Ihmisoikeuksia on perinteisesti lähestytty abstrakteina, ei-mitattavissa olevina ilmiöinä. Viimeaikaisessa ihmisoikeuspoliittisessa keskustelussa on tavoiteltu ihmisoikeuksien toteutumista kuvaavaa tietoa yhä tiiviimmässä muodossa. Tätä varten kehitettyjen ihmisoikeusindikaattorien ja niiden avulla tuotettujen indeksien pääasiallinen tarkoitus on valvoa ihmisoikeuksien yhdenmukaista toteutumista.
Ihmisoikeusindikaattorit ovat sellaisia oikeusperusteisia osoittimia, joiden avulla voidaan seurata kuinka hyvin valtio noudattaa kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja omasta perustuslaistaan nousevia ihmisoikeusvelvoitteitaan, ja siten edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Indikaattoreilla voidaan esimerkiksi pyrkiä osoittamaan, toteutuuko kunkin oikeuden vaatima vähimmäissuojan taso.
Ihmisoikeusindikaattorien luominen alkaa oikeudellisten velvoitteiden analyysistä. Ihmisoikeusvelvoitteiden toteutumisen tarkasteluun käytettävät hypoteesit on mahdollista asettaa vasta kun jonkin tietyn ihmisoikeuden sisältö on tunnistettu. Oikeusperusteisella ihmisoikeusindikaattorilla voidaan siis pyrkiä osoittamaan, miten jokin tietty oikeus tosiasiassa toteutuu empiirisesti tarkasteltavassa todellisuudessa.
Ihmisoikeusindikaattorit soveltuvat ihmisoikeuksien toteutumisen tai niistä nauttimisen ja niiden kehittymisen seurantaan, esimerkiksi taloudellisten resurssien kohdentamisen parantamiseksi ihmisoikeustyössä. Ihmisoikeusindikaattoreissa oikeudellinen ainesosa sulautuu tilastotieteelliseen muottiin, tuoden samalla arvokasta oikeusperusteista tietoa muun yhteiskuntapoliittisen keskustelun rinnalle. Parhaimmillaan ihmisoikeusindikaattorien soveltaminen edistää konkreettisempaa ja läpinäkyvämpää ihmisoikeuskulttuuria sekä palvelee oikeudellisten reunaehtojen hahmottamista päätöksenteossa.
Ihmisoikeusindikaattoreilla kuvataan ainoastaan tarkasteltavana olevan ihmisoikeusvelvoitteen olennaisia piirteitä, minkä johdosta on määriteltävä tarkkaan, mitä ihmisoikeuksia turvaavilta toimijoilta edellytetään. Ihmisoikeusindikaattoreita luotaessa tuleekin huomioida ihmisoikeuksien moniulotteinen luonne, johon usein liittyy eräänä elementtinä erilaisten oikeuksien sisältämien intressien vastakkaisuus.
Indikaattoritiedon soveltamiseen liittyy kuitenkin kriittisiä vaiheita. Esimerkiksi etnisyyteen perustuvia erittelyitä koskevia tilastollisia tietoja tarkasteltaessa on riski hyödyntää näitä tietoja vahingollisesti, mikäli niiden tarkastelijalla ei ole niiden käsittelyn vaatimia valmiuksia. Huomionarvoista on myös se, että ihmisoikeusindikaattorien laadukkuus ihmisoikeuspolitiikan työkaluna perustuu pitkälti siihen tietoperustaan, jota on hyödynnetty indikaattorien rakentamisessa.
Ihmisoikeusindikaattorien muodostaminen ei välttämättä ole siis kovin yksinkertaista, mutta onnistuessaan niiden käyttö on sitäkin palkitsevampaa. Parhaimmillaan ja oikein käytettynä ihmisoikeusindikaattorit tarjoavat keinon ihmisoikeuspolitiikan objektiiviseen tarkasteluun. Tällöin ihmisoikeusloukkausten kannalta oleellisiin epäkohtiin voidaan tosiasiallisesti, aiheellisesti ja kustannustehokkaasti puuttua.
Lisälukemista:
http://www.gsdrc.org/topic-guides/human-rights/rights-monitoring-and-indicators/
https://www.escr-net.org/docs/i/401622
Teksti: Elina Todorov
Kuvat: Jonne Renvall (henkilökuva) ja UN Photo
