Horisontti 2020, EU:n tutkimuksen ja innovaatioiden rahoituksen puiteohjelma 2014–2020, on nyt puolessa välissä. Suomi on aiempien ohjelmien tapaan onnistunut kotiuttamaan rahoitusta yli laskennallisen maksuosuutensa EU-budjettiin. Yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten osuudet Suomen saannosta ovat pysyneet lähes samoina, mutta pk-yritykset rahoituksensaajina ovat jopa kaksinkertaistaneet osuutensa. Myös ammattikorkeakouluja, kaupunkeja ja muita toimijoita on enenevästi mukana hankkeissa.
Erittäin kilpaillussa Horisontti 2020 -ohjelmassa kiinnostus on silti kotiutuvaa rahoitusta selvästi suurempaa. Onnistumisprosentit esimerkiksi pk-yrityksille suunnatussa uudessa pk-instrumentissa tai huippututkijoiden ERC-rahoituksessa eivät juuri ylitä kymmentä. Nämä yksittäisiä huippuosaajia palvelevat ohjelmat ovat tärkeitä EU-tutkimuksen näkyvyydelle ja kiinnostavuudelle ja toimivat laadun takeena. Mutta ennen kuin niitä kasvatetaan entisestään, EU-tason vaikuttavuutta tulisi paitsi onnistumisprosenttien myös läheisyysperiaatteen valossa tarkastella analyyttisesti. Yksi keskeinen kysymys tulevaisuutta ajatellen on siis, missä suhteessa EU-tasolla tulee tällä tavoin panostaa tieteen tai kasvuyritysten huippuyksilöihin verrattuna rajat ylittävään monipuoliseen yhteistyöhön, jossa rakennetaan eurooppalaisia innovaatioekosysteemejä, avainteknologioita ja digitaalisia alustoja, etsitään ratkaisuja globaaleihin haasteisiin tai vahvistetaan sisämarkkinoiden toimintaa ja kilpailukykyä.
Meneillään olevassa valtioneuvoston selvityshankkeessa on monipuolisesti tarkasteltu puiteohjelman lisäarvoa Suomen TKI-rahoitus- ja ohjelmatoiminnalle. Verkostojen lisäksi EU-ohjelmista halutaan nimenomaan tutkimustietoa ja -julkaisuja sekä tietenkin rahaa. Innovaatioita, spin-offeja ja patentteja arvotetaan selvästi vähemmän. Samansuuntaisia havaintoja tehtiin myös OECD:n maa-arvioinnissa Suomesta. Panostamme kilpaillussa tutkimusrahoituksessa nyt koko ajan enemmän perustutkimukseen kuin soveltaviin, monialaisiin, käyttäjät ja yritykset mukaan kytkeviin hankkeisiin. Tällaiset konsortiot ovat työläitä rakentaa. Tutkijat haluavat tutkia, yritykset saavat huolehtia innovoinnista, yhteistyö hiipuu. Tie tutkimuksesta markkinoille näyttää mutkaiselta, kiviseltä ja pitkältä. Avoimen tieteen ja datan kulttuuria rakennetaan, mutta sekään ei tee autuaaksi: tekoälyllä massadatasta kaivettujen yksittäisten innovaatioiden tulee kiinnittyä yhteistyökumppanuuksiin, ekosysteemeihin ja alustoihin, jotta saamme niistä kerrytettyä laajempaa hyötyä yhteiskuntaan ja talouteen.
Ketterää kumppanuusosaamista tarvitaan
Mihin on sulamassa vuosikymmenten ajan rakentunut ketterä kumppanuusosaaminen tutkimuksen ja elinkeinoelämän välillä, josta Suomea ihailtiin maailmalla? Tekesin myöntämän tutkimusrahoituksen merkittävät leikkaukset ja SHOKeille korvamerkityn rahoituksen päättyminen eivät näytä siirtäneen merkittävissä määrin yhteistyötä ainakaan EU-ohjelmiin. Myöskään hallituksen kärkihankkeiksi nostamat terveys, biotalous, cleantech, kiertotalous ja digitalisaatio eivät vielä ole nousseet menestyksen avaimiksi selvityksessä käytetyn kokeilevan metodin mittareilla. Uusiin hakuihin on tosin saatu lisää suomalaisille tärkeitä aiheita, mutta se ei vielä näy ohjelman alkuvuosiin painottuvassa aineistossa.
Selvitys nostaa yhdeksi heikkoudeksemme hakemusten laadun. Puiteohjelman neuvontaa ja tiedotusta hoitava Horisontti 2020 -ohjelman kansallinen yhteystoimisto Suomessa on jo aiemmin todennut, että meillä on vaikuttavuuden vakuuttamisessa vaikeuksia. Suomalainen tutkija ja innovaattori on tällä hetkellä tilanteessa, jossa projektihakemuksia joutuu tekemään kiihtyvällä tahdilla eri suuntiin. Asiantuntijatuen lisääminen, laadukkaampiin kansainvälisiin partnereihin verkottuminen ja strategisen, ratkaisulähtöisen ajattelutavan voimistaminen voisivat auttaa.
EU-rahoitus huomioitava kansallisen TKI-rahoituksen painotuksissa
Viisasta olisi myös koordinoida kansallisen rahoituksen painopisteitä EU-rahoituksen kanssa silloin kun se on mahdollista. EU:n työohjelmat ovat hyvissä ajoin tiedossa. Jos tutkijoilla on samaan aikaan samassa teemassa tarjolla 100-prosenttinen kansallinen rahoitus, tuskin monikaan vaivautuu hakemaan EU-rahoitusta, vaikka se olisi kansantaloudellisesta näkökulmasta järkevää. Yhteistyö ja strategiat eri rahoittajien välillä ovat tärkeitä ja ne voivat tehostaa tutkimus- ja innovaatiotyötä kaikkien kannalta hyvään suuntaan.
Ei tietenkään ole mikään välttämättömyys, että kansalliset tutkija-yritys -konsortiot luovat ytimen EU-hankkeille. Maailmanmarkkinoille halajavat suomalaisyritykset löytävät varmasti ohjelman kautta tarvitsemansa huippututkijan myös Euroopasta avukseen. Mutta jos tämä strategia valitaan, menetämmekö mahdollisuuden kiinnittää tulevaisuuden innovaatioekosysteemejä Suomeen? Meillä on nyt tuoreen Tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) vision tukemana kaikki mahdollisuudet rakentaa vetovoimaisia ja osaavia kokeilu- ja innovaatioympäristöjä Suomeen. On tärkeää muistaa, että EU on meille yksi tärkeä kumppani tässä työssä.
Teksti: Jonna Lehtinen-Salo, työ- ja elinkeinoministeriö
Kuva: Euroopan komissio
