Hyppää sisältöön

Ilmansaasteiden haittakustannusmalli Suomelle (IHKU)

Päättynyt

Toteuttajat

Suomen ympäristökeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ilmatieteen laitos

Rahoitussumma

149 745 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2017–3/2018

Ilmansaasteet vaikuttavat haitallisesti ihmisten terveyteen ja ympäristöön. Näiden negatiivisten vaikutusten rahallista arvoa ihmisille ja yhteiskunnalle voidaan arvioida eri menetelmillä.

Kansallisen tason haittakustannusarvioita, jotka ottavat huomioon maiden erityispiirteet päästölähteisiin ja väestön sijoittumiseen ja rakenteeseen liittyen on kehitetty useissa maissa. Suomelta kuitenkin puuttuu kattava haittakustannusten arviointikehikko. Hankkeessa selvitettiin yleistajuisesti haittakustannusten käsitteitä, tarkasteltiin ja arvioitiin eri käytössä olevia arviointimenetelmiä ja kehitettiin Suomelle kansallisen tason ilmansaasteiden haittakustannusmalli käytettäväksi strategisen päätöksenteon tukena. Haittakustannusmalli painottuu ensisijaisesti terveyskustannuksiin Suomessa, jotka ovat merkittävin ilman epäpuhtauksista aiheutuva haittakustannus. 

Hankkeen oma verkkosivu

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (27.3.2018).

IHKU-malli ilmansaasteiden terveyshaittakustannusten laskemiseen 

Ota yhteyttä:

Niko Karvosenoja, Suomen ympäristökeskus, p. 0400 148 768, etunimi.sukunimi(at)ymparisto.fi

Ilmaan joutuvien päästöjen haittakustannusmalli Biotalous ja puhtaat ratkaisut

Yhteyshenkilö ministeriössä