Hyppää sisältöön

KuntaTurva-hanke selvittää kuntien turvallisuustilannetta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.6.2020 17.37
Uutinen
Sakset.

Valtiovarainministeriö on käynnistänyt valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (VNTEAS) -rahoituksella kuntien turvallisuustilannetta ja kuntien turvallisuuden hallintamalleja selvittävän tutkimushankkeen. Tutkimushankkeen toteuttajina on WitMill Oy ja Tampereen yliopisto.

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa laaja tilannekuva kunnan eri palvelujen, toimintojen ja päätöksentekoelimien tämänhetkistä turvallisuustilanteesta. Kuntien järjestämissä palveluissa esiintyy turvallisuusuhkia, kuten kuntien henkilöstöön ja kuntapalveluiden asiakkaisiin kohdistuvaa häirintää, uhkailua ja fyysistä väkivaltaa. Myös kuntien luottamushenkilöt kokevat luottamustehtävänsä hoitamiseen liittyvää uhkailua.

Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin näitä uhkatilanteita kunnissa esiintyy. Lisäksi tutkimushankkeessa selvitetään kunnissa käytössä olevia turvatoimia ja turvallisuuspalveluja, jotta saadaan tarkempi käsitys siitä millaisia turvallisuuden hallintamalleja ja käytäntöjä kunnilla on.

Tilannetiedon hankintaan käytetään kunnille ja sote-toimijoille kohdennettua kyselyä. Tilannekuvaa täydennetään kuntien ja sote-toimijoiden haastatteluilla sekä kunnanvaltuustojen ryhmähaastatteluilla.

Hankkeen lopputuloksia käytetään kuntien turvatarkastuksia selvittävän työryhmän työskentelyssä. Tutkimushankkeen loppuraportti julkaistaan loppuvuodesta.

Lisätietoja:

finanssineuvos Teemu Eriksson, puh. 02955 30177, teemu.eriksson(at)vm.fi

Hallintopolitiikka Kunta-asiat