylle sote-palveluihin on edelleen tarvetta. Uudistuksen ajurit, kuten väestön ikääntyminen, julkisen sektorin velkaantuminen, teknologinen kehitys (alustat ja IT) ja käyttäjälähtöisten toimintamallien leviäminen vaikuttavat toimintaympäristössä edelleen. Uuden hallituksen ratkaistavaksi jää, kuinka palveluiden käyttäjälähtöisyyttä vahvistetaan, laatua ja vaikuttavuutta parannetaan ja kustannustehokkuutta lisätään.

Kaatuneen sote-uudistuksen ytimessä oli ajatus, että sen tavoitteita palvelee parhaiten kansalaisten valinnanvapauden lisääntyminen yhdistettynä sitä tukevaan palvelutuotannon monipuolistumiseen. Tuotannon monipuolistuminen tarkoittaisi käytännössä yksityisen ja kolmannen sektorin vahvistuvaa roolia julkisen palvelutuotannon rinnalla. Toisin termein voitaisiin puhua institutionaalisen monimuotoisuuden lisääntymisestä organisaatioiden koon ja oikeudellisen muodon suhteen. Ajatus monimuotoisuuden hyödyistä ei ole uusi, mutta toteutus jää usein puolitiehen.

Seuraavassa esittelen, miten järjestö- ja osuuskuntamallit vertautuvat toisiinsa, mihin niitä käytetään ja miten niiden yhdenvertaisuutta osakeyhtiöiden kanssa voitaisiin parantaa.

Osuustoiminnan ja järjestötoiminnan eroja ja yhteyksiä

OTSO-hankkeessa luotiin katsaus osuustoiminnan ja järjestötoiminnan yleisiin periaatteisiin. Toimintaperiaatteilla on paljon yhteistä, eikä olekaan yllättävää, että niin osuustoiminta kuin järjestötoiminta luetaan usein yhteisötalouden piiriin kuuluviksi. Toisaalta mallien välillä on suuriakin eroja. Alla vertailua tehdään erityisesti osuuskunta- ja yhdistysmuodon välillä.

Osuuskunta on markkinoilla toimiva taloudellinen organisaatio. Osuustoiminnan ensisijainen tarkoitus on omistajalähtöinen: osuuskuntien tehtävänä on parantaa jäsentensä taloudellista asemaa. Osakeyhtiöstä poiketen osuuskunnan omistajayhteisö ei koostu sijoittajista, vaan luonnollisista- tai oikeushenkilöistä, joilla on asiointisuhde osuuskuntaan. Osuuskunnassa yksittäisellä jäsenellä ei ole oikeutta osuuskunnan varallisuuteen, joka on syntynyt ylijäämää pidättämällä. Jos jäsen eroaa, hänelle palautetaan yleensä vain se maksu, jonka hän on suorittanut jäseneksi liittyessään.

Perusajatuksena on, että jäsenet hyötyvät osuustoiminnasta nimenomaan asiointisuhteensa kautta esimerkiksi kuluttajina tai raaka-aineen toimittajina. Osuustoiminnan vaikuttavuus ja tehokkuus kytkeytyvät tyypillisesti toiminnan volyymiin. Sen vuoksi osuustoiminnan periaatteisiin kuuluu omistajayhteisön jäsenten palkitseminen siinä suhteessa, kuinka paljon nämä asioivat osuuskuntansa kanssa. Osuuskuntaa käytetään myös henkilöstöomistajuuden muotona ja tällöin omistajan hyöty muodostuu verraten hyvistä työehdoista ja työperusteisista lisääntyvistä ansioista.

Yhdistys on yhteisöissä toimiva ei-taloudellinen organisaatio. Sen toiminnan ensisijainen tarkoitus on sidosryhmälähtöinen. Yhdistystä tai sen varallisuutta ei itse asiassa omista mikään yhteisö, saati yksilö.

Perusajatuksena on, että yhdistyksen toimintaan osallistuvat luonnolliset ja juridiset henkilöt uhraavat aikaansa ja voimavarojaan edistääkseen yleistä hyvää. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi jonkin erityisryhmän tai laajemman väestönosan fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen hyvinvoinnin tukemista taikka yhteiskunnan tietyn toimintasektorin tiedollisen kehittymisen edistämistä. Toiminnan rahoitus kootaan suoraan tiettyyn toimintaan kohdistuvana rahoituksena tai varainhankinnan, kuten jäsenmaksujen ja lahjoitusten kautta. Myös erilaiset avustukset ovat mahdollisia.

Käytännössä osuustoiminnan ja järjestötoiminnan erot eivät välttämättä ole näin selviä. Osuustoiminnalla voi olla merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia esimerkiksi markkinoiden puutteiden korjaajana ja niiden toiminnan edistäjänä. Toisaalta osuustoiminta voi synnyttää tärkeää sosiaalista pääomaa ja vahvistaa yhteisöjen osaamista. Järjestötoimintaan osallistuminen voi puolestaan tarjota jäsenistölle merkittäviä yksityisiä palkkioita, vaikka näiden arvoa ei suoraan mitatakaan rahassa.

Niin osuustoiminnan kuin järjestötoiminnan suhde toimintaympäristöön on tasapainoista kehitystä edistävä. Kumpaankin malliin liittyy ajatus siitä, että kyetäkseen olemaan myönteisen kehityksen ajuri, on osaamisen oltava edellä käyvää. Osuuskuntien jäsenten asema markkinoilla paranee vain sillä, että osuuskunnat kykenevät valitsemaan jäsenilleen asioinnin kannalta eniten arvoa luovat alat ja tuottamaan näillä edellä käyviä ja kilpailijoita kirittäviä innovaatioita. Vastaavasti järjestöt palvelevat yleistä hyvää parhaiten siten, että ne kykenevät valitsemaan ne toiminnan kentät, joilla yleishyödylliselle toiminnalle on eniten tarvetta. Ja kykenevät kehittämään kekseliäitä ratkaisuja kentällä ilmenevien ongelmien hoitoon ja ehkäisyyn.

Osuustoiminnalle ja järjestötoiminnalle yhteistä on myös hallinnon demokraattinen perusta. Osuuskuntien ja yhdistysten kokouksissa käytetään ääntä jäsen ja ääni -periaatteella. Demokraattisten prosessien katsotaan tukevan yhteisöllisyyttä, jota osuuskuntien ja yhdistysten toiminta edellyttää. Toisaalta demokratian käsite laajenee osuustoiminnassa ja järjestötoiminnassa hallinnon ulkopuolelle organisaatioiden varsinaiseen toimintaan. Siellä se kytkeytyy osallisuuden vahvistamiseen ja vaikutusmahdollisuuksien tukemiseen. Tämä palvelee jäsenistön sitoutumista ja voimavarojen kanavoitumista.

Osuustoiminta ja järjestötoiminta laajempaan käyttöön yhdenvertaisen politiikan kautta

Osuustoimintaa esiintyy markkinatalousmaissa liki kaikilla talouden sektoreilla. Myös keskinäiset vakuutusyhtiöt luetaan osuustoimintaan. Suomessa osuustoiminnalla on vahva rooli esimerkiksi maa- ja elintarvikesektorilla, metsäsektorilla, finanssialalla ja vähittäiskaupassa. Yleishyödyllistä toimintaa esiintyy niin ikään ympäri maailman monissa eri muodoissaan. Suomessa järjestötoiminta on vahvaa juuri sote-alalla. Järjestöt ovat osittain tulleet mukaan markkinoille ja palveluita on yhtiöitetty. Hybridiratkaisuja löytyy myös osuustoiminnan parista, sillä osuuskunnat ovat perustaneet osakeyhtiöitä niin yksityisessä kuin julkisessa muodossa.

OTSO-hankkeen mukaan osuustoimintaa ja järjestötoimintaa vaivaa yleisesti yhteiskunnan tuen puute. Ne voisivat edistää taloutta ja hyvinvointia nykyistä monipuolisemmin ja voimallisemmin, jos niiden saama tuki olisi parempaa. Osuustoimintaa ja järjestötoimintaa ei pidä asettaa muita malleja edullisempaan asemaan. Sen sijaan toivotaan oikeudellisten muotojen yhdenvertaisuutta, joka ei nykyisellään toteudu.

Esimerkiksi elinkeinopolitiikassa tulisi varmistaa, että osuuskunta- ja järjestömuotoisille toimijoille on olemassa samat rahoitusmahdollisuudet sekä tuki ja neuvonta kuin osakeyhtiöille. Tiede- ja koulutuspolitiikassa tulisi varmistaa, että osuustoiminnalla ja järjestötoiminnalla on niin tutkimuksessa kuin opetuksessa yhdenvertainen asema suhteessa osakeyhtiöön. Erityisen tärkeää tämä on liiketaloudellista tutkimusta ja opetusta tarjoavissa yksiköissä. Ensimmäisessä vaiheessa epäsuhtaa voitaisiin oikaista yhteisötalouden kehittämisohjelmalla, jossa huomioidaan järjestötoiminnan, osuustoiminnan, yhteiskunnallisen yritystoiminnan ja sosiaalisen yrittäjyyden erityispiirteet.  

Niin tieteellistä tutkimusta kuin yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevaa selvitystoimintaa edistäisi yhteisötalouden tietopohjan vahvistaminen. OTSO-hankkeessa nousi esiin se, että osuustoiminnan ja järjestötoiminnan osalta tietopohja on heikko. Osin kyse on tilastoinnin puutteista yleensä, mutta myös siitä, ettei tilastoinnissa huomioida osuustoiminnan ja järjestötoiminnan tunnuspiirteitä. Nämä tulisi ottaa huomioon, kun tilastointia ja tiedolla johtamista kehitetään yleisesti ja mahdollisesti myös sote-uudistukseen liittyen.

Teksti: toimitusjohtaja Iiro Jussila, Pellervon taloustutkimus PTT
Kuvituskuva: ZeroOne, flickr.com (CC BY-SA 2.0)

Kommentit
Ei kommentteja vielä Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita