Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Kokonaisresilienssi on vastustuskykyä, toimintakykyä ja oppimista
Kokonaisresilienssi on prosessi, joka koostuu vastustuskyvyn, toimintakyvyn säilyttämisen ja oppivan mukautumisen yhdistelmästä. Resilienssi ei ole vastaus mihinkään tiettyyn uhkaan, vaan liittyy ensisijaisesti yleiseen kykyyn mukautua häiriö- ja kriisitilanteisiin niiden tarkasta luonteesta riippumatta. Näin todetaan 7. helmikuuta julkaistussa tutkimusraportissa.
Osallisuuden tunne ja yhteiskunnan turvaverkot ovat keskeisiä tekijöitä, joiden edistämisellä voidaan vaikuttaa yhteiskunnan kykyyn reagoida kriisi- ja häiriötilanteisiin. Tähän päätyy Tampereen yliopiston, Ulkopoliittisen instituutin, Poliisiammattikorkeakoulun ja Mentoritiimi oy:n tutkimushanke, jossa selvitettiin keinoja edistää, mitata ja arvioida yksilön ja yhteiskunnan resilienssiä. Hanke on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa.
Resilienssiä on tutkimuksen mukaan syytä tarkastella yhteiskunnan eri osien muodostamana kokonaisuutena, yksilöistä ekosysteemeihin ja huoltovarmuudesta demokratian toimivuuteen.
Tutkimusraportti esittelee nelitasoisen kokonaisresilienssin mallin, jolla pyritään yksilön, yhteisön, valtioinstituutioiden ja kansainvälisen kytkeytyneisyyden muodostamien resilienssitasojen yhteensovittamiseen. Kokonaisresilienssi viittaa erityisesti poliittisen järjestelmän, yhteisöjen sekä yksilöiden kykyyn jatkaa toimintaansa häiriö- ja kriisitilanteissa ja uudistaa itseään demokraattisia kanavia käyttäen.
Väestötason toimenpiteet ovat keskeisiä kokonaisresilienssin kasvattamiseksi. Näitä ovat esimerkiksi yhteiskunnallisten turvaverkkojen vahvistaminen erityisesti lapsiperheiden ja nuorten osalta, laadukas koulutus, tasokkaat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveysalan palvelut ja kriisityö, demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen.
Poikkeusoloissa tarvittavan materiaalisen kriisinsietokyvyn kannalta on jatkossakin tärkeä panostaa päällekkäisiin varajärjestelmiin sekä kansainvälisen huoltovarmuusyhteistyön toimivuuteen.
Myös ympäristö- ja resurssiturvallisuuden kysymykset olisi tutkimuksen mukaan otettava entistä keskeisemmäksi osaksi kokonaisturvallisuutta. Esimerkiksi ilmastonmuutos paitsi kasvattaa häiriötilanteiden määrää, aiheuttaa myös rasitetta, joka vaikeuttaa yhteiskunnan kykyä mukautua muihin häiriö- ja kriisitilanteisiin.
Tutkimusraportissa huomautetaan myös, että resilienssi ei ole vastaus kaikkiin turvallisuusongelmiin. Sitä ei tule sekoittaa turvallisuutta lisäävään ennaltaehkäisevään toimintaan, oli kyse sitten ilmaston lämpenemisen kaltaisen uhan torjunnasta tai sisäisen tai ulkoisen turvallisuuden ylläpitämisestä.
Lisätiedot: tutkijatohtori Ari-Elmeri Hyvönen, Tampereen yliopisto, p. 050 437 7405, ari-elmeri.hyvonen(at)tuni.fi ja tutkija Tapio Juntunen, Tampereen yliopisto, p. 050 318 7034, tapio.juntunen(at)tuni.fi
