Vaikutusarviointi kansallisen turvallisuuden näkökulmasta (TURVAA-hanke)

Käynnissä

Toteuttajat

Itä-Suomen yliopisto, Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulu

Rahoitussumma

100 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto:1/2019–1/2020

Muuttunut ja muuttuva turvallisuus asettaa huomattavia haasteita niin turvallisuushallinnolle ja -toiminnalle kuin näitä säätelevälle lainsääädännölle. Muuttunut turvallisuusympäristö sekä turvallisuusasioiden vertikaalinen ja horisontaalinen laajentuminen on osaltaan merkinnyt sitä, että turvallisuuteen liittyvät tekijät, dynamiikat ja näkökulmat on pystyttävä huomioimaan entistä paremmin lähes kaikessa lainsäädäntötyössä. Turvallisuuskysymykset eivät nykymuodossaan noudata perinteisiä hallinto- ja organisaatiorajoja.

Kansallinen turvallisuus on monisyinen käsite, jonka ytimessä on kansakunnan ja valtion turvallisuus sekä olemassaolo. Kylmän sodan ajoista dramaattisesti muuttunut toimintaympäristö on muokannut turvallisuusajattelua, käsitteistöä sekä rakenteita ja prosesseja monella tavoin. Kansallisen turvallisuuden käsitteeseen, agendaan ja sen muotoutumiseen sekä lopulta käytännön toteuttamiseen vaikuttavat monet tekijät. Kansallinen turvallisuus on sekä säilyttävä että edistävä käsite ja toimintatapa. Se ei kuitenkaan ole vain objektiivinen asia, vaan myös kollektiivinen tunne siitä, että yhteiskunta kykenee selviytymään ulkoisista ja sisäisistä haasteista ja näin ollen jatkamaan turvallista elämää.

Hankkeen tavoitteena on luoda tietopohjaa ja edellytyksiä kokonaisvaltaisen valkutusarviointimallin kehittämiselle kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Kansallisen turvallisuuden elementit ja ulottuvuudet painottuvat eri tavoin sekä erilaisilla aikasykleillä. Niinikään näitä eri ulottuvuuksia koskeva tieto ja analyysi on eri tavoin rakentuvaa sekä eri tavoin hyödynnettävissä olevaa.

Hankkeen puitteissa kartoitetaan keskeiset elementit ja ulottuvuudet, joita moniulotteisen kansallisen turvallisuuden vaikutusarvioinnissa tulee huomioida. Näin rakentuu kuvaus prosesseista, joita tulee seurata sekä huomioida vaikutusarviointimallia määriteltäessä. 

Ota yhteyttä:

professori Anssi Keinänen, Itä-Suomen yliopisto, p. 050 442 2582, etunimi.sukunimi(at)uef.fi

Vaikutusarviointi kansallisen turvallisuuden näkökulmasta

Yhteyshenkilö ministeriössä