Viime kesä piirtyy mieleen hellekesänä, jolloin yölläkin koettiin trooppista lämpöä. Pitkät hellejaksot kutsuivat ihmisiä viettämään aikaan ulkona ja rannoilla, ja samaan aikaan koettiin tukalaa oloa kodeissa ja nukkumisvaikeuksia yön kuumuudessa. Lisäksi jäähdyttämättömissä työpaikoissa työn tekeminen oli tuskaista.

Kesän korkea sisälämpötila ei ole vain olosuhde- ja viihtyisyyskysymys. Työpaikoilla korkea sisälämpötila laskee työtekijöiden suorituskykyä. Tutkimuksissa on todettu, että tuottavuus laskee 2 prosenttia jokaista 25 celsiusasteen ylittävää astetta kohti. Näin ollen korkeissa huonelämpötiloissa työtehokkuus laskee helposti yli 10 prosenttia optimiolosuhteisiin nähden.

Rakennusten sisälämpötilalla on myös merkittävä vaikutus terveyteen. Pitkittynyt, joitakin viikkoja kestävä helleaalto voi aiheuttaa jopa 400 suomalaisen ennenaikaisen kuoleman, ja ilmastonmuutoksen myötä helteet pahenevat ja yleistyvät entisestään. Jos tämä luku suhteutetaan palokuolemiin, joita on keskimäärin noin 80 vuosittain, hellejaksojen kuolemien lukumäärää ei voida pitää pienenä.

Helle ja sisätilojen kuumuus on merkittävä terveysriski erityisesti ikääntyneille ja pitkäaikaissairaille. Näiden erityisryhmien henkilöt myös viettävät suuren osan ajastaan sisätiloissa, joko kotonaan tai hoitolaitoksessa. 

Uusissa rakennuksissa passiiviset keinot käyttöön

Parhaiten rakennuksen kesäsisälämpötilan hallintaan voidaan vaikuttaa uuden rakennuksen suunnittelun alkuvaiheessa. Siksi rakentamismääräyksissä edellytetään kesälämpötilan tarkasteluja. Tämän mukaan uudet asuinrakennukset pitää Suomessa suunnitella niin, että lämpötila 27 astetta ylittyy korkeintaan 150 astetuntia. Nyt voi kuitenkin olla niin, että suunnittelupöydällä kaikki voi näyttää hyvältä, mutta asukkaille voi silti tulla hikiset oltavat. Tämä johtuu siitä, että suunnittelussa käytetään yleisesti vain 30 vuoden keskimääräisiä kesän lämpötiloja, ei hellekesän lämpötiloja. Siksi jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat uusissa rakennuksissa epämukavan korkeiksi. Tämän takia olisi tärkeä, että suunnitteluvaiheen aikana tehtäisiin erillistarkastelu, jossa järjestelmä mitoitetaan hellekesän lämpötilojen mukaan eikä siis pelkästään vaaditun keskimääräisen kesän mukaan.

Rakennuksen sisäolosuhteisiin ja jäähdytystarpeeseen voidaan vaikuttaa muun muassa rakennuksen suuntauksen, ikkunan auringon läpäisyarvojen sekä rakennuksen sisä- ja ulkopuolisen aurinkosuojauksen avulla. Näillä passiivisilla keinoilla on keskeinen merkitys kesäsisälämpötilan hallinnassa. Kun edellä mainitut asiat otetaan huomioon, voidaan sisälämpötilojen hallinta toteuttaa energiatehokkaasti ja pienentää merkittävästi huonetilojen ylilämpenemisriskiä.

Nyt on kuitenkin huomattava, että pitkään kestävien hellejaksojen aikana rakennusten terminen massa on lämminnyt eikä esimerkiksi tuuletus kuuman yön aikana ole enää riittäviä keinoja. Näissä tilanteissa koneellinen jäähdytys on ainoa keino pitää huonelämpötilat viihtyisinä.

Olemassa olevien rakennuksien haasteet

Olemassa olevissa rakennuksissa keinot sisälämpötilojen hallintaa ovat paljon rajoitetummat. Asumisterveysasetuksen mukaan kotien lämpötila ei saisi milloinkaan ylittää 32 astetta. Palvelutaloissa oleville vanhuksille raja on 30 astetta. Jälkikäteen asennettu ilmalämpöpumppu ei ole kovin kallis, jos sen pystyy asentamaan asuntoon. Sen käyttämä sähköenergia on koko kesän aikana luokkaa 75–150 euroa vuodessa normaali kokoisessa asunnossa.

Lämpötilan hallinnan kannalta tärkeintä on rajoittaa auringon lämpökuormaa. Tällöin on tärkeä sulkea sälekaihtimet aamulla kotona lähtiessä ja käyttää ikkunatuuletusta, jos ulkoilma on huoneilmaa viileämpi.

Myös rakennuksen sisäisiä lämpökuormia tulisi välttää, ja esimerkiksi pesuhuoneen lattialämmitys kytkeä pois päältä sekä välttää uunin käyttöä. Niin ikään rakennuksessa mahdollisesti olevaa koneellista ilmanvaihtoa tulisi tehostaa ja hyödyntää yöaikana viileää ulkoilmaa rakennuksen massan jäähdytykseen.

Ihminen viettää 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa, joten ei ole merkityksetöntä minkälaisissa lämpöolosuhteissa vietämme aikaa.

Teksti: Risto Kosonen, Aalto-yliopisto; Juha Jokisalo, Aalto-yliopisto ja Virpi Kollanus, THL